Saksan maistiaisia 3-luokkalaisille
Neljänä torstai-iltapäivänä 10 Raunistulan koulun kolmasluokkalaista ja minä kokoonnuimme leikkimään ja laulamaan saksan kielellä. Tarkoituksenani oli tutustuttaa lapset leikin ja laulun avuin uuteen kieleen ja saada heidät valitsemaan A2-kieleksi saksan.
Neljän tunnin aikana opimme esittäytymään saksaksi ja tervehtimään toisiamme saksan kielellä. Opimme myös kertomaan ikämme saksaksi. Lauloimme erilaisia lauluja, esim. Onkel Tom hat einen Bauernhof. Pelasimme muistipeliä ja leikimme numeroilla sekä väreillä. Tutustuimme myös Saksaan maana.
Materiaalina kerhossa käytiin Kieliä kehiin! Tampereen kaupungin kielirikasteisen hankkeen blogistä löytyviä materiaalia, omia materiaaleja sekä eri oppikirjasarjojen materiaaleja.
Tekstin kirjoittanut: Kaisa Launosalo