Eläinlasten rauhametsä

Eläinlasten rauhametsä on uusi Hyvän mielen taitomerkki ® -opetuskokonaisuus, Mieli ry.n kehittämä digitaalinen materiaali varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen käyttöön.

Materiaalissa tutustutaan sadun eläinhahmoihin ja harjoitellaan eläinlasten avustuksella arjen taitoja, itsetuntoa ja vahvuuksia, turva-, tunne- ja kaveritaitoja sekä selviytymistaitoja. Digitaaliseen sadun maailmaan pohjautuvassa materiaalissa jokaisella eläinhahmolla on oma mielenterveystaitonsa. Alkunäkymästä pääsee helposti siirtymään valittuun osa-alueeseen. Eläinlasten puheet on äänitetty lasten puhumina, joten niihin on helppo samaistua.

Ennen kun otat materiaalin käyttöön ryhmässäsi, tutustu ammattilaisen materiaaliin jossa käydään läpi kaikki opetusalustan toiminnot ja kerrotaan myös lisävinkkejä.

 

Liikenneturvallisuusviikko 11.-15.9.2023

”Hei pikkuveijari!
Onko sulla heijastin?
Yksi takissa, kaksi lakissa,
tarra pepussa, nauha repussa,
vielä saappaiden varressa,
siis koko vaateparressa.
Kiinnitetty huolella, kummallakin puolella!
Jo on ihme, jos ei huomaa, tätä valaistua kuomaa.”

-Varpu Välimäki-

Valtakunnallinen Liikenneturvallisuusviikko lähenee. Tämän vuoden teemana on ”turvallisesti perille”. Liikenneturvallisuusviikkoa vietetään tänä vuonna 11.-15.9. Tästä artikkelista löydät nostoja Liikenneturvallisuusviikon nettisivuilta sekä muita liikenneturvallisuuteen liittyviä vinkkejä.

tarinoita & musiikkia liikenneturvallisuudesta

Liikenneturva opettaa lapsille turvallista liikenteessä liikkumista satujen kautta. Sadut on jaoteltu vuodenajoittain:

Syksy Jänölän perheen kauppareissu &  Karhunpoika syyskävelyllä
Talvi: Kettulan lasten talvihupi
Kevät: Ilveksen pyöräretki
Kesä: Retkellä

Samat sadut löytyvät myös kuunnelmina (också på svenska): Eläinsadut/Djurberättelser 

Poliisitubesta löytyy Poliisileijona -sarja, jossa opitaan tärkeitä asioita liikenteessä kulkemisesta. Videot ovat tietoiskuja, kestoltaan n. 2 min.

Poliisileijona -sarjan laulut löytyvät omana listanaan, jos innostutte laulamaan yhdessä.

Musiikkimarakatin liikenneaiheinen muskarituokio sopii ihan pienimmillekin.
Video sisältää lauluja ja arvoituksia: Alkulaulu, Nimilaulu, Metrolla mummolaan, Bussilaulu, Hälytysajoneuvot, Kulkuneuvoarvoituksia, Kulkuneuvoja, Juna ja Loppulaulu. Muskarituokion kesto n. 20min.

Väritystehtäviä

Väritystehtävien kautta on mukava käsitellä liikenneturvallisuuteen liittyviä seikkoja, kuten:
Lapsi pyörän kyydissä (tulostettava)
Lapset linja-autossa (tulostettava)
Lapsi turvaistuimessa (tulostettava)
Lapsi turvavyöistuimessa (tulostettava)
Värityskuvia liikennemerkeistä (sivun alaosassa, tulostettavat)
Värityskuvia digitaalisina, Puro Education

Harjoitellaan liikenteessä

Parhaiten oppi menee perille, kun tilanteita harjoitellaan oikeasti liikenteessä:
Suojatien ylittäminen
Kypärä on tärkeä
Kotipihakävely 
Heijastimen tuunaus ja testaus
Animaatiot ja väritystehtävät

Henkilöstölle

Vielä ehtii myös kouluttautua itse ennen Liikenneturvallisuusviikkoa. Liikenneturvan Verkko-oppimisympäristö varhaiskasvatuksen henkilöstölle sisältää kymmenen lukua joissa opetellaan liikenneturvallisuusasioita alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien kannalta. Kurssilta saa hyvät lähtökohdat liikenneturvallisuuden opettamiseen.

Suomen luonnon päivä 26.8.23

Suomen luonto on kaunis ja sitä on syytäkin juhlia. Mitä tekisitte lasten kanssa luonnossa digitaalisuutta hyödyntäen?

Kuvaaminen näin alkusyksystä ohjaa lasta iPadin käyttöön sujuvasti.kuvakehyksissä metsä. Askarrelkaa vaikka lasten kanssa omat kuvakehykset ja etsikää luonnosta hyvä taidetaulupaikka mihin lapsi asettaa kehykset ja kuvaa oman taideteoksensa. Nämä taideteokset kun tulostaa seinälle niin saadaan Suomen luonto taiteellisena myös sisälle hyödyntäen digitekniikkaa.

Metsäretkellä napatkaa lasten kanssa maasta mukaan luonnon sopivia salaisuuksia ja tutkikaa niitä dokumenttikameran kautta yhdessä sisällä. Löytyykö salaisuuksien seasta ehkä pieniä ötököitäkin?! Voit myös hyödyntää tutkimusvälineenä iPadiä peilaamalla sen appleTv:n kautta älytaululle niin saat ”liikkuvan dokumenttikameran” käyttöösi.

Syksyinen puu. Onko ryhmälläsi jo oma tutkimuspuu, jonka kasvun ihmettä voi seurata koko vuoden. Metsäretkellä valitkaa yhdessä lasten mielestä sopiva tutkimuspuu ja merkatkaa se vaikka naruun pujotetulla laminoidulla lapulla ja kuvatkaa puu. Jokaisella metsäretkellä tutustukaa puun kasvuun ja muutoksiin ja kuvatkaa puu iPadillä. Keväällä työstäkää kuvista ”time laps” kuvasarja puun muutoksista ja esitelkää se myös vanhemmille. Paljonko puu ehti kasvaa ja muuttaa muotoaan vuoden aikana -Kasvun ja luonnon ihmeet tallennettuina!

Lisää Suomen luonnonpäivän ideoita löydät heidän nettisivuiltaan!

 

Kesäpuuhaa varhaiskasvatukseen: vesi

Vesi on ihana elementti kesällä, miten jos sen ottaisi yhdeksi teemaksi päiväkodin kesään…mikäs sen mukavampaa on kuin kesäsateessa kastuminen!

kuvassa sea angel. Kosketustaulun kautta voit sukeltaa lasten  kanssa meren syvyyksissä asuvien eläinten maailmaan. Sukellat syvälle mereen ja pohdit lasten kanssa samalla missä syvyydessä eri merieläimet elävät. Vedenalaisiin ääniin voi tutustua ihanan merivideon merkeissä. Kuinka erikoiselta kuulostaakaan valaan laulu tai delfiinin ääntely.

Paxin kanssa voit kurkata miten veden kiertokulku luonnossa tapahtuu tai vilkaista kiertokulkua NASAn videosta. Printtaa veden kiertokulusta julisteveden kiertokulku piirrettynä. seinälle ja katso sadepäivänä miten se vesi kiertää luonnossa vesilätäkköleikkien lomassa. Veden alaisista asukkaista on myös lyhyt videosarja. Aamun kokoontumishetkessä voisi älytaululta katsella hetken eri vedenalaisten eläinten elämää ja piirtää vaikka heistä oma taideteos yhdessä.

Lepohetkellä voisi kuunnella Merisatuja iPadillä merihevosesta tai maailman hitaimmasta merikilpikonnasta. saukko kelluu vedessä vatsa pystyssä. Olisiko jumpassa aiheena vesi ja Sade Saukon vesijumppakortit? Voisiko jumpan tehtävineen toteuttaa aamukasteisella nurmikolla tai vaikka sadettimen alla.

vihreää saippuakuplaa. Taidehetken voi toteuttaa ryhmän kanssa ulkona vesipisarataiteena. Oletko koskaan maalannut saippuakuplilla? Maalaustarvikkeet kesäilmaan ulos ja siivoaminenkin on helppoa. Kuumalla helteellä lapsia viilentää mukavasti sadettimen sijaan jää taide. Lapset nojaavat seinään. Myös  lasten  kehojen maalaaminen vesiruiskulla seinään tai aitaan tuntuu viileältä kesäkuumalla. Loistava pituuksien mittaamisen keino myös, matematiikka yhdistettynä taiteeseen. Mittaamisen  voi  suorittaa vaikka iPadin mittanauhatoiminnolla (sovellus) yhdessä lasten kanssa.Jääpalasia kasana.
Tallenna taiteet ja prosessit iPadillä ja tee niistä kiva kesätaidevideo iMovie iPad sovelluksella.

Tai musiikkituokiossa voisi hiljentyä kuuntelemaan miltä vesi kuulostaa. Kyllä vedelläkin on monta ääntä! Osaatteko jo Muumien laulun Meidän meri? Sen voisi heijastaa älytaululle tietokoneen kautta ja laulaa videon mukaan. muumipeikko ja meri.

Isompien lasten kanssa on hyvä puhua vesipelastamisestakin ja uimarannan säännöistä. Näistä kertoo hyvin lapsille suunnattu video Kolme Ässää.

kaksi sammakkoa vedessä. Dokumenttikameran kautta voisi tutustua vedessä asuvien eläinten tiedekuviin ja kertoa lapsille eläinten merkityksestä luonnolle. Sivulla pohditaan myös järvien rannoilla esiintyvien eläinten kuten sammakoiden elämää.

Vesi ja meri askarteluideoita lapsille löytyy netistä paljon googlailemalla. Tässä eräs amerikkalainen hyvä sivusto. Uskallatko tutustua merimonstereihin ja hirviöihin? Lapsille suunnattuja ”hurjan jännittäviä” videorunokilppejä merimuseon sivuilta. Kurkkikaa kosketustaulun kautta tai iPadiltä.piirretty merimonsteri.

Ihania vesi- ja meriteemapäiviä kaikille!

Kesäpuuhaa varhaiskasvatukseen: ötökät

Ötökät liikkuvat kesällä ja niiden elämää on kiva tutkia. Mukava ötökkäsivusto missä kivaa eheytettyä materiaalia on Virtuaaliseikkailu ötököiden maailmassa. Videoissa taidevinkkejä sekä hyvää tietoutta ötököistä. Katsokaa vaikka yhdessä älytaulun kautta.

Kokeillaan tekoälyä ja piirretään oma ötökkä, kerrotaan siitä hieman. Scribble -sivusto luo kuvan piirretyn ja kerrotun perusteella. Tyhjennä ensin sivulla näkyvä piirroskuva Clear -painikkeesta ja poista teksti alla olevasta tekstikentästä. Piirrä ruutuun oma ötökkä (tai ihan mikä tahansa muu asia) ja kerro siitä tekstikenttään muutamalla sanalla englanniksi.

 

Esimerkissä piirros ja kuvailu ”one pink and one blue worm” sekä tekoälyn tekemä kuva. Mietitään tehtävän jälkeen, onko tekoälyn piirustuksen ja kuvauksen perusteella luomaa ötökkää oikeasti olemassa? Mistähän tekoäly keksi julkaista juuri tuollaisen kuvan…

Vihreä mittarimato. Ötököistä löytyy loruja joka päiväkodista, nappaa mukavia loruja omien sekaan tästä.

Luonnossa voi tehdä tutkimisen lisäksi erilaisia tehtäviä. Näitä löytyy lisää blogimme Luontoon! sivulta sekä tästä linkistä eskareille mukavaa haastavampaa puuhaa. Tutkimisen lisäksi tarvitaan tietoiskuja. Upeat valokuvalliset tietoiskukortit voi vaikka napata mukaan metsään tulosteina tai avata iPadillä sivusto netistä valmiiksi päiväkodilla ja katsella kuvat läpi luonnossa.

easi scope mikroskooppi ja iPad. Jos talostasi löytyy Easi scope -mikroskooppi on nyt hyvä ottaa se ulos mukaan ja tutustua ötököihin sen kautta.  Liitä se iPadin sovellukseen xploview (lataa Yritysportaali -sovelluskaupasta) ja saat iPadille kaikki kuvat näkymään samaan aikaan kun käytät mikroskooppia. toukka maassa.

Vesaapaperirullasta askarreltu kärpänen. Kierrätysmateriaalista saa kivasti askarreltua erilaisia ötököitä, pieni vinkkisivusto löytyi netistä. Mitä jos laittaisitte itse askarrellut ötökät luontoon ja kuvaisitte kivoja videoita iPadillä. Voit myös tulostaa kivat piirretyt kuvat ötököistä ja tehdä niistä lasten kanssa keppinuket ja kesäteatteriesityksen, minkä voisi kuvata iPadillä ja näyttää koko talolle heijastaen vaikka Appletv:n kautta älytaululle.

Piirrettyjä ötököitä pituussuunnassa. Montako ötökkää löydätte kesän aikana? Tulosta oma asukaslaskuri ryhmän seinälle ja väritelkää ötökkä määrää päivittäin taulukkoon.

Ötököiden tunnistaminen on usein hankalaa, apuja siihen löytyy Ötökkätieto -sivustolta. Sivuston ötökkägalleriasta löytyy 52 kategoriaa eri ötököistä.

Ötököistä löytyy paljon värityskuvia netistä.

muovipillistä askarreltu toukka. Liikkuvan toukan voi askarrella pillistä tai paperista. toukkien kanssa voisi pitää vaikka kisan puhaltamalla niitä eteenpäin pillin avulla, näin samalla harjoitellen keuhkojen vahvuutta. Pillitoukan kanssa voisi iPadinpaperista askarreltu toukka jota voi puhaltaa pillillä. sovelluksella iMovie kuvata vaikka toukan elämää pienelokuvan ulkona luonnossa.

piirrettyjä ötököitä. Sadepäivänä voi älytaululle tai videotykillä heijastaa Minusculen pieniä ötökkävideoita. Videoissa ei tarvitse osata edes kieltä sillä ötökkäkielen ymmärtäminen riittää.

Mukavia hetkiä ötököiden parissa!

Maailman ympäristöpäivä 5.6.

Maailman ympäristöpäivää (World Environment Day) on vietetty jo vuodesta 1973 lähtien. Tämä YK:n järjestämä teemapäivä herättelee meitä kiinnittämään huomiota oman ympäristön monimuotoisuuteen, luonnon suojeluun, meidän oman maapallon huolenpitoon.

Miten voimme huomioida ympäristön varhaiskasvatuksessa? Monin tavoin! Alle on koottu muutama digivinkki ympäristönsuojelua, kierrätystä ja maapalloa koskien.

Miten voimme tukea kaupunkiympäristöjen monimuotoisuutta eri vuodenaikoina? Lataamalla 52 askelta kohti vihreämpää kaupunkia -oppaan ja noudattamalla sieltä muutamaa vinkkiä, olemme jo matkalla kohti vihreämpää kaupunkia! Klikkaa linkistä avautuvalta sivulta ”Lataus ja kielet” -painiketta. Valitse, millä kielellä haluat oppaan ladata (valittavina kymmeniä eri kieliä).

AI for Oceans -tehtävissä opetetaan tekoälylle, mikä on kala ja mikä on roska (joka ei kuulu mereen). Kun tekoälyä on opetettu mielestänne tarpeeksi, voitte testata miten se suoriutuu tehtävästään.

Seuraavassa tehtävässä tulee lisää vaikeusastetta. Meressä asuu muitakin kuin kaloja. Opetetaan tekoäly tunnistamaan mm. meritähdet, kilpikonnat ja saukot. Edelleenkään roskat eivät mereen kuulu.

Seuraavaksi siirrytään kuivalle maalle ja maan alle: Kaivaudu kerroksiin! Mittaa luontoa! Leiki kasvitutkijaa! Hiivi hiirenä! Luonto kutsuu seikkailuun! on WWF:n lehtinen, johon on koottu erilaista tekemistä luontoretkille lasten kanssa. Hyödyntäkää iPadia tehtävien tekemisessä, esim. mittanauha, kamera… muistiinapanot.

Tehkää oma luontotempaus, rakentakaa ötökkähotelli, tutustukaa metsiin ja eliölajeihin näiden luonnonmonimuotoisuustehtävien avulla.

Mitä varhaiskasvatuksen ilmastokasvatus on käytännössä`? Tutustu Varhaiskasvatuksen ilmasto-oppaaseen ja saat paljon uutta tietoa 🙂

Kierrätyskeskuksen Kiuru ja koppakuoriainen -oppaasta saat ympäristökasvatusideoita varhaiskasvatukseen ja alkuopetukseen.

 

Pitkään blogiamme seuranneet saattavat muistaa Ruohonjuuritasolla -sarjan (Minuscule), joissa seurataan pienten ötököiden elämää muutaman minuutin mittaisissa pätkissä. Kurkkaas täältä.

Pidetään yhdessä huolta ympäristöstä

Artikkelin kuvat Pixabay & linkitetyt materiaalit

Ellenin energiaseikkailu e-kirja

Ellenin energiaseikkailu opettaa energiasta sadun muodossa

Kuva Ellenin energia kirjan kannesta. Ellenin energiaseikkailu on tarina pienestä tytöstä, joka auttaa hukassa olevaa energiaa, Posia ja Negaa, löytämään tiensä takaisin sähköverkkoon. Matkan varrella he – ja sinä – oppivat eri energialähteistä, ilmastokriisistä ja erilaisista tavoista säästää energiaa kotona.

Kirjan tarinan ovat kirjoittaneet Leandro Righini ja Mick Scheinin. Sen upean kuvamaailman on luonut Aalto-yliopiston opiskelija Eveliina Saarentaus.

Loistava tapa tutustua energiamurrokseen, eri energiamuotoihin ja ilmastokriisiin yhdessä lasten kanssa. Avaa e-kirja verkossa ja lue kirjaa älytaululta sivuja siirrellen lasten kanssa eteenpäin. Aukeaa kivasti myös iPadillä luettavaksi. Voit myös ladata kirjan itsellesi myöhempää käyttöä varten.

Aivojumppaa!

Sudokut kosketustaululla / iPadilla

Sudokujen parissa pähkäileminen kehittää päättelykykyä ja loogisen ajattelun taitoja. Samalla kehittyy myös havainnointikyky ja muisti.

Sudokujen tekeminen vaatii nokkeluutta, kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä.

Sudokuja voi ratkoa lasten kanssa myös kosketustaululla tai iPadilla, tällöin ei tarvitse tulostaa sudokuja paperille. Kivoja sudokupohjia löytyy netistä etsimällä esimerkiksi hakusanoin ”printable sudoku for kids”. Artikkelin lopussa muutama sudoku -linkki lisää,

Kosketustaululla sudokujen täyttäminen onnistuu helposti annotoinnilla, eli toiminnolla jossa kosketustaululla näkyvän kuvan päälle voi piirtää. Saat annotoinnin kosketustaululla käyttöösi, klikkaamalla sivuvalikosta logoa, jossa on näytön (tai paperin) päällä kynä.

Jos Note 3 -sovellus on sinulle tuttu, voit tehdä sillä omia sudoku -tehtäviäsi kosketustaululle.

 

Sudokut iPadilla:

    • Otetaan kuvakaappaus sudokusta
    • Avataan kuva galleriassa.
    • Valitaan ”Muokkaa”.
    • Klikataan kynän kärjen kuvaketta yläoikealta, kuvan päälle voi piirtää.

Sudokujen ei tarvitse olla numeroita, myös kirjaimet ja kuviot toimivat sudokuissa mainiosti.

Valmiita sudokuja löydät…

Hääräämö: Bingo, sanajahti & sudoku
Hääräämö: Tulosta helppoja ja keskivaikeita kuvasudokuja
Muistipuisto – Aivotreenejä (6×6 ja 9×9 kokoisia sudokuja)

Lasten lintuviikko, vko 20

”Kevät saapui, lumi sulaa,
muuttolinnut, saapuu sulle kutsu!
Västäräkki lentää, kiuru laulaa,
peipponen keväistä säveltään soittaa.
Pääskynen pihaan saapuu vihdoin,
kevään merkit on ilmassa jo.”

Runon kirjoitti ChatGTP -tekoäly
(annetut sanat: kevät, muuttolinnut, västäräkki, kiuru, peipponen, pääskynen)

Lisää lorutteluvinkkejä lintuviikkoon löydät täältä.

Lasten lintuviikkoa vietetään viikolla 20. Pitäkää aistit valppaina: Kuuletteko lintuja? Näettekö lintuja? Lintuviikon materiaalit on monipuolisia, varmasti löytyy jokaiselle jotakin.

Eurobirdportal kertoo lähes reaaliaikaisesti, miten västäräkin ja haarapääskyn kevätmuutto etenee tänä vuonna. Itseasiassa sivustolta voi seurata lintuhavaintoja 52 viikon ajalta.

Muuttomatka -tarina on 15min mittainen verkkoteos, jossa pääsee seuraamaan neljän linnun muuttomatkaa Suomesta maailmalle. Miten muutto tapahtuu? Miten linnut löytävät perille?

Oletteko huomanneet pesinnän merkkejä lähiympäristössä? Mitä lintuja juuri teidän päiväkodin pihalla viihtyy? Millaisia lintuja päiväkodin pihan ylitse lentelee; pieniä vai isoja? Pienestä lintukuvastosta pääsee tutustumaan 25 yleisimpään lintulajiin Suomessa.

Lintujen pesintään voi tutustua myös Sääksi -liven kamerasta tai Lapinpöllö -livekamerasta.

Tarkkailkaa oman lähiympäristön lintuja ja kokeilkaa, josko niitä ehtisi kuvata iPadin kameralla. Tai miltä kuulostaisi oman päiväkotinne pihalla viihtyvistä linnuista kertovan videon tekeminen Clips-sovelluksella? Saatteko tallennettua lintujen sirkutusta iPadin Sanelimella? Osaatteko itse matkia lintujen ääniä?

Lataa Yritysportaalista Suomen Linnut – sovellus ja tutustu lintujen ulkonäköön, lauluääneen, ravintoon, asuinympäristöön jne.

3DBear on lisätyn todellisuuden sovellus, jonka avulla saa lisättyä esim. lintuviikolla lintuja tuttuun ympäristöön. Jos peilaat iPadin kosketustauluun tai videotykin avulla seinälle saat linnut tarkasteltavaksi vieläkin lähemmin. Sovelluksesta löytyy paljon muutakin tutkittavaa. Turun kaupungin sovelluskaupasta hakiessa sovelluksen logo on erinäköinen, mutta latautuu samana iPadille.

Vinkki! Tutustukaa lähiympäristöstä löytyviin lintuihin etukäteen. Luontoportista sekä Suomen luonto -sivuistoilta löytyy paljon tietoa Suomessa asuvista linnuista.

Lintuviikon rentoutumisharjoituksena voisi toimia Taikalintu-satuhieronta