Kakkosluokkalaisten askartelukerhossa on syksyn aikana valmistunut upeita töitä. Taitavien askartelijoiden käsissä on syntynyt mm. sydäntauluja, avaruusrobotteja ja rannekkeita.



Halinen Nummi Aurajoki
Kuralan Kylämäessä pääsee tällä viikolla tutustumaan isoäidinaikaiseen jouluun. 4a-luokka nautti 1950-luvun joulutunnelmista eilen.
Pääsimme kokeilemaan vanhanaikaisia pulpetteja. Ohjaaja askarteli joulukoristeita. Menimme navettaan. Saimme itse tehdä lankatonttuja. Opimme, miten kynttilä sammutetaan tukahduttamalla.
Kuudesluokkalaiset pääsivät marraskuussa Yrityskylään tutustumaan yrittäjyyteen ja työntekoon. Päivään valmistauduttiin huolellisesti usealla oppitunnilla tekemällä erilaisia yrittäjyyteen liittyviä tehtäviä ja harjoittelemalla mm. työhakemuksen tekoa ja työhaastattelua. Seuraavissa kuvissa ja oppilaiden kommenteissa tunnelmia päivästä.
Kiireinen päivä!
Yrityskylässä oli kivaa. Kivointa oli, että sai palkkaa ja työt/tehtävät olivat hauskoja.
Yrityskylässä oli hyvä yhteishenki.
Tein kaikki annetut tehtävät ja olin tyytyväinen.
Yrityskylässä oli tosi kiireistä ja hauskaa kokea päivä aikuisen työelämässä.
Täyteliäs työpäivä!
Paras hetki oli se, kun tajusin kavereiden kanssa, että pankkikortit on jaettu!
Viime viikon torstaina alakoulun oppilaat pääsivät tutustumaan Halisten koulun ja väistötilojen lähimetsään suunnistusradalla. Ratamestari Maippi Antikainen oli valmistellut metsään suunnistusradan ja sen lisäksi Jukolan veljeksiin liittyvän tehtäväradan. Päivän järjestelyissä oli apuna TET-harjoittelija Yahye Abdullahi.
Viime viikolla Nummen ja Halisten yksiköissä vietettiin MOK-viikkoa (MOK = monialaiset oppimiskokonaisuudet). Viikon teemana oli ”Liikun, leikin ja liikutun luonnossa”. Ohjelmassa oli mm. paljon ulkoilua ja retkiä lähiympäristöön.




Kaikki Nummenpakan ekaluokkalaiset aloittivat viime viikolla koulunsa Halisissa. Tuttuun tapaan heidät lakitettiin keltaisin lippiksin. Tällä viikolla on laulettu jo innokkaasti aapisen laulua ja harjoiteltu monia koulutaitoja.
Vatsanpohjaa kutittaa,
hiukan taitaa jännittää.
Nyt alkaa koulu, ihanaa!
Tahdon pihaan livahtaa.
Olen iso koululainen,
oikein ekaluokkalainen!
Nyt alkaa koulu, ihanaa!”
(Arttu Hartikainen)
Nummenpakan koulu osallistuu Turku liikkuu -kampanjan Unelmien liikuntakuukauteen keräämällä kilometrejä kohti kuuta. Kilometrejä kerätään ohjatun välituntiliikunnan avulla. Nummen yksikön Liikkuva koulu -koordinaattorina toimiva opettaja Maippi Antikainen toivoo oppilaiden liikuntainnostuksen lisääntyvän kampanjan myötä.
Tallenna