Hyvää itsenäisyyspäivää!

Suomi täyttää huomenna lauantaina 108 vuotta. Alakoulussa Suomen itsenäisyyspäivää  juhlistettiin lipunnostolla yhdessä Katariinan koulun kanssa. Lisäksi koulun seinillä on hienoja sinivalkoisia töitä esillä. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikkiin koteihin!

3-4d-luokan sinivalkoisia töitä ja 1-2b:n seppeleet.

STEAM-viikko

Alakoulussa on tällä viikolla STEAM-viikko. Viikon ideana on keskittyä ajan mittaamiseen ja harjoitella ajan ilmaisemista.

STEAM on lyhenne sanoista science, technology, engineering, art and math. Opetuksessa se tarkoittaa oppiaineryhmien ja teknologian yhdistämistä laajoiksi oppimiskokonaisuuksiksi. STEAMin perusajatuksena on yhdessä tekeminen sekä kokeileva ja yhteisöllinen oppiminen.

6a-luokka kävi opettamassa kellonaikoja Halisten yksikön alkuopetuksen ja valmistavan opetuksen oppilaille.

Loistetta pimeään

Nummen yksikössä vietettiin heijastinpäivää lokakuun viimeisenä päivänä. Päivän tarkoituksena oli muistutella, että me kaikki tarvitsemme loistetta pimeisiin aamuihin ja iltoihin. Oppilaskunta järjesti myös kilpailun, jossa vertailtiin eri luokkasarjoissa heijastimien määrän keskiarvoa.

5a-luokan opettaja Tuukka ja 3a:n oppilaat Mohid, Ninni ja Saga loistivat varmasti pimeässä.

Happy Halloween!

Halloweenia on juhlittu tällä viikolla, ja se on näkynyt myös koulun seinillä hienojen askartelujen ja kuvataiteen töiden muodossa. Torstaina kuudesluokkalaiset järjestivät diskon, jossa liikkeellä oli monenlaisia hauskoja ja vähän pelottaviakin hahmoja. Diskosta löytyi esim. ongintapiste, arpajaispiste ja kauhukäytävä. Halisten yksikössä halloweenia vietettiin perjantaina.

Diskotunnelmia
Taidetta seinillä
Jännittävä pimeä huone Halisten yksikössä

Savojärven kierros

Neljäs- ja kuudesluokkalaiset kävivät perinteisellä  syysretkellä Kuhankuonolla. Kaikki kävelivät siellä noin kuuden kilometrin pituisen Savojärven kierroksen. Kävelyn ohessa oli aikaa myös tutkia luontoa ja istahtaa evästauolle. 

Kakkoset luontokoulussa

2a-luokka kävi luontokoulussa Ruissalossa tutkimassa luonnon ihmeitä. Luontokoulussa tutustuttiin luonnon monimuotoisuuteen erilaisia ötököitä tutkimalla. Oppilaat harjoittelivat selkärangattomien tunnistamista ja yrittivät löytää erilaisia pikkueläimiä maastosta.

Boostii-messuilla

Nelosluokkalaiset osallistuivat Kupittaan palloiluhallissa järjestetyille Boostii-messuille. Toiminnallisessa tapahtumassa oppilaat pääsivät kokeilemaan eri liikuntalajeja ja kuulemaan Boostii-edusta sekä seurojen tarjoamista Boostii-harrastetoiminnoista.