Kunta-alan lakko Turussa vaikuttaa laajasti kaupungin palveluihin 3.–9. toukokuuta 2022

JHL:n, JUKOn ja Jytyn mahdollinen lakko vaikuttaa laajasti Turun kaupungin palveluihin tiistaista 3.5. maanantaihin 9.5.2022.

Opetus
Kaikki Turun peruskoulut ovat kiinni, eikä aamu- ja iltapäivätoimintaa tai kerhotoimintaa järjestetä. Peruskoulun oppilaille järjestetään mahdollisuus kouluruokailuun lähikoulussa lakosta huolimatta. Ruokailemaan voi halutessaan mennä lähimpänä kotia olevaan kouluun. Kuljetuksia ruokailuun ei pystytä järjestämään. Nummenpakan koulun Aurajoen yksikössä ruokailuaika on lakon aikana klo 10.30-12.40 ja Nummen yksikössä (väistötila Halisissa) ruokailuaika lakon aikana klo 10.30-11.30

Lukiot ovat kiinni, mutta lakkoon osallistumaton opettaja voi järjestää opetusta ja informoi siitä suoraan opiskelijoitaan. Lukioissa ei ole lakon aikana kouluruokailua. Vanhojen tanssit järjestetään lakosta huolimatta.

Myös Turun ammatti-instituutissa (TAI) osa tunneista pystytään järjestämään lähi- tai etäopetuksena, vaikka koulutalot ovatkin pääsääntöisesti kiinni. Työelämäsä tapahtuvat opinnot jatkavat normaalisti. TAIn osalta ruokapalvelut toimivat muissa paitsi Juhannuskukkulan ja Lemminkäisenkadun koulutaloissa.

Työväenopistot informoivat suoraan ryhmiään opetuksen toteutuksesta. Opetusta pyritään järjestämään lähi- tai etäopetuksena.

Kaikki lakkoon liittyvät palvelumuutokset ovat luettavissa Turun kaupungin verkkosivuilla osoitteessa turku.fi/lakko.

HUOM! Tulevien 1.luokkalaisten tutustumispäivä Nummenpakan koulussa Halisissa ke 11.5.2022 klo 8.30-n.10.00 kts.lisätietoa

Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen toimipisteet ovat pääosin suljettuja ja asiakasmaksut hyvitetään näiltä osin. Lakosta johtuen emme pysty järjestämään varhaiskasvatusta kaikille varhaiskasvatusta tarvitseville. Emme pysty myöskään huomioimaan erityisruokavalioita mahdollisen lakon ajalla.

Muutama päiväkoti pystytään pitämään auki rajoitetusti ja joitakin perhepäivähoitajia on työssä, ja näistä informoidaan suoraan huoltajia. Kaskenmäen ja Port Arthurin päiväkodin ympärivuorokautiset ryhmät ovat auki päiväkodissa normaalistikin oleville lapsille.