Sinisen neitsyen saari- noituutta merellä

Matkallamme Byxelkrokin satamasta kohti Kalmaria ohitimme Blå Jungfrun saaren, joka sijaitsee Öölannin pohjoisosan ja mantereen välissä. Blå Jungfrun, toiselta nimeltään Blåkullan ja suomeksi Sininen neitsyen saari, on kaunis luontokohde, mutta sen historia on erityisen kiinnostava. Suomessakin me tunnemme Kyöpelinvuoren tarinan. Jo vuonna 1555 arkkipiispa ja historioitsija Olaus Magnus sijoittaa Blåkullan saaren kartalle teoksessaan Pohjoisten kansojen historia.

Saari on ulkonäöltään hyvin erikoinen. Suomen saaristoon se sopisi oikein hyvin, mutta Öölannin vieressä saari vaikuttaa mystiseltä ja hieman pelottavaltakin eristyneisyytensä, poikkeuksellisen maaperänsä ja kallioidensa takia. Saaren ulkonäöllä on varmasti ollut tekemistä sen pahaan maineeseen.

 Blåkullan on pelätty kohde läpi historian noitauskomusten takia. Kansanperinteen mukaan noidat lensivät saarelle luudillaan tai lehmillä viettämään sapattitorstaita paholaisen kanssa ja tekemään taikojaan. Noituus oli Ruotsin maakuntalakien mukaan rikos, ja siitä seurasi kuolemanrangaistus.

Varsinkin 1600-luvun noitavainojen aikana, väitteet ja huhut yhteyksistä Blåkullaniin saattoivat olla tappavia. Lapset, erityisesti pojat, jotka väittivät noitien vievän heidät Blåkullaniin, olivat yleisiä todistajia noitaoikeudenkäynneissä. Oletetut noidat olivat suurimmaksi osaksi naisia, jotka olivat kauniita, nuoria ja vietteleviä tai vanhoja ja viisaita kansanparantajia. Noitavainot olivat raakaa aikaa ja kidutus sekä kuolemanrangaistus olivat yleisiä.

Nykypäivänä Blå Jungfru on suosittu turistikohde ja siellä on paljon luontopolkuja. On uskottu, että jos saarelta ottaa jotain mukaansa, kuten kiven, huono onni seuraa ottajaa loppu elämänsä ajan.  Sen historia vaikuttaa selvästi edelleen, koska vieläkin Oskarshamnin kunta saa monia kiviä palautettaviksi saarelle.

Ella Y.