Vonkaleiden narrausta – lähikalareissu

Tavoitteenamme oli herätä viideltä ja lähteä kalastamaan koulumme kumiveneellä. Olimme sopineet erään nimeämättömän ruskolaisen kanssa, että hän herättäisi meidät kaikki. Valitettavasti hänellä oli henkilökohtaisia ongelmia herätyksen kanssa ja heräsimme vasta kuudelta. Toisena vastoinkäymisenä oli se, kun jouduimme lähtemään ilman aamukahveja, sillä yksi kalaryhmästämme unohti laittaa kahvinkeittimeen vettä. Kahviin tarvitaan vettä. Siinä sitten kiireellä heitimme monta vaatekerrosta päällekkäin ja lähdimme kohti kala-apajia, ilman kahvia. Tunnelma laski entisestään rankkasateen vuoksi. Totesimme siinä sitten kahden kolmesta virvelistämme olevan käyttökelvottomia, joten olimme siis vain yhden virvelin varassa. Ihmeen lailla aurinko alkoi paistaa ja toivo ei ollut täysin menetetty. Väsyneenä ja vastoinkäymisten koettelemana olimme jo lähes varmoja siitä, että palaamme laituriin ilman saalista. Kuin pyynnöstä saimme toivonkipinän, kun näimme kalan hyppäävän kaislikon vieressä. Emme kuitenkaan saaneet näkemäämme kalaa sieltä, vaan siirryimme seuraavalle kaislikolle toivo takataskussamme. Olimme väsyneitä heittelystä ja edestakaisin ajamisesta, koska hento tuuli liikutti venettämme poispäin kalapaikoiltamme. Oinas heitti virveliä ensimmäistä kertaa päivän aikana ja tietenkin sai virvelin sillä heitolla jumiin pohjaan. Merenpohja oli erikoinen, koska se tärisytti virveliä ja sai Oinaksen luulemaan, että siellä oli kala kiinni, mutta kuin ihmeen kaupalla niin siellä olikin. Ihme oli tapahtunut ja reissumme sai arvoisensa käänteen. Taistelimme neljän miehen voimin jäätävän kokoista haukea vastaan, luultavasti johtajahaukea vastaan. Taistelua vaikeutti se, että haavimme jäi laiturille, mutta se ei meitä lannistanut, vaan jatkoimme taistelua. Kalaporukka jo tärisi onnesta ja tunsimme kuinka adrenaliini virtasi. Kaikki romahti, kun siima katkesi. Olimme menettäneet saaliimme, palkintomme ja Padzikin uistimen. Siinä oli kyyneleiden vieriminen lähellä, mutta emme luovuttaneet, vaan jatkoimme yrittämistä. Kulmala ja Padzik laittoivat virvelin takaisin taistelukuntoon ja olimme valmiita nappaamaan saaliimme, joka meiltä minuutti sitten lipesi kädestämme. Virveli annettiin Oinakselle ja hän sai heitettyä jäätävän pienistä hauiksistaan huolimatta virvelin juuri ja juuri takaisin samaan paikkaan. Muutaman kelan pyöräytyksen jälkeen huomasimme siellä olevan uuden hauen. Tällä kertaa tiesimme mitä odottaa ja olimme vamiita antamaan kaikkemme. Hauki kelattiin veneen viereen ja Kulmala nappasi sen epäröimättä. Kaikki alkoivat huutaa onnesta ja halailemaan toisiaan. Vihdoin oli jotain näytettävää palatessa. Saimme sen mitä halusimme, mutta nyt halusimme lisää. Hauki laitettiin ämpäriin odottamaan ja uistin pistettiin takaisin veteen. Heittelimme vielä jonkin aikaa ja kolmas hauki iski. Tämän kolmannen hauen kohtalo oli sama kuin ensimmäisen. Tämä menetys ei sattunut niin paljoa, koska meillä oli jo palkinto ämpärissä. Heitimme vielä kymmenen ”viimeistä” heittoa ja palasimme satamaan. Satamassa meillä oli valtava vastaanottokomitea vastassa ja ilojuhla alkoi heidän nähtyään saaliimme. Hauki pistettiin fileiksi jääkaappiin. Viimeisenä vastoinkäymisenä oli se, kun Kulmala heitti hauen pään noin kolmen metrin syvyyteen merenpohjalle ja sen jälkeen hän kuuli, että päätä olisi tarvittu biologian tutkimukseen. Tämän kuultuaan, hän laitto uimashortsit jalkaan, snorkkelin päähän ja lähti urhoollisesti sukeltamaan hauenpäätä takaisin pinnalle. Hän onnistui ja biologian opettajamme sai tutkimuksensa tehtyä ja hauen hampaat tuli laskettua. Kalareissumme oli menestys!

Aapo, Ossi, Micael ja Tymon