Lukuvuoden juhlia alakoulussa

Kahden koronavuoden jälkeen pääsimme tänä lukuvuonna varovaisesti kokeilemaan myös kouluvuoden perinteisiä juhlia lähitapahtumina etätilaisuuksien sijaan.

Juhlakausi alkoi alkuopetusluokkien ”joulukadun avajaisilla”  3. kerroksen käytävällä. Käytävä olikin pieniä tonttuja pullollaan.

Itsenäisyyspäivää vietimme 3.12. kolmessa pienimuotoisessa juhlassa, erikseen vuosiluokille 1-2, 3-4 ja 5-6. Juhlan aikana seurasimme lipun saapumista saliin, kuuntelimme virtuaaliesityksenä niin Maamme-laulun kuin Finlandiankin, saimme seurata oppilasesitystä ja kuunnella sekä perinteisen juhlavalan Suomelle että apulaisrehtorin itsenäisyyspäivän puheen. Tunnelma oli arvokas ja samalla lämmin. Oppilaamme osasivat todella hienosti pitkän tauon jälkeen kokoontua yhteiseen salitilaisuuteen ja käyttäytyä tilaisuudessa kauniisti ja kunnioittavasti.

Myös joulu- ja kevätjuhlissa noudatimme vielä terveysturvallisuusohjeita ja toteutimme ne linjojen omina tapahtumina yhden ison juhlan sijaan. Joulujuhlat pidettiin viimeisellä kouluviikolla ennen joululomaa koulupäivän aikana siten, että jokaisella linjalla oli oma, puolen tunnin mittainen kuusijuhlansa. Oppilaat saivat nauttia toistensa esityksistä, joululauluista ja jouluisesta tunnelmasta. Oli mukava lähteä joululomalle, kun oli saatu yhdessä oman linjan oppilaiden ja opettajien kanssa juhlistaa syyslukukauden päättymistä.

Linjojen kevätjuhlat pidettiin kahdella viimeisellä kouluviikolla ja näihin tilaisuuksiin saimme ensimmäistä kertaa koronapandemian alkamisen jälkeen kutsua myös huoltajat. Monet heistä pääsivätkin ensimmäistä kertaa käymään uudessa peruskorjatussa koulutalossamme. Osalla linjoista kevätjuhla järjestettiin juhlasalissa ja osalla ulkona keväisessä säässä, musiikkiluokkien juhlaa vietettiin Sigyn-salissa kevätkonsertin merkeissä.

Lukuvuosi päättyi juhlien osalta lauantaina 4.6. kuudensien luokkien oppilaille ja heidän huoltajilleen järjestettyyn lukuvuoden päätöstilaisuuteen juhlasalissa.

Liikkuva koulu

Lukuvuoden 2021-2022 aikana olemme Puolalan koululla liikkuneet päivittäin osana kouluarkea. Koulun pihan telineet ja välituntivälineet ovat innostaneet lapset liikkumaan välitunneilla. Sen lisäksi 6c-luokan välituntiliikuttajat leikittivät pienempiä koululaisia välituntisin ja ohjasivat heitä hienosti pihapelien ja -leikkien parissa.

Koulullamme oli tämän lukuvuoden aikana kolme LiiKe-kerhoa. Yksi kerho 1.-2.-luokkalaisille, yksi 3.-4.-luokkalaisille ja yksi 5.-6.-luokkalaisille. Kerhot pyörivät kuluneen kouluvuoden ajan niin koulumme omien opettajien vetäminä kuin koulun ulkopuolisten seuraohjaajien vetäminä. Innokkaat 3.-4.-luokkalaiset kerholaiset totesivat kerhon parhainta antia olleen mm. jaffa-pallon pelaamisen ja omien toiveiden toteuttamisen mahdollisuudet kerhon aikana. LiiKe-kerhossa oli pelattu mm. futsalia ja halukkaat olivat saaneet kokeilla mm. tennistä ja sulkapalloa.

3.-4.-luokkalaiset itse suunnittelemallaan temppuradalla tasapainoilemassa, hyppimässä ja kiipeilemässä.

Yläkoulussa tavoitteena on ollut saada oppilaat mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan aktiivista koulun arkea. SPIN-oppilaat eli Sportin Innoittamat oppilaat ovat suunnitelleet yhdessä oppilaskunnan jäsenten kanssa tapahtumia lukuvuoteen. Syys- ja kevätlukukaudella järjestettiin oppilaiden toiveesta liikuntatapahtumat, jotka olivat oppilaiden suunnittelemat. Lisäksi välituntien liikettä on lisätty välituntitempauksilla ja tehty päivänavaukseksi sopiva jumppavideo.

Alakoulun kerhotoiminta

Kuvassa on askartelukerholaisten tekemiä kaktuksia erivärisissä ruukuissa.
Askartelukerholaisten tekemiä kaktuksia.

Pitkän tauon jälkeen pääsimme jälleen käynnistämään kerhotoiminnan Puolalan alakoulussa. Koulun opettajien ohjaamat Askartelukerho, Liike-kerho, Mediaklubi ja Näytelmäkerho täyttyivät innokkaista pienistä ja isoista kerholaisista. Muiden toimijoiden ohjaamia kerhoja olivat mm. suositut shakkikerho ja tanssikerho. Kerhoja oli todella kaivattu!

Askartelukerhossa tutustuttiin erilaisiin askartelutekniikoihin ja tehtiin vuodenaikoihin liittyviä teoksia. Mediaklubissa kerholaiset toimittivat yhteensä neljä Puolalan Sanomat -lehteä lukuvuoden aikana. Kerhossa kävi myös vierailijoita kertomassa media-alasta. Liike-kerhossa liikuttiin monipuolisesti ja harjoiteltiin erilaisia urheilulajeja.

Näytelmäkerhossa harjoiteltiin ja esitettiin neljä näytelmää, joista yhden kerholaiset myös käsikirjoittivat itse. Lisäksi kerhossa oli draamaharjoituksia, runojen lukemista ja draamaperusteisiin tutustumista.

Kuudesluokkalaiset yrityskylässä

Yrityskylä-päivä järjestettiin jälleen lähitoteutuksena. Koulumme kaikki kuudennet luokat osallistuivat siihen helmikuussa. Ennen varsinaista Yrityskylä-päivää oppilaat harjoittelivat opettajiensa johdolla työelämä- ja taloustaitoja ja kirjoittivat työhakemuksen tai kuvasivat työhakemusvideon.

Yrityskylä-päivän aikana kuudesluokkalaiset hoitivat ammattiinsa kuuluvia työtehtäviä ja esittelivät työnsä tuloksia toisilleen. Tehtävissä harjoiteltiin käytännönläheisiä tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja, toimimista joustavasti eri tilanteissa sekä luovaa ongelmanratkaisua. Monelle päivän kohokohta oli oikeiden ostosten tekeminen itse ansaituilla palkkarahoilla.

Yrityskylä-päivän järjestää Talous ja nuoret TAT.

Rehtorien terveiset

Hyvät oppilaat ja opettajat, hyvä kotiväki

Olemme eläneet merkillisen vuoden. Koronapandemian vuoksi monet harrastukset ovat olleet tauolla tai harrastaminen on ollut rajoitettua. Kavereita ja sukulaisia ei ole voinut tavata kuten ennen, elämää tähdittävät isot juhlat ovat jääneet väliin ja kasvomaskista on tullut tavallisen kansalaisen vakiovaruste. Täällä koulussa olemme kuitenkin selvinneet varsin hyvin. 1.-3. luokkien oppilaat ovat olleet koulussa koko lukuvuoden ja isommillakin koululaisilla etäopetusjaksoja oli vain muutama. Kasvomaskeja on käytetty tunnollisesti ja altistumisia koronavirukselle on tapahtunut varsin vähän. Koulusta peräisin olevia tartuntoja ei juurikaan ole tiedossamme. Koronaa vastaa kamppailu on ollut yhteinen tehtävä, joukkuelaji. Kiitos teille kaikille vastuun kantamisesta.

Alakoulun kouluvuosi alkoi elokuussa täysin uudistetussa, puhtaalta tuoksuvassa Kauppiaskadun koulurakennuksessa jännittävissä tunnelmissa. Osa oppilaista oli paluumuuttajia, mutta kaikki Topeliuksen koulusta siirtyneet alkuopetuksen oppilaat sekä lukuisa joukko uusia oppilaita eivät olleet koskaan opiskelleet Kauppiaskadulla.

Peruskorjauksen tavoitteena oli tehdä koulukiinteistö teknisesti toimivaksi ja vanhojen rakenteiden sallimissa rajoissa nykyaikaiseksi, muuntojoustavaksi oppimisympäristöksi. Ensimmäisen vuoden jälkeen on sanottava, että tässä on onnistuttu erinomaisesti. Mittava peruskorjaus pysyi sekä aikataulussaan että budjetissaan. Toivottavasti ensi syksynä voimme koronatilanteen hellitettyä toivottaa kaikki huoltajat tervetulleiksi tutustumaan koulutaloomme.

Koulukiinteistöjemme peruskorjausten sarja alkoi syksyllä 2010. Useiden rakentamisvaiheiden jälkeen toimimme viimein kolmessa kiinteistössä: Kauppiaskadulla, Puutarhakadulla ja Torninkadulla. Tilat ovat erittäin tehokkaassa käytössä. Puutarhakadulla ja Torninkadulla jaamme tiloja Puolalanmäen lukion kanssa, ja Kauppiaskadulla toimii osittain myös pienten oppilaitten iltapäiväkerho.

Hyvät yhdeksäsluokkalaiset!  Olette nyt suorittaneet koko peruskoulun oppimäärän ja on aika ottaa askel eteenpäin. Peruskoulun tehtävä on nimensä mukaan antaa jokaiselle nuorelle vankka ja yhtenäinen perusta, josta voi ponnistaa eteenpäin omien mieltymystensä ja taipumustensa mukaan. Toivomme, että olemme täällä Puolalassa onnistuneet antamaan teille hyviä eväitä elämään. Te olette historiallinen sukupolvi, ensimmäinen ikäluokka, johon sovelletaan uutta oppivelvollisuuslakia. Elokuussa oppivelvollisuus pitenee kahdeksaantoista ikävuoteen, ja jokainen teistä on velvollinen aloittamaan toisen asteen opinnot.

Velvollisuuden sijasta kysymys on pikemminkin oikeudesta. Opiskelu kannattaa aina. Se antaa mahdollisuuksia kehittää itseään, parantaa elämänhallintaa ja lisää valinnanmahdollisuuksia niin työelämässä kuin muillakin elämänaloilla. Kouluttautunut ihminen katsoo tulevaisuuteen luottavaisena ja pyrkii omilla teoillaan muuttamaan maailmaa paremmaksi. Toivotamme teille onnea ja menestystä! Olkaa rohkeita, opiskelkaa ja eläkää omien haaveittenne ja ihanteittenne mukaan.

Lopuksi haluamme toivottaa niin oppilaille kuin koulun henkilökunnallekin rentouttavaa kesälomaa!

Rehtori Tuomas Nousiainen ja vs. apulaisrehtori Hanna Laakio

Kauppiaskadun käyttöönotto ja ensimmäinen vuosi

Vuosikertomuksemme hehkuu tyytyväisyyttä remontissa uudistetusta koulurakennuksestamme. Kaikista alakoulun artikkeleista kuultaa ilo uusista monipuolisista opetustiloista ja oppimisen riemu niissä.

Videolla Puolalan koulun perusopetuksen apulaisrehtori Kaisu Metsä-Tokila kertoo kuulumisia ensimmäiseltä lukuvuodelta peruskorjauksen jälkeen.
– Oppilaiden mielestä meillä on hieno koulu. Remontin jälkeen luokkatilojen kokoa voidaan muokata avaamalla ja sulkemalla seiniä. Rakennuksesta toiseen siirrytään nopsaan uuden yhdyskäytävän kautta. Nyt akustiikka on oivallinen ja oppimistilat ovat puhtaita. Lue lisää remontoidusta koulustamme.

Oppilaskunta, luokat 1 – 6

Lukuvuoden 20-21 oppilaskuntatoiminta polkaistiin käyntiin vaaleilla viikolla 38, jolloin jokaisesta luokasta valittiin yksi ministeri edustamaan luokkaa oppilaskunnan hallitukseen. Koronarajoitusten vuoksi vaalit pidettiin paikallisesti kunkin linjan omalla piazzalla.  

Myös Turun Lasten Parlamentin hallitus valittiin syyskuussa.  Puolalan alakoulusta edustustehtävään haki kolme loistavaa ehdokasta, joista valituksi tuli 6.C-luokan Lotta Nummenmaa. Hän hoiti tehtävää tunnollisesti koko lukuvuoden ajan.  

Oppilaskunta kokoontui virallisiin hallituksen kokouksiin noin kerran kuukaudessa. 1.-2. –luokkalaisilla pikkuvaikuttajilla ja 3.-6. –luokkalaisilla oli omat kokouksensa. Näiden lisäksi aktiivisimmilla ministereillä oli mahdollisuus kokoontua ideoimaan toimintaa välituntitapaamisissa.  

Kolme oppilaskunnan ministeriä istuu pöydän ääressä kesustelemassa koulumme ruokalassa.
Oppilaskunnan ministereitä kokouksessaan koulumme ruokalassa.

Pikkuvaikuttajat kuvasivat syksyllä esittelyvideon uudesta koulusta ja suunnittelivat keväällä ystävänpäivätervehdysten seinän kolmanteen kerrokseen sekä koristelivat ruokalaa hyvistä ruokatavoista muistuttavilla julisteilla.  

Oppilaskunnan edustajat osallistuivat Turun Lasten Parlamentin etäkokouksiin 18.3.2021 ja 22.4.2021. 

Koronatilanne vaikutti ideoiden toteuttamiseen, mutta siitä huolimatta oppilaskunta pystyi järjestämään 1.-2. luokille suunnatun Ystävänpäivä-teemaisen temppuradan helmikuussa.

Voimistelusalin katosta roikkuvissa köysissä ja renkaissa roikkuu ja kiipeilee oppilaita.
Ystävänpäivän temppuradan tunnelmia isossa salissa

Lokakuussa 2020 oppilaat vastasivat kaupungin Yhdenvertaisuuskyselyyn, jossa kerättiin myös oppilaiden ehdotuksia koulun kehittämiselle. Oppilaskunta sai yhdessä Mapejen kanssa tehtäväksi käsitellä ja valita kaikista ehdotuksista mielestään merkittävimmät kehityskohteet lukuvuodelle 2021-2022 Puolalan koulussa. Heidän valitsemistaan ehdotuksista pääsivät kaikki koulun oppilaat äänestämään kolme kehityskohdetta koulun yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän jatkokäsittelyyn syksyllä 2021.  

Lisäksi lukuvuoden aikana oppilaskunta ideoi Liikkuva Koulu –ohjelman toimintasisältöjä ja ehdotti luokkakohtaisten välituntivälinelaatikoiden käyttöönottoa. Välinelaatikot saatiinkin käyttöön huhtikuussa 2021. Lisäksi kaikki oppilaat haastettiin mukaan Vappuasukilpailuun, jossa parhaat asut palkittiin kunniakirjalla.  

Kaksi naamioitunutta oppilasta koulun pihalla. Toinen on hämähäkimies ja toinen lentäjä.
Asukilpailuun osallistujia koulumme pihalla.

Elina Tuliniemi, Sirkku Alin, Johanna Pulkkinen ja Jonna Arén

Lähikoululuokat 1 – 6

Uusi lukuvuosi alkoi innostuneissa ja jännittyneissä merkeissä uusiin tiloihin ja tapoihin tutustuen. Onneksemme saimme ottaa tilat käyttöön ihan paikan päällä, vaikka takaraivossa välillä kiristikin pieni jännitys siitä, miten vuosi tulee kaikkine poikkeuksineen, mahdollisine etäjaksoineen ja karanteeneineen sujumaan. Jälkikäteen katsottuna voi sanoa, että hyvin meni, vaikkakin monesta kivasta yhteisestä on tänäkin vuonna jouduttu karsimaan. Mutta josko sitten jo ensi vuonna…

Kahden väistötilavuoden jälkeen kummitoiminnan järjestäminen on ollut aiempaa helpompaa, kun sekä isot että pikkukummit touhuilevat taas vihdoin saman katon alla. Lukuvuoden aikana ykkös- ja viitosluokkalaiset sekä kakkos- ja kuutosluokkalaiset ovat mahdollisuuksien mukaan tehneet yhteistyötä eri tavoin. Perinteiset jokasyksyiset tapahtumat, kuten lähiluokkien retkipäivä sekä oppilaiden, huoltajien ja opettajien yhteinen pihatapahtuma jouduttiin vallitsevan tilanteen vuoksi jättämään tänä vuonna välistä.

Lähiluokkien vanhempainyhdistys on toki ollut toiminnassa myös tämän hiljaisen vuoden aikana, ja joukkoon kaivattaisiin kovasti uusia jäseniä, jotta toiminta pysyy yllä jatkossakin. Kevätpuolella ystävänpäivän tienoilla lähikoululuokkalaiset tekivät yhteisen ”Ystävyyden tilkkutäkin”. Jokainen a-luokkalainen sai omassa luokassaan suunnitella ja toteuttaa vapaalla tyylillä paperisen taideteoksen, jotka koottiin lopulta yhdeksi isoksi tilkkutäkiksi koulun käytävää koristamaan. Työhön saatiin kerättyä yhteen noin 140 a-luokkalaisen paperitilkku, joista jokainen oli ainutlaatuinen.

Neljäsluokkalaisia nautiskelemassa eväistä kalliolla.
4a-luokan oppilaita syömässä eväitä Puolalan puistossa Estradi kutsuu -tapahtuman jälkeen.

Estradi kutsuu –päivä järjestettiin vuoden tauon jälkeen toukokuussa Eurooppa-päivää edeltävänä perjantaina, mutta tällä kertaa etänä. Oppilaat saivat valmistella omia esityksiään ja kuvata ne omilla tai koulun tableteilla. Taidokkaat näytelmä-, tanssi-, akrobatia-, sketsi- ja taikatemppuesitykset katsottiin omissa luokissa samanaikaisesti jokaisessa a-luokassa. Esitysten jälkeen lähiluokkalaiset hakivat eväät kainaloon ja suuntasivat Puolalan puistoon yhteiselle kevätpiknikille.

 

Alakoulun musiikkiluokat

Syksy päästiin aloittamaan uusissa, upeissa tiloissa Kauppiaskadulla. Alakoulun musiikkiluokat löysivät paikkansa uuden koulutalon ylimmästä kerroksesta, musapiazzan ympäriltä.

Korona kuritti edelleen, mutta musiikkitoiminta jatkui koulussa mahdollisimman monipuolisena rajoitusten puitteissa. Laulamisen, soittamisen, liikkumisen ja musiikin kuuntelun ohessa suoritettiin teoria- ja säveltapailututkintoja sekä sävellettiin omaa musiikkia.

Kuorotoiminta jatkui luokkakuoroissa. Koska konsertteja tai muitakaan tilaisuuksia ei voitu järjestää koko lukuvuonna, tutustuimme vaihtoehtoisiin tapoihin tuottaa musiikkielämyksiä.  Sekä joulun että kesän alla meillä oli suuri ilo päästä tekemään kuorovideoita kuvaaja Aki Särkiniemen kanssa. Linkistä pääset katselemaan ja kuuntelemaan kevään elokuvamusiikkivideoita.

Kiitos myös musiikkiluokkien tukiyhdistykselle oppilaiden ilahduttamisesta sekä syksyllä että keväällä!

Toiveikkain mielin kohti kesää ja uutta lukuvuotta,

Aila ja Oona