Alakoulun musiikkiluokat

Syksy päästiin aloittamaan uusissa, upeissa tiloissa Kauppiaskadulla. Alakoulun musiikkiluokat löysivät paikkansa uuden koulutalon ylimmästä kerroksesta, musapiazzan ympäriltä.

Korona kuritti edelleen, mutta musiikkitoiminta jatkui koulussa mahdollisimman monipuolisena rajoitusten puitteissa. Laulamisen, soittamisen, liikkumisen ja musiikin kuuntelun ohessa suoritettiin teoria- ja säveltapailututkintoja sekä sävellettiin omaa musiikkia.

Kuorotoiminta jatkui luokkakuoroissa. Koska konsertteja tai muitakaan tilaisuuksia ei voitu järjestää koko lukuvuonna, tutustuimme vaihtoehtoisiin tapoihin tuottaa musiikkielämyksiä.  Sekä joulun että kesän alla meillä oli suuri ilo päästä tekemään kuorovideoita kuvaaja Aki Särkiniemen kanssa. Linkistä pääset katselemaan ja kuuntelemaan kevään elokuvamusiikkivideoita.

Kiitos myös musiikkiluokkien tukiyhdistykselle oppilaiden ilahduttamisesta sekä syksyllä että keväällä!

Toiveikkain mielin kohti kesää ja uutta lukuvuotta,

Aila ja Oona