Varian ravitsemispalvelutiimin opettajat tulevaisuussilmälaseja kirkastamaan

KESTU-hanke mahdollistaa hankekielellä: “opetushenkilöstön alakohtaisen ympäristövastuuosaamisen kehittämisen”. Kun viestittelin aiheesta meidän oppilaitoksen tiimeille, sain nopeasti ravitsemispalvelualoilta vastauksen: Olemme juuri miettineet ympäristövastuuta ja juuri näitä asioitahan tulevaisuudessa on tehtävä!

Hienoja suunnitelmia sieltä syntyikin ensi kevättä varten!

Vierailuja, benchmarkkausta ja keskusteluja

Hyvin tärkeä osa ammatillista koulutusta on yhteistyö työelämän kanssa. Hyödyt ja vuorovaikutus kulkevat molempiin suuntiin. Varialla on pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita, joilla vastuullisuusasiat on huomioitu vahvasti. Tehdään siis keväällä ainakin kaksi retkeä yrityskumppaneille kestävän kehityksen silmälasit päässä. Keskustellaan ja nähdään kestävää kehitystä alan työssä ja tulevaisuudessa. Lisäksi piipahdetaan naapurioppilaitoksessa benchmarkkaamassa heidän keke-työtään niin opetuksessa, tilasuunnittelussa kuin koko oppilaitoksen tasolla. Vierailut muualla ja muiden vierailut meillä virkistävät aina ajatuksia ja tuovat intoa omaan kehittämiseen.

Ympäristövastuu ravintola- ja catering-alan opinnoissa tarkoittaa esimerkiksi ruokalistasuunnittelua, hiilijalanjäljen ymmärtämistä ja hävikin vähentämistä.

Oman alan taitoja

Halutaan myös parantaa tiimin kasvisruokaosaamista entisestään.  Ja koska KESTU-hankekin mahdollistaa mielenkiintoisen koulutuksen hankkimisen tiimille, hyödynnetään se omalle tiimille parhaalla tavalla. Kehitetään tammikuussa kokonainen päivä kasvisruokaosaamista kollegoiden kanssa jonkun inspiroivan kouluttajan ohjauksessa.

Varian opetusravintolassa työskentelee niin tulevia kokkeja kuin tarjoilijoitakin. Ja tietysti opettajia. Tervetuloa kolmen ruokalajin lounaalle! Kuva: Sercan Alcan.

Ja tietysti opetuksen suunnittelutyötä omassa tiimissä

Variassa kirjoitetaan auki ympäristövastuu osaamisen hankkimisessa ja alalla kaikkiin perustutkintojen tutkinnon osien toteutussuunnitelmiin. Ravintola- ja catering-alan ja elintarvikealan tutkinnoissa kaikki opettajat osallistuvat työryhmissä toteutussuunnitelmien muokkaamiseen. Niihin kirjoitetaan auki se mitä jo nyt tehdään ja samalla ideoidaan mitä muuta tutkinnon osaan voisi liittyä. Pidetäänkö joku tempaus tai rakennetaanko uusi opetussisältö? Mitä kestävä kehitys tarkoittaa ruokalistasuunnittelussa? Miten opiskelijat osallistuvat suunnitteluun ja keke-työhön? Valmiista toteutussuunnitelmista muodostuu opiskelijan ympäristövastuuosaamisen polku läpi tutkinnon.

Tiimin suunnitelmat kuulostavat osallistavilta, alakohtaisilta, tulevaisuuteen katsovilta ja tosi mielenkiintoisilta. Tuskin maltan odottaa, että keväällä näitä päästään toteuttamaan! Jospa minäkin pääsen jollekin retkelle mukaan ?. Pysy kuulolla, kerromme keväällä lisää!

Kirjoittaja: Anna Kepanen, verkkopedagogi ja KESTU-hankkeen projektivastaava, Vantaan ammattiopisto Varia

Hiilijalanjälki

Tampereen seudun ammattiopisto (Tredu) on mukana ”Kestävän tulevaisuuden ammattilaiset-hankkeessa”. Hankkeessa on mukana Tredun lisäksi neljä valtakunnallisesti merkittävää toisen asteen kouluttajaa: Stadin ammatti- ja aikuisopisto, Kainuun ammattiopisto, Vantaan ammattiopisto ja Turun ammatti-instituutti. Edellä mainituissa oppilaitoksissa opiskelee n. 20 % kaikista perustutkinto-opiskelijoista Suomessa.

Tredun 14 toimipistettä sijoittuvat eri puolille Pirkanmaata ja opiskelijoita on noin 18 000. Koulutusaloja löytyy laidasta laitaan. Tredun toimipisteistä valikoitui Metsätien toimipiste hiilijalanjäljen laskennan kohteeksi ja allekirjoittanut toimii kyseisessä toimipisteessä logistiikan lehtorina.

Metsätien toimipiste sijaitsee Ylöjärven pohjoisissa osissa entisen Kurun kunnan alueella. Kurussa on harjoitettu metsäalan koulutusta jo vuosikymmeniä. Tänä päivänä koulutetaan metsäalan (metsäkoneenkuljettaja) ja logistiikan ammattilaisia (yhdistelmäajoneuvonkuljettaja) sekä eräoppaita. Logistiikan perustutkinto on Metsätiellä aloitettu vuonna 2011. Niin kuin huomataan, meillä Metsätiellä on kaksi hyvin koneellista alaa ja mm. polttoaineen kulutus on mittavaa.

Metsätiellä opiskelijoita yhteensä on kirjoilla noin 200. Kalustoa metsäpuolella on n. 20-25, joka pitää sisällään hakkuukoneet ja kuormatraktorit. Logistiikan opetuksen käytössä 10-15 kuorma- ja puutavara-autoa mukaan lukien ammatinopetuksessa ja liikenneopetuksessa käytettävä ajoneuvokalusto. Edellisten lisäksi on useita pikkubusseja opiskelijoiden kuljettamista varten työmaille.

Puoliperävaunuyhdistelmä Tammikankaalla Kurussa valmiina ajo-opetukseen. Kuva: Keijo Valkama

Tällä hetkellä media kovasti rummuttaa vihreää siirtymää, ekologisempaa elämäntapaa ja kestävää kehitystä. Kestävän tulevaisuuden ammattilaiset -projekti lähestyy monelta mielenkiintoiselta näkökulmalta ammatillista koulutusta valtakunnallisesti, hiilijalanjäljen laskentaan on käytössä kaikille sama taulukko, jolloin on mahdollista verrata tuloksia toisiinsa, huomioiden tietysti koulutusalojen eroavuudet.

Hiilijalanjälki suoraan ja sujuvasti Wikipediasta kopioituna tarkoittaa jonkun tuotteen, toiminnan tai palvelun aiheuttamaa ilmastokuormaa eli sitä, kuinka paljon kasvihuonekaasuja tuotteen tai toiminnan elinkaaren aikana syntyy. Toimipisteemme hiilijalanjäljen mittauksesta saatu tulos on se luku, jolla me koulutamme yhteiskuntaan ammattitaitoisia yhdistelmäajoneuvon- ja metsäkoneenkuljettajia. Valmistuvilla opiskelijoilla on valmiudet lähteä kehittämään omaa ammattitaitoaan yrityksissä, Hankkeeseen olemme keränneet tietoja ja arvoja yhden vuoden (2021) ajalta. Mitä jo edellä mainitsin, polttoaineiden kulutus näyttelee melkoisen suurta osuutta koko paletissa, unohtamatta kiinteistöjen kuluttamia energiamääriä.

Simulaatio-opetus on hyvänä lisänä oikeilla ajoneuvoilla ja metsäkoneilla tapahtuvaan opetukseen.

Tänä päivänä eletään mielestäni melkoisen murroksen aikaa kokonaisvaltaisestikin yhteiskunnassa, mutta jos ajatellaan, mihin päin ammatillinen koulutus on menossa, kun tarkastellaan meillä Metsätiellä koulutettavia aloja. Dieseliä ja polttoöljyä kuluu melkoisesti. Simulaatio-opetus on kovasti lisääntynyt ja sillä on opiskelijan hyvä harjoitella esim. mekaaninen auton ajaminen ja metsäkoneopiskelijan on hyvä harjoitella esimerkiksi metsäkoneen kuormaimen käyttöä.

Kuva 2. Metsäkoneita odottamassa Tammikankaalla huoltojen jälkeen työmaille siirtoa. Kuva: Keijo Valkama

Simulaatio-opetus on hyvänä lisänä oikeilla ajoneuvoilla ja metsäkoneilla tapahtuvaan opetukseen. Yrittäjien painokas viesti on, että opiskelijan täytyy osata perusteet työpaikalle oppimaan mennessään, koska yrityksillä tänä päivänä ei ole aikaa eikä mahdollisuutta opettaa opiskelijaa alusta asti. Maailma muuttuu, tulee uusia polttoaineita, kalusto ja tekniikka kehittyy ja nyt kun ollaan oikeasti herätty kiinnittämään huomiota ekologisemman ammatillisen koulutuksen tulevaisuudesta, niin voimme katsoa tulevaisuuteen luottaen. Toivottavasti tämän hankkeen tuloksia pääsemme vertailemaan tulevien vuosien hiilijalanjälkilaskelmien tuloksiin.

Hyvällä mielellä eteenpäin ja aurinkoista tulevan syksyn jatkoa kaikille tämän blogin lukijoille.

Kirjoittaja:
Keijo Valkama, Logistiikan lehtori, Tampereen seudun ammattioppilaitos