Rehtorien tervehdys

Hyvä Puolalan koulun henkilökunta, oppilaat ja huoltajat,

olemme päättäneet monella tavalla hyvin poikkeuksellisen lukuvuoden.

Lukuvuosi alkoi vuosiluokkien 3-6 väistötilana toimivassa Sepänkadun koulurakennuksessa epätietoisissa tunnelmissa. Koko ensimmäisen väistötilavuoden ajan rakennuksen sisäilmatilannetta oli seurattu tarkoin ja pyritty tekemään sisäilman laatua parantavia korjaustoimenpiteitä. Kesän aikana huoli rakennuksen sisäilmasta kasvoi erityisesti huoltajien joukossa, ja niinpä koulutyön alkaessa monet oppilaat eivät tulleet kouluun lainkaan vaan jäivät opiskelemaan kotiin. Myös lehdistö seurasi kiinnostuneena Sepänkadun tilannetta. Elo-syyskuun aikana lähes 50 oppilasta haki sisäilmasyistä oikeutta opiskella lukuvuoden ajan jossakin toisessa turkulaisessa koulussa. Syyslukukauden loppupuolella Turun kaupungin ympäristöterveys asetti tiukat aikarajat erikseen määritellyille korjaustoimenpiteille. Ne toteutettiin annetussa ajassa, mutta loppukeväällä otetuissa kontrollinäytteissä havaittiin, ettei korjaustoimenpiteillä ollut saatu tiloissa havaittuja kuituja poistettua ja rakennus asetettiin käyttökieltoon. Niinpä koulutalo tyhjennettiin eikä sinne enää palattu loppukevään aikana.

Sepänkatu 2:n koulurakennus
Sepänkadun koulurakennuksen sisäilma-asiat puhututtivat koko lukuvuoden.

Menneitten kuukausien aikana puheenaiheeksi maailmassa on riittänyt oikeastaan yksi ainoa asia, koronavirus. Talvella ja keväällä koulut ympäri maailmaa sulkivat ovensa ja sadat miljoonat lapset jäivät kotiin opiskelemaan. Suomalaisten koulujen osalta sulku kesti 38 työpäivää, noin 2 kuukautta. Vielä maaliskuun alussa minulla eikä varmasti kenelläkään muulla ollut todellista käsitystä siitä, kuinka tällaisesta operaatiosta suoriudutaan. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että etäkoulun sankareita ovat suomalaiset, maailman parhaiten koulutetut ja kekseliäät opettajat sekä vastuuntuntoiset ja osaavat oppilaat. En usko, että missään muualla maailmassa etäopetuksesta ja –opiskelusta selvittiin paremmin kuin meillä. Täällä Turussa hyödyimme paljon siitä, että kaikilla oppilailla 4. luokasta ylöspäin oli jo käytettävissään henkilökohtaiset tabletit tai läppärit. Kaupungin tekemät isot investoinnit olivat osuneet oikeaan. Pakon edessä teimme sellaisen digiloikan, josta varmasti kaikki hyödymme pitkälle tulevaisuuteen.

Menneenä syksynä vietimme yläkoululaisten kanssa ilmastovastuuviikkoa. Ulkoministeri Pekka Haavisto vieraili koulullamme ja oma kaupunginjohtajamme Minna Arve kävi kertomassa kotikaupunkimme kunnianhimoista ilmastotavoitteista. Silloin emme tietenkään osanneet kuvitella, että muutaman kuukauden kuluttua pienen viruksen vuoksi maailman lentoliikenne ajetaan alas, valtiot sulkevat rajansa ja päästöt ilmakehään vähenevät tuntuvasti. Savusumut hälvenivät hetkeksi ja Helsingistäkin voi kuulemma kirkkaana päivänä nähdä jälleen Suomenlahden yli aina Tallinnaan asti. Senkin jälkeen, kun koronavirus on selätetty ja suihkukoneet ovat jälleen nousseet taivaalle, tekemistä riittää. Ihmiskunnan yksi suurimpia haasteita on ihmisen aikaansaaman ilmastonmuutoksen hallitseminen.

Kauppiaskadun koulurakennuksen peruskorjaus on saatu päätökseen ja ensi lukuvuoden koulutyö voidaan aloittaa hienoissa, nykyaikaisissa tiloissa. Kaksi vuotta kestänyt peruskorjaus on toteutettu kulttuuri- ja sivistyshistoriallisesti sekä kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi lukeutuvan koulutalon historia huomioon ottaen. Tavoitteena on ollut tehdä koulukiinteistö teknisesti toimivaksi ja vanhojen rakenteiden sallimissa rajoissa nykyaikaiseksi, muuntojoustavaksi oppimisympäristöksi ja tässä tavoitteessa on onnistuttu erinomaisesti. Alkuperäiset portaikot ja mm. lasitiiliseinät muistuttavat koulurakennuksen historiasta ja yhdistyvät hienolla tavalla uusiin, moderneihin tilaratkaisuihin ja kalustukseen. Kauppiaskadun ja Torninkadun koulurakennukset yhdistävä lasikäytävä puolestaan helpottaa ja joustavoittaa monin tavoin yhtenäiskoulumme toimintaa.

Vaikka koulurakennus otetaan opetuskäyttöön vasta elokuussa, ovat 3.-6. luokkien oppilaat päässeet jo hieman haistelemaan peruskorjatun koulurakennuksen tunnelmaa lukuvuoden kahden viimeisen viikon aikana, jolloin he ovat käyneet nauttimassa päivittäisen koululounaan valoisassa ja viihtyisässä ruokasalissa.

Kauppiaskadun koulurakennus.
Koulutyö peruskorjatussa Kauppiaskadun koulurakennuksessa alkaa elokuussa.

Ensi lukuvuoden alku tulee olemaan jännittävää aikaa koko alakoulun väelle, kun opettelemme yhdessä työskentelemään uudessa koulutalossamme. Myös teillä 6.-luokkalaisilla on edessänne uusi alku, vaikka ette enää Kauppiaskadun koulutaloon palaakaan – paitsi kotitalouden ja käsityön tunneille. Te olette siirtymässä uuteen vaiheeseen koulupolullanne, kun teistä tulee yläkoululaisia. Hyvänä puolena tämän kevään erikoisessa tilanteessa on ollut se, että olette saaneet olla tutustumassa yläkouluun, ette vain yhtä päivää, vaan kokonaista kaksi viikkoa. Mielessänne lieneekin jo odotus uusista haasteista ja innostus siitä, että pääsette isojen ihmisten joukkoon. Hyvillä mielin lähetämme teidät yläkouluun, sillä teistä pienistä, kirjoittamaan ja lukemaan opettelevista ekaluokkalaista on kuudessa vuodessa kasvanut hieno ja todella taitava joukko nuoria.

Te yhdeksännen luokan oppilaat saatte tänään päätökseen yhdeksän vuotta kestäneen peruskoulun. Onnea! Nyt on aika suunnata katse eteenpäin. Toivon, että tunnette saaneenne koulustamme sellaiset tiedot ja taidot, joiden varassa voitte lähteä luottavaisin mielin jatkamaan opintojanne lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa. Tähdätkää elämässänne korkealle. Oikea elämä ei kuitenkaan ole vain kurssisuorituksia ja arvosanoja. On tietysti tärkeää, mitä osaa. Mutta vähintään yhtä tärkeää on se, millainen on. Onko luotettava vai epäluotettava, avulias vai itsekäs, ahne vai antelias? On hyvä pohtia omia arvoja ja lähteä sitten pää pystyssä tekemään maailmasta entistä parempaa.

Kuluneen lukuvuoden lopuksi päättää pitkäaikaisen opettajanuransa suomalais-venäläisen luokan opettaja Marja Salonen-Nikolajev. Marja on ollut kehittämässä suomalais-venäläisten luokkien toimintaa niiden perustamisesta asti. Haluamme kiittää häntä tästä ansiokkaasta työstä ja toivottaa samalla hyviä eläkepäiviä.

Lopuksi haluamme toivottaa niin oppilaille kuin koulun henkilökunnallekin rentouttavaa kesälomaa!

Rehtori Tuomas Nousiainen ja apulaisrehtori Kaisu Metsä-Tokila

Puolalan koulun oppilaskunta 7. – 9. luokat

Monialainen oppimiskokonaisuus

Yksi vuoden kohokohdistamme oli MOK-viikko, jonka järjestimme yhteistyössä tukioppilaiden kanssa. Tänä vuonna teemana oli ilmasto ja kolmen päivän aikana järjestimme paljon erilaista ohjelmaa, esimerkiksi pajoja, retken Kuhankuonolle ja kahvilan, jonka tuotot menivät Itämeren hyväksi. Viikkoa suunniteltiin yhdessä luokkien ja opettajien kanssa.

MOK-viikkomme alkoi aamunavauksella, jonne saimme vieraaksi Turun kaupunginjohtajan Minna Arveen. Keskiviikkona järjestimme paneelikeskustelun, jonka aiheena oli ilmastonmuutos. Keskustelua johti oman koulumme oppilas Alma Jokinen ja vieraiksi saimme Pekka Haaviston, Jami Jokisen, Amro El-Khatibin, Miika Meretojan sekä Aleksandr Käharin, joka on myös koulumme oppilas. Saimme paikalle myös Ylen, joka taltioi tämän paneelikeskustelun. Se on katsottavissa toistaiseksi Yle Areenasta (https://areena.yle.fi/1-50318928). Viikko oli oikein onnistunut ja saimme siitä hyvää palautetta oppilailta.

Kirjoittanut Aino von Essen 9e

Joulun aikaan

Koulussamme oli joulun aikaan monenlaista jouluteemaista ohjelmaa. Koulussamme pidettiin esimerkiksi aamunavaus, jossa kolme oppilasta koristelivat kukin opettajan. Parhain koristelu voitti. Ohjelmassa oli myös karkkikeppien piilotusta, kahvila ja jouluaiheinen kilpailu, jossa piti arvata sanojen jatko-osat.

Kirjoittanut Daniel Sjöroos 7e

Ystävänpäivä

Ystävänpäivänä OPK teki yhteistyötä Tukareiden kanssa. Viikko alkoi aamunavauksella, joka sisälsi muun muassa kahootin, jonka kolme parasta saivat itsellensä palkinnoksi karkkia. 9-luokan Tukarit järjestivät halipassin halukkaille, sekä 8- ja 9-luokan tukarit tekivät yhdessä OPK:n kanssa ystävänpäivä kahvilan, jossa tehtiin ennätysmyyntimäärä edellisiin kahviloihin verrattuna. Lisäksi vietettiin myös kohteliaisuusviikkoa, jolloin joka päivälle oli oma teemansa.

Kirjoittanut Kasper Kouvonen 8d

Nuorisovaltuustolta hankerahaa

Päätimme hakea tänä vuonna NuVan hankerahaa. Pitkän miettimisen jälkeen keksimme loistoidean, järjestämme koululle Amazing race tapahtuman. Tätä ideaa lähdettiin sitten hiomaan ja suunnittelemaan ja palautuspäivään mennessä ideamme oli täysin valmis. Jäimme jännittämään, saisimmeko mahdollisuuden mennä esittelemään livenä ideamme NuVan kokoukseen. Kun tieto siitä, että ideamme on päässyt jatkoon tuli, olimme hyvin innoissamme. NuVan kokous oli hyvin jännittävä, mutta esityksemme sujui hyvin ja meille myönnettiin koko hakemamme raha, lähes 2000€. Valitettavasti etäopetuksen takia emme voineet viedä projektiamme loppuun.

Kirjoittanut Maija Kurki 9a ja Enni Seppänen 8b

Oppilaskunnan hallitus etäkokousti

Teams-kokouksen osallistujien kuvat näyttöpäätteen ruudussa.

 

Kun koulut siirtyivät etäopetukseen, oppilaskuntamme piti innokkaasti etäkokouksia Teamsin välityksellä.  Ikävä kyllä suuri osa ohjelmistamme peruuntui, mutta koitimme oppilaskunnan hallituksen kanssa keksiä mahdollisimman monipuolista ja laadukasta tekemistä. Opkh päätti yhdessä koota koulumme esittelyvideot yhteen.

Kirjottanut Daniel Sjöroos 7e

9a Turku Energiassa

Pääsimme syyskuun lopussa vierailemaan koko luokan voimin Turku Energiaan. Paikka oli mielenkiintoinen ja opimme paljon uutta sähköstä. Oppaamme kertoi meille muun muassa Turku Energian historiasta ja esitteli aiemmin käytössä olleita laitteita. Kuulimme myös eri tavoista, joilla Turku Energia huolehtii kestävästä kehityksestä ja siitä, millaisia innovaatioita he ovat lähiaikoina kehittäneet Turkuun. Lopuksi saimme vielä pullat ja pillimehut.

Kirjoittanut: Hanna Rinne ja Maija Kurki 9a

9a:n leirikoulumatka Ahvenanmaalle 28.8.-30.8.2019

Vietimme Ahvenanmaalla kolme ihanaa ja rentoa päivää täynnä naurua ja Maarianhaminaan tutustumista.

Keskiviikkona, ensiaputehtävien parissa vietetyn laivamatkan jälkeen, kirjauduimme hotelliin, jossa oli uima-allas (jota osa käyttikin ahkerasti) ja nuorille tarkoitettuja oleskelutiloja. Sitten menimme tutustumaan Merenkulkumuseoon ja museolaiva Pommerniin. Museossa oli ihana käydä! Koko paikka oli täynnä kiinnostavaa historiaa merenkulusta ja Pommern-laiva oli myös hieno. Samalla retkellä näimme korvameduusoja. Iltaohjelmana oli saunomista, uintia, minigolfia ja itse suunniteltuja iltapalaeväitä leirintäalueella.

Torstaina oli vuorossa bussiretki Taffel-tehtaalle ja Kastelholman linnaan. Tehdasvierailulla saimme tietoa siitä, miten tehtaassa valmistetaan perunalastuja ja muita tuotteita. Saimme myös maistaa lämpimiä sipsejä ja käydä ostoksilla tehtaanmyymälässä. Kastelholmassa saimme kuulla linnan historiasta ja nähdä hulppeat näkymät, jotka avautuivat linnan korkeimmasta kohdasta. Joidenkin mielestä lampaiden silittely ja rapsuttelu oli hauskin osa retkeä. Illalla kiipesimme Maarianhaminan vesitorninmäelle pelailemaan pelejä, ihailemaan maisemia ja syömään eväitä.

Perjantaina menimme tutustumaan Ahvenanmaan maakuntahallintoon ja hallintorakennukseen. Siellä opimme, miten Ahvenanmaata hallitaan. Se oli todella kiinnostavaa. Osa oppilaista kävi myös Ahvenanmaan museossa, osa käytti saman ajan hotellin altaassa uimiseen -vielä viimeisen kerran. Iltapäivällä siirryimme laivaan, jolla mm. ruokailimme yhdessä ja illalla palasimme Turkuun.

Loppufiilikset: oli kivaa, kun saimme tutustua Maarianhaminaan myös itsenäisesti, pienissä porukoissa ja käydä shoppailemassa. Kaupunki oli viehättävä ja kaikki mitä koimme, oli hienoa! Leirikoulusta jää mukavat muistot!

9a:n lisäksi retkelle osallistuivat luokanohjaaja Marika Järvenpää ja ruotsinopettaja Tiina Mattila.

Kirjoittanut: Aino Uotila 9a ja Marika Järvenpää

Yläkoulun musiikkiluokat

Elokuu alkoi koulun orkesterin osalta vauhdikkaasti; Turkuun saapui vierailulle Golden Sail Junior Orchestra Pekingistä, Kiinasta. He pyysivät meidän orkesteriamme yhteiseen konserttiin Sigyn-saliin 20.8. Vain kahden viikon harjoituksilla orkesteri sai Timo Lehtovaaran johdolla kasaan hienon konsertin!

Seitsemännet luokat viettivät syyskuisen musiikkileirikoulun Kunstenniemessä Anni Suden ja Juho Vanamon, Essi Putkosen sijaisen kanssa. Canticum – yhdeksänsien musiikkiluokkien kuoro esiintyi johtajansa Anni Suden kanssa syksyllä kaksi kertaa koulun ulkopuolella: syyskuussa valtakunnallisissa kuraattoripäivillä ja lokakuussa Turun kirjamessuilla.

Canticum matkalla Turun kirjamessuille
Canticum matkalla Turun kirjamessuille

Lokakuussa äänitimme Betel-kirkossa koko yläkoulun voimin vielä yhden kappaleen koulun joululevylle. ”Juhlayö” -levy ilmestyi sopivasti joulukonsertteihimme. Levyllä on musiikkiluokkien ja musiikkilukion kokoonpanojen äänityksiä viimeisen neljän lukuvuoden ajalta. Mukana on siten suuri joukko turkulaisia nuoria soittamassa ja laulamassa. Jollet vielä saanut levyä niin ehkä pukki tuo sen ensi jouluna?

Juhlayö
Juhlayö levynkansi

Marraskuussa koulun kaikki kahdeksannet luokat vierailivat Taidetestaaja –hankkeen rahoittamana Suomen kansallisoopperassa/baletissa katsomassa CircOpera-esitystä ja koulun kaikki seitsemäsluokkalaiset Turun filharmonisen orkesterin Open Orchestra -esityksessä.  Seitsemänsien ja kahdeksansien luokkien itsenäisyyspäiväjuhlan esiintymisistä vastasi seitsemännet musiikkiluokat Juho Vanamon ohjaamina. Yhdeksänsien luokkien tanssiaisia säesti lukiolaisryhmä Antero Lehtovaaran johdolla.

”Seimen äärellä” –joulukonsertti täytti Mikaelin kirkon kahdesti tiistaina 29.11. Joulun aikaan seitsemänsien ja kahdeksansien luokkien tiernapoika-, lucia- sekä tonttutyttöryhmät valloittivat kaupungin runsaslukuisilla esiintymisillään. Joululaulajaiset laulettiin alasalissa Annin tahdittamina ja syksy päättyi joulukirkkoon tuomiokirkossa. Tällä kertaa yläkoulu ja lukio pitivät kummatkin omat joulukirkkonsa.

Tiskirätti Sanni Larri ja linnan väkeä
Tiskirätti Sanni Larri ja linnan väkeä

Yhdeksänsien luokkien musikaali ”Bella & Bete” nähtiin alasalissa helmikuun alussa. Oppilaat olivat itse kirjoittaneet Anna Hellsténin avustamana oman versionsa kaunotar ja hirviö -tarinasta. Anna Hellstén ohjasi näytelmän, musiikista vastasi Kari Jantunen ja visuaalisuudesta Milla-Mari Naukkarinen-Nurmi. Päärooleissa näimme Aino Utriaisen Bellana ja Aleksandr Käharin Betenä. Ysit ihastuttivat jälleen!

Kaikki esiintyjät musikaalin loppukiitoksissa kädet ylhäällä.
Bella, Pete ja koko esiintyjäkaarti

Helmikuussa yläkoululaisia oli mukana Timo Lehtovaaran luotsaamassa vanhojentanssi orkesterissa. Tuon jälkeen siirryttiinkin yllättäin etäopetukseen ja moni keväälle kaavailtu tapahtuma jäi järjestämättä tai siirtyy tulevaisuuteen: kahdeksansien musiikkiluokkien Helsinki-retki, orkesterin ja lukion kuorojen Credo-konsertti, kahdeksansien luokkien esiintyminen Betel-kirkon konserttitoiminnan 35-vuotis juhlakonsertissa, Kevättä korvassa -gaalakonsertti, Canticumin matka Tanskaan, kevään bändikatselmus ja kevään päätösjuhla.

Musiikinopettajat

Englannin kieliluokat 7-9

Lukuvuoden ohjelmaan kuului teatteria ja erilaista englanninkielistä työpajatoimintaa. Lokakuun lopulla 7b kävi katsomassa Charles Dickensin Saiturin jouluun perustuvaa American Drama Groupin näytelmää A Christmas Carol Sigyn-salissa. Ennen esitystä tutustuimme kirjailija Charles Dickensiin ja hänen elämänvaiheisiinsa sekä tuotantoonsa englannin tunnilla. Englanninkielisen esityksen meille tarjosi kieliluokkaopetusta kehittävä Turun Kielivirta-hanke.

Yläkoulun ilmastoteemaisen syksyn lopuksi amerikkalainen Chris Keith tuli vetämään englannin kieliluokille 7b, 8b ja 9b työpajoja, joissa ilmastoaihe toistui pelillisin keinoin. Ennen muuttoaan Suomeen Chris Keith on toiminut USA:ssa ja Ruotsissa ympäristöalan tutkijana ja konsulttina. Myöskin ilmastotyöpajoihin saimme rahoitusta Turun Kielivirta-hankkeesta. Kuvissa on menossa 9b-luokan ilmastotyöpaja. Valokuvat otti Eero Myyryläinen.

Tammikuun lopulla pääsimme nauttimaan mukaansatempaavan tarinankertojan Amina Blackwood Meeksin englanniksi esittämistä perinteisistä jamaikalaisista tarinoista, joita hän oli soveltanut myös nykypäivään. Meeksin Story in a Mirror-esityksessä yleisö osallistui laulamalla ja tanssimalla. Kuulimme mm. kertomuksen pienestä, mutta nokkelasta hämähäkin muotoisesta Anansesta ja siitä miten viisaus päätyi maailmaan taivaasta tulleen kalebassin sisällä. Aminan tarinankerrontakiertueen esityksen tarjosi meille Samova ry. Lumoavan esiintyjän suullista tarinankerrontaperinnettä valokuvissa kuulemassa 8b ja 9f.

Maaliskuun alussa alakoulussa harjoittelussa oleva katalonialainen luokanopettajaksi valmistuva Gemma Serrallonga Olomí Barcelonan UVIC-yliopistosta kävi kertomassa 8b ja 9b-luokille omasta kulttuuristaan ja perinteistä sekä Espanjan ja Katalonian poliittisesta tilanteesta. Eniten oppilaissa kiinnostusta herätti perinteinen katalonialainen ihmistornien (castell) rakennus.

Englannin kieliluokkien Hollanti-projekti

Puolalan koulun englannin kieliluokat tekevät yhteistyötä hollantilaisen Goesin pikkukaupungissa sijaitsevan Pontes Lyceumin kanssa http://www.pontes.nl. Tämän lukuvuoden aikana toteutui jo yhdeksäs 8.-luokkalaisten oppilasvaihto, syyskuun lopulla. Yhteydenpito toisiin eurooppalaisiin nuoriin edistää monikulttuurisuutta käytännössä, opettaa kansainvälisyyttä ja parantaa oppilaiden käytännön kielitaitoa, kun heille tarjoutuu autenttinen mahdollisuus kommunikoida englanniksi.

Kuvassa satoja polkupyöriä.
Myös suomalaiset nuoret kulkivat kouluun polkupyörillä.

8B- luokka ehti tutustumaan monenlaisiin asioihin viikon aikana. Ensin tutustuttiin perhepäivän aikana viikonloppuna perheeseen. Ohjelma oli vapaata toimintaa perheiden ja/tai muiden nuorten kanssa. Uuden kouluviikon alettua vaihtoluokat pääsivät tutustumaan toisiinsa ottamalla haasteen vastaan sekaryhmissä siitä, mikä ryhmä pystyy yhdessä toimimalla tekemään bambukeppien ja kuminauhojen avulla korkeimman rakennelman. Haaste oli uusi kaikille ja yhdessä piti pähkäillä toimivaa tekniikkaa saada huojuva rakennelma pysymään korkeampana pystyssä kuin muiden ryhmien tornit.

Oppilaita seisomassa pienissä ryhmissä nurmikentällä.
Kilpailuhenkeä

Goesin kaupunki sijaitsee Zeelandin maakunnassa. Se on kaunis vanha kaupunki, johon luokka pääsi tutustumaan myös oppaan avulla. Hollantilaista puukenkätuotantoa nähtiin perinteisessä työpajassa, jossa tuotanto on säilynyt näihin päiviin saakka samanlaisena vuosikymmeniä. Lisävauhtia päivään haettiin Tanssistudio Janvieriltä, jossa saatiin oppia eri tanssityyleissä. Lisäksi hollantilaiset ja suomalaiset pääsivät esittelemään toisilleen itselleen tärkeitä tanssibiisejä.

Yhtenä päivänä päästiin tutustumaan Shakespearen näytelmään Romeo ja Julia. Shakespeare in Performance Project loi mahdollisuuden koko näytelmän tuottamiseen vain yhdessä päivässä.

Ensin koulussa tutustuttiin näytelmän tekstiin, tehtiin lavasteet ja harjoiteltiin itse näytelmää. Illalla kaikki pääsivät lavalle ja näytelmä todella esitettiin hienosti pikakelauksena!

Oppilaita lavalla näyttelemässä ja yleisö istuu katselemassa.

 

Hollannissa meri on ollut aina tärkeässä roolissa niin hyvässä kuin pahassakin. Pääsimme yritysvierailulle simpukkatehtaaseen, jossa sai kokeilla sinisimpukoiden perkaamista ja maistamistakin.  Moni löysi uuden herkun! Toisaalta meri on myös ollut uhka ja tähän puoleen tutustuimme Neeltje Jansin padolla, joka on rakennettu estämään suuret tuhotulvat mereltä.

Viimeisenä päivänä ennen lentokentälle menoa tutustuimme Amsterdamiin käymällä Rijksmuseumissa ja kanava-ajelulla. Silloin suunnitelmissa oli pysyvästi vaihtoon kuuluva vastavierailu Turussa. Tänä lukuvuonna sitä ei valitettavasti pystytty toteuttamaan.

Kanavassa vesi virtaa. Toisella kanavan reunalla veneitä ja ylempänätiellä autoja parkissa.
Kanava-ajelua Amsterdamissa.

Saksan kieliluokat 1-9

Saksan kieliluokat 1-6

1-6 saksanluokat starttasivat toiseen väistötilavuoteensa yhteisellä grilli-illalla, jota vietettiin jälleen kodikkaassa Torninkadun koulumiljöössä yhteisvoimin vanhempien ja kannatusyhdistyksen kanssa.

Martinpäivän tapahtuma saatiin jo toista kertaa järjestettyä Mikaelin seurakuntatalolla, jonne sekä Topeliuksen koulun 1-2 luokat että vanhemmat luokat Sepänkadulta kokoontuivat laulamaan, katsomaan 6. luokan Pyhän Martin näytelmää ja jakamaa brezeleitä saksalaiseen tapaan.

Helmikuinen karnevaali toteutettiin läheisessä Tutolan talossa, jossa ohjelmassa oli Freie Bühne, tanssia ja herkuttelua.

Fasching-karnevaali
Helmikuussa vietimme perinteistä Fasching-karnevaalia.

Helmikuun lopulla luokillamme aloitti harjoittelunsa kaksi saksalaista opiskelijaa, Carina ja Helen. Oleskelunsa aikana he askartelivat, luetuttivat ja leikittivät oppilaitamme monipuolisesti. Luokillamme oli etuoikeus saada koko vuoden nauttia myös saksan taitoisen koulunkäynninohjaajan Päivin avusta.

Vuoden aikana Sepänkadun luokat 3-6 kävivät ahkerasti pääkirjastossa ja Käsityöläismuseossa niiden molempien sijaitessa vain kivenheiton päässä. Myös vierailu Grenzfall – 30 vuotta muurin murtumisesta-näyttelyyn saksalaisen seurakunnan tiloihin Kaskenkadulle piristi arkeamme.

Berliinin muurin murtumisesta tuli vuonna 2019 kuluneeksi 30 vuotta ja näyttely oli esillä Turussa kahden kuukauden ajan. Näyttelyn tekijät olivat saksalaiset sarjakuvataiteilijat Susanne Buddenberg ja Thomas Henseler. Heidän sarjakuvakirjansa sukelsivat Berliinin historiaan viiden henkilön tarinan kautta ja kertoivat kielletyn Umweltkirjaston toiminnasta. Kaikki 3.-9. saksan luokat tutustuivat näyttelyyn ja osallistuivat työpajoihin, jotka toteutettiin Kielivirta III –hankkeen rahoituksella.

Toukokuinen Eurooppa-päivä vietettiin poikkeuksellisesti etäopiskelun ohessa juhlien.

Saksan kieliluokat 7-9

Yläkoulun 9. luokkien saksan kieliluokkalaiset osallistuivat syksyllä 2019 oppilasvaihtoon saksalaisen, Cellen-kaupungissa sijaitsevan Hermann-Billung-Gymnasium-koulun kanssa isännöimällä saksalaisten vierailua Turussa. Kahdeksasluokkalaisten vaihtomatka jouduttiin valitettavasti perumaan keväällä korona-tilanteen vuoksi. Maaliskuussa 2020 suoritettiin Puolalan koulussa seitsemättä kertaa deutsches Sprachdiplom I –kielitutkinto.

Kieliluokkalaisilla oli koko lukuvuoden ajan äidinkielisen saksanpuhujan kielenelävöitystä yksi tunti viikossa.

 

Elina Tuliniemi ja Jenni Lähde

Oppilashuolto

Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä. Sitä toteutetaan koko oppilaitosyhteisöä tukevana monialaisena yhteisöllisenä ja yksilökohtaisena oppilashuoltona. Oppilashuollon tavoitteena on tarjota oikea-aikaista ja oikeudenmukaista, ennaltaehkäisevää ja asiakaslähtöistä palvelua oppilaille. Tavoitteena on varmistaa sujuva koulunkäynti sekä tasapainoinen kasvu ja kehitys.

Lasten, nuorten ja vanhempien on mahdollista saada tukea oppilashuollon koulupsykologeilta ja -kuraattoreilta esimerkiksi, kun seuraavat asiat mietityttävät: koulunkäynnin vaikeudet, mieliala, ahdistuneisuus ja paniikkioireilu, jännittäminen ja pelot, itsetunto, käyttäytyminen, keskittyminen ja itsesäätely sekä kaveri- ja perhesuhteet. Tarvittaessa koulupsykologit tekevät psykologisia tutkimuksia muun muassa oppimisvaikeuksiin liittyen.

Lukuvuonna 2019−2020 Puolalan koulun koulupsykologina toimi Tarja Klami-Polojärvi ja koulukuraattorina Jenni Teräs.

Tukioppilaiden vuosi

Lukuvuosi lähenee jälleen loppuaan. Puolalan koulun perinteenä on joka vuosi valita niin kutsutut tukarit. Tukarit ovat 9. luokkalaisia, jotka järjestävät erilaista toimintaa ympäri vuoden, kuten kahviloita. Tämä vuosi on ollut aikaisemmista poikkeava vallitsevan korona-kriisin takia, mutta se ei ole estänyt hyvää yhteishenkeä.

Suurin osa tukareiden toiminnasta on painottunut syksyyn, jolloin pidettiin muun muassa MOK-viikko oppilaskunnan hallituksen kanssa yhteistyössä, Kenia-kahvila Puolalan koulun oman kummioppilaan tukemiseksi ja seiskojen ryhmäytyminen. Tukarit ovat tehneet myös tiivistä yhteistyötä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa ympäri lukuvuotta. Mannerheimin Lastensuojeluliitosta on käyty pitämässä tukareille erilaisia koulutuksia muun muassa päihteistä ja kiusaamisesta. Päihdekoulutukseen osallistui myös NIKO-projekti.

Lukuvuoden alussa tukareille jaettiin omat ”kummiluokat” seiskoista, joiden kanssaan he olivat eniten tekemisissä. Seiskoille pidettiin muun muassa kiusaamisen vastainen oppitunti ja tarkoituksena oli myös pitää päihdevalistus MLL:n ohjeistamana, mutta valitettavasti vallitsevan tilanteen takia tämä jouduttiin perumaan.

Lukuvuoden lopussa on ollut tapana järjestää ysigaala, jossa juhlitaan ysiluokkalaisia ja annetaan heille erilaisia titteleitä. Tänä vuonna ysigaalan periteinen järjestäminen ei ole mahdollista, joten tukarit suunnittivat virtuaali-ysigaalan.

Yhteiset hetket, hyvä ryhmähenki ja uusiin ihmisiin tutustuminen ovat olleet tukareille vuoden kohokohtia, toivottavasti uudet tukarit saavat pitää yhtä paljon hauskaa ensi vuonna.