Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet
Valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa linjataan, että opetuksen tulee edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä ja lapsen etu on huomioitava perusopetusta järjestettäessä. Oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä. Yhteistyötä tehdään kotien.
Oppilaalla on oikeus saada maksutta opetus ja sen edellyttämät materiaalit ja opiskeluhuolto. Oppilaalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty täysipainoinen ateria. Ruokailutilanteen tulee olla ohjattu.
Opetuksen tulee olla tasa-arvoista.
Turun kaupungin tarkennus
Perusopetuksen aikana oppilas oppii ymmärtämään Turun merkityksen vanhana kulttuurikaupunkina, jonka identiteetin kehittymisessä kaksikielisyydellä ja kulttuurisella moninaisuudella on aina ollut keskeinen merkitys. Lisääntyvä kulttuurinen moninaisuus on tulevaisuuden voimavara. Edistämme erilaisuuden hyväksymistä, yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta.
Oppilas oppii ottamaan vastuuta oman lähiympäristönsä viihtyisyydestä, luonnosta ja kulttuurisista arvoista sekä arvostamaan Turun saariston ainutlaatuisuutta ja ekologista herkkyyttä.
Oppimiskäsitys
Opetussuunnitelman perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppilas on aktiivinen toimija. Hän oppii asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan ongelmia sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten oppilaiden, opettajien ja muiden aikuisten sekä eri yhteisöjen ja oppimisympäristöjen kanssa.
Turun kaupungin tarkennus
Arvokeskusteluja käydään säännöllisesti oppilaiden, huoltajien ja koulun henkilöstön kesken. Keskusteluissa kiinnitetään erityistä huomiota perusteissa kuvatun oppimiskäsityksen käytännön toteutukseen ja oppilaan osuuteen omassa oppimisessaan.
Arvoperustan ja oppimiskäsityksen toteutumista arvioidaan perusopetuksen laadunarviointikyselyllä sekä muilla mahdollisilla arviointivälineillä, esim. NPDL-materiaalin (New Pedagogies for Deep Learning) avulla.