Loppukeväällä 2017 polkaistiin käyntiin opetushallituksen rahoittama Disco idipsum -yhdessä oppiminen hanke. Sen tarkoituksena on auttaa opettajia hyödyntämään henkilökohtaisia päätelaitteita paremmin opetuksessaan. Hankkeen ympärille on kerääntynyt n. 30 opettajatiimiläistä eri aineryhmistä. Mukana on Turun, Liedon ja Mynämäen opettajia.

Opettajatiimiläiset miettivät ja kehittävät yhdessä pedagogisia malleja, jotka sopivat uuteen opetussuunnitelmaan.  Mallit julkaistaan kaikkien hyödynnettäviksi. Tiimit aloittavat työnsä ainekohtaisien mallien parista ja laajentavat sitten työtään monialaisten mallien kehittämiseen.

Tiimit ovat nyt työstäneet ideoitaan syksyn ajan ja ainekohtaisia malleja on valmistunut toisille jaettavaksi.

Artikkelikuvan on ottanut kuvataiteen opettaja Tommi Ranti, joka on mukana hankkeessa.

 

 

Opettajat opettajien apuna
Merkitty: