Piiparilaisten laskettelupäivä

Me Piiparista pääsimme helmikuun alussa koko yksikön voimin Hirvensaloon laskettelupäivän viettoon.

Olimme jännittäneet etukäteen millainen ilma on tiedossa, sillä edellisiltana myrskytuulet olivat vielä kovin puhaltaneet. Meidän onneksi tuuli oli lähtöaamuna laantunut ja ilma oli täydellinen lasketteluun. Lähdimme heti aamusta tilausbussilla Hirvensaloa kohti.

Hirvensaloon päästyämme osa luokista meni ensin pulkkailemaan ja osa pääsi heti pukemaan varusteita. Monelle laskettelumonot oli uusi ja jännittävä kokemus! Ensin puettiin jalkaan vain yksi suksi ja harjoiteltiin tasapainon etsimistä. Tämän jälkeen sai laittaa toisenkin suksen jalkaan ja lähteä aikuisen avulla kohti harjoittelurinteen naruhissiä. Aikuisilla oli tukikeppi, josta oppilaat saivat pitää kiinni ja näin päästiin laskettelemaan mäkeä alas.

Osa oppilaista pääsi laskemaan suksien sijaan kelkalla. Tämäkin oli hieno kokemus, sillä kokenut ohjaaja vei kelkan korkean rinteen päälle, josta tultiin isompaa ja jyrkempää mäkeä alas kunnon vauhdeilla.

Laskettelupäivän kruunasi, no mikäs muukaan, kuin eväiden syöminen yhdessä oman luokan kanssa.

Päivän päätteeksi pääsimme kaksikerroksisen tilausbussin kyydissä takaisin koululle. Vaikka tässä kohtaa jo vähän väsyttikin, oli ilo käsin kosketeltavissa tästä erilaisesta ja jännittävästä koulupäivästä!

T. Piiparilaiset

Yläkoulun ystävänpäivän viikko 12. – 16.2.

Varjovaaliviikon humun hälvettyä toi ystävänpäivän viikko mukanaan uutta toimintaa yläkouluun.

Ystävänpäivän viikolla täytetään mm. kaveritaitopassia. Passiin on listattu monenlaisia pikku tehtäviä, jotka ylläpitävät mukavaa kaverimeininkiä ja auttavat myös tutustumaan uusiin kavereihin.

Tänään, varsinaisena ystävänpäivänä, ohjelmassa oli puuhailua sekalaisissa sakeissa sekä diskoilua – ja tietysti jaettiin ystävänpäiväkorttejakin.

Käytävä

Sydämet

Koronapeli

Kortti

Vaikuttaminen kuvataiteen keinoin

Tällä viikolla vietetään lapsen oikeuksien viikkoa. Yksi lapsen oikeuksista on sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa. 7. -luokkalaiset tutustuivat vaikuttamiseen taiteen keinoin kuvataiteen tunnilla, jossa jokainen sai valita haluamansa aiheen ja toteuttaa työnsä vapaavalintaisella tekniikalla.

Vaikuttaminen Vaikuttaminen Vaikuttaminen

 

Ruissalon luontokoulussa

luontokoulu1

2b- ja 2c-luokat lähtivät 3.10. syksyiselle retkelle Ruissalon luontokouluun. Luontokoulussa muun muassa tutkittiin luontoa, taiteiltiin luonnonmateriaaleista, leikittiin pöllö ja hiiret -leikkiä sekä syötiin
eväitä. Tässä joitakin kuvia innokkaista tutkija-taiteilijoista ja metsän ihmeistä.

luontokoulu2

luontokoulu10

 

 

Viisas Matti – ja muita juttuja

Viisas Matti ja muita juttuja kurvasi Ampiaisen Pampiaisen ja koko köörin kanssa Ruiskadulle tervehtimään Luolavuoren ykkösiä, kakkosia ja kolmosia ennen kesälomia. Mikä ilo!

Viisas Matti, Hattujahti ja Prinsessa Pikkiriikki sekä Siiran sirkusmatka ovat osa Tehdas Teatterin lastenteatterikiertuetta 2022-2023. Kiertue tarjoaa hulvattomia esityksiä ja laadukasta lastenkulttuuria suoraan leikkipaikoille, takapihoille sekä juhlasaleihin. Kiertue toteutetaan OKM:n, Turun seudun OP:n, Turun kaupungin Asukasbudjetin ja Tehdas Teatterin tuella.

Viisas Matti - julisteViisas Matti - yleisö

Luolavuoren koulun kirja- ja tarinointimessut

Luolavuoren koulussa on kuluneena lukuvuonna ollut monialaisen oppimiskokonaisuuden aiheena tarinat, lukeminen ja kirjallisuus.Huhtikuussa samaan aikaan valtakunnallisen lukuviikon kanssa vietettiin lukuviikkoa, jolloin luettiin tai kuunneltiin tarinoita teemojen mukaan eri puolilla koulua sekä myös ulkona. Luokissa kerättiin lukuminuutteja, jotka sitten muutettiin tunneiksi. Lukuviikon aamut oli mahdollista aloittaa rehtoreiden satuhetkillä Teamsin kautta.

MOK-teema huipentui viime perjantaina 19.5. koko koulun yhteisillä kirja- ja tarinointimessuilla päätalon liikuntasalissa. Messuilla oli esillä hieno kattaus eri vuosiluokkien kirjavinkkauksia sekä oppilaiden omia kirjoitelmia ja kuvitusta. Miten hienoja hahmoja ja maailmoja oppilaat ovat lukuvuoden aikana luoneetkaan! Mukana oli myös toimintapisteitä, joissa sai esimerkiksi vastata kirjallisuusaiheisiin Kahoot-kysymyksiin tai kuunnella tarinoita Tarinateltassa. Messuvieraiden kesken arvottiin vanhempainyhdistys Vuokon lahjakortit kirjakauppaan. Messut olivat yleisömenestys!
.

Arviointi

Knit ’n ’Tag Turku

Knit ’n’ Tag Turku -neulegraffiti-tapahtuma järjestetään jo kuudennen kerran Turun Aurajokirannassa. Erilaiset käsityöteokset ovat nähtävillä jokirannan lehmuksissa 13.5.-28.5.2023 ja myös meidän koulullamme on siellä oma puu!

 

Knit 'n' tag
Tätä projektia on aloitettu meidän koululla jo syksyllä, kun on lähdetty suunnittelemaan ja ideoimaan Urbaani unelma – unelmien koulu -teeman pohjalta, millainen olisi meidän unelmiemme koulu. Puussa olevien QR-koodien takaa löydät näitä unelmia ja haaveita. Useat koulumme oppilaat ovat saaneet tähän teokseen oman kädenjälkensä ja puusta löytyykin valtavasti erilaisia käsityötekniikoita virkkauksesta kuvansiirtoon sekä neulomisesta rautalankaprojekteihin. Puu on saanut kauniin, värikkään, iloisen ja juuri meidän näköisemme ”vaatetuksen” yhdessä tehdyistä käsitöistä.

 

Menkää ehdottomasti nauttimaan meidän sekä kaikkien muiden koristelemista puista seuraavien kahden viikon aikana! Meidän koulumme puu on täl puol jokke, eli Vanhan Suurtorin puolella, neljäs puu Tuomiokirkkosillalta katsottuna. 🙂

Miljoona roskapussia

Luolavuoren koulun 9A osallistui keskiviikkona 3.5.2023 Miljoona roskapussia -kampanjaan. Oppitunnilla pohdimme Suomen puhdasta luontoa, kuinka arvokas se on ja kuinka voisimme omalta osaltamme edistää sitä. Keräsimme koulumme parkkipaikalta sekä metsiköstä roskia seuraavalla tunnilla ja ikävä kyllä, roskasaalis oli valtaisa. Löysimme mm. muovipulloja, karkkipapereita, pikaruokaroskaa sekä paljon sellaista, mitä emme pystyneet keräämään talteen kuten autonrengas, ruostunut ruohonleikkuri sekä tuoli.

Roskien kerääjätHaluamme haastaa kaikki mukaan Miljoona roskapussia -kampanjaan sekä erityisesti jo laittamaan omat roskansa aina suoraan roskikseen.

Terveisin, 9A

Kevät näkyy ylätalossa

Kevät ylätalossa

”Ysit on paljon pirteempiä,
kun aurinko paistaa
ja välitunneilla näkyy enemmän liikettä.”

*

”Ysit tykkää välitunneilla pelata korista,
kun ei ole enää luntakaan maassa.”

*

Kevät ylätalossa

”Tyttöjen pukeutumisessa näkyy,
alkaa olla vähemmän ulkovaatetta päällä.”

*

”Kesä alkaa pikku hiljaa tulla.”

*
Hannu-opessa ei ainakaan olla vielä huomattu kevään merkkejä, mutta perjantaisin on vika tunti muuttunut vapaammaksi oleskeluksi pihalla, ei mitään opiskeluun liittyvää.
Kata opella on havaittu aurinkolasit välitunneilla ja Haapanen kulkee ilman hattua.

*

”Ysit odottaa jo poispääsyä koulusta.”

 

Kevät ylätalossaOsa opettajista vapisee vielä kuitenkin kylmästä, kertoo havainnostaan eräs yhdeksäs luokkalainen.
*
Pihapiirissä on taas roskat tulleet näkyviin ja tekstin tuottaja tiimi toivookin kaikkien kiinnittävän huomiota tähän. EI SAA ROSKATA!!!
*

Polkupyörä tullut bussin rinnalle kulkuneuvoksi koulumatkoille ja sähköpotkulaudat alkaneet ilmestyä koulun pihalle.

 

Terveisin Ylätalon ilmaisutaitoryhmä