Oppilasneuvosto

oppilasneuvostoLuolavuoren koulun oppilaat muodostavat oppilasneuvoston, jonka hallitus koostuu 22 varsinaisesta oppilasjäsenestä ja heidän 13 varajäsenestään.

Lähtökohtana oppilasneuvostotoiminnalle on oppilaiden osallisuuden lisääminen sekä kaupunki- että erityisesti koulutasolla. Luolavuoren koulu on mukana kaupungintasolla järjestettävissä Turun Lasten Parlamentin kokouksissa, joihin on kutsuttu edustajat kaikista Turun kaupungin alakouluista. Näissä tilaisuuksissa koulujen edustajat voivat tuoda ajankohtaisia asioita esille ja keskustella niistä muiden koulujen edustajien kanssa. Tällaisia asioita ovat olleet mm. kouluruokailu, koulukiusaaminen. Parlamentin kokouksissa ovat käyneet oppilaille puhumassa Turun kaupungin edustajia mm. opetustoimesta, kaupungin hallituksesta.
Koulutasolla Luolavuoren koulun oppilasneuvoston hallituksen jäsenet kokoontuvat 1 -2 kertaa kuukaudessa. Tämän lisäksi jäsenistä on tarvittaessa muodostettu pienempiä työryhmiä. Oppilasneuvoston tarkoituksena on osallistaa oppilaat koulun toimintaan ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen . Oppilailla on mahdollisuus osallistua myös uuden 2016 voimaan tulevan opetussuunnitelman laadintaan toteuttamalla oppilasneuvoston jäsenten avustuksella ops-kysely koulun kaikille luokille. Oppilasneuvoston hallituksen toimesta koulullemme valittiin myös viikkohyveet, joita olivat ahkeruus, ystävällisyys, rehellisyys, vastuullisuus, kunnioitus ja yhteistyökyky. Koko koulua edustavalle oppilasneuvostolle valittiin myös oma logo kilpailun kautta, jonka neuvoston jäsenet järjestivät. Pöllö-logo kuvaa oppilaiden osallisuutta ja viisautta.