Lokakuu on lukukuu

Koko Turku lukee jälleen lokakuussa

Kirjaston Koko Turku lukee -kampanja käynnistyy taas lokakuussa. Lokakuu on lukukuu Turussa nyt jo neljättä kertaa. Kuukauden kestävä kampanja kannustaa lukemiseen lukutaidon edistämiseksi.

Tänän vuonna kirjasto jakaa kirjavinkkejä koko lokakuun ajan some-kanavissaan. Luvassa on vinkkejä niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin ja niin tietokirjallisuutta, romaania kuin musiikkiosastonkin antia.

Lokakuun aikana aikuiset lukevat lapselle ääneen, lapset lukevat, nuoret lukevat ja aikuiset lukevat. Hauskan ajanvietteen lisäksi lukutaito avaa ovia niin yhteiskunnassa ja elämässä pärjäämiseen kuin arkisten asioiden hoitamiseenkin. Tehdään siis lukemisesta hauskaa!

Lukeminen pitää aivot vetreinä ja pidentää elinikää. Lukeminen mm. kehittää lapsen sosiaalisia taitoja sekä viestintä- ja empatiakykyä.

Kirjasto kannustaa myös osallistumaan lukukuuhun jakamalla oman lukuvinkkin somessa ja tägäämällä meidät mukaan.

Lukemisella on merkitystä!

Katso uutinen Turun kaupunginkirjaston verkkosivuilta.


Kirjaston some-kanavat

Facebook

Instagram