E-urheiluun liittyvä paikkatieto kevään 2022 maantieteen ylioppilaskoekysymyksenä 

Kartat sisältävät monenlaista paikkatietoa, joka koostuu pääosin kohteiden sijaintiedosta ja ominaisuustiedosta. Paperisessa maastokartassa tai teemakartassa ominaisuustieto kuvataan tyypillisesti karttasymboliikan eli värien ja erilaisten symbolien avulla. Karttasymboliikkaa tulkitaan legendan eli merkkienselitteen avulla. Digitaalisissa karttapalveluissa eli interaktiivisissa kartoissa kohteiden ominaisuustieto tai symboliikan selitteet voivat puolestaan tulla näkyviin esimerkiksi hiiren osoittimen kohdistamisella tai hiiren klikkauksella avautuvissa tietoikkunoissa. Sen …

Kansalaishavaintojen avulla autat ympäristötutkimusta

Oletko jo tutustunut mahdollisuuteen kerätä kansalaishavaintoja omasta lähiympäristöstäsi? Kansalaishavaintoja voi tehdä kuka tahansa ja havainnointi perustuu vapaaehtoisuuteen. Tällaista tiedonkeruutapaa kutsutaan joukkoistamiseksi. Useimmiten havainnot ovat paikkaan sidottuja, eli niissä hyödynnetään paikkatietoja. Paikan lisäksi havainnossa kuvataan havaittavan ilmiön ominaisuuksia. Koska kansalaishavaintopalvelut ja –sovellukset ovat valmiina verkkosivuilla tai mobiiliapplikaatioina, on niiden käyttöönotto helppoa. Käyttäjän ei siis tarvitse osata …

Esitys ITK:ssa

Paikkatietotekniikasta on tullut kymmenen vuoden aikana olennainen osa yhteiskuntaa ja yksi tärkeä tapa ajatella, hallita ja jakaa tietoa. Samalla erilaisten paikkatietoa hyödyntävien sovellusten ja palveluiden määrä on kasvanut huomattavasti arjessa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja työelämän eri aloilla. Paikkatiedon peruskäyttötaitojen voidaan katsoa olevan osa kansalaisten monilukutaitoa, josta on selvää hyötyä opiskeluissa ja myöhemmin työelämässä. Myös koulukäyttöön suunnattujen …