1990-luku

1990-luku

Jyrki -televisio-ohjelmaa tehtiin vuosina 1995-2001. Se oli nuorison musiikkikulttuurin kannalta todella tärkeä.

Kevyen musiikin koulutus hyväksytään klassisen rinnalle

Pop- ja rockmusiikkiin suuntautuneille opiskelijoille perustetaan omia opiskelulinjoja (esim. Pop-Jazz Konservatorio).

Englanninkielinen metallimusiikki vie!

Suomalainen raskaampi rock ja heavy myy miljoonia levyjä (ensimmäisenä HIM vuonna 1999).

Melodinen metallimusiikki (esim. Nightwish (kuvassa) ja Stratovarius) nousee maailman-maineeseen ja maailmanlaajuisia kiertueita tehdään.

Musiikin teko helpottuu – kotistudiot ja tietokone

Erityisesti elektronisen musiikin tekeminen helpottuu ja syntyy uusia tyylejä (tekno, dancepop, eurodance, hip hop…).

Suomalaista elektronista tanssimusiikkia tekevät esimerkiksi Aikakone, Movetron ja Nylon Beat.

Iskelmä uudistuu!

Tangomarkkinoilla kuuluisaksi tulleet artistit ovat suosiossa (esim. Jari Sillanpää).

Samalla iskelmä ottaa vaikutteita myös rockista ja popista -> rock-iskelmä, iskelmäpop. Suuria iskelmäpopin nimiä ovat esimerkiksi Kaija Koo ja Laura Voutilainen.

Karaoke mahdollistaa iskelmän esittämisen kaikille matalla kynnyksellä.

Musiikkibisneksen ravistelua

Uusi punk-sukupolvi ja Apulanta tuo vaihtoehdon tarkasti tuotetulle synapopille.

Protestilauluista musiikillisia vaikutteita ottanut Ultra Bra (kuvassa) nousee suosioon ja haastaa levy-yhtiöitä pohtimaan suositun musiikin määritelmää.


Keskeisiä artisteja/yhtyeitä:

HIM – Join Me (1999)

Nightwish – Wishmaster (2000)

Stratovarius – Black Diamond (1997)

Aikakone – Odota (1995)

Jari Sillanpää – Satulinna (1995)

Kaija Koo – Kuka keksi rakkauden (1994)


<<< 1980-luku

2000-luku >>>