1910-1940-luvut
Klikkaa otsikkoa saadaksesi lisätietoa!
> Ensimmäisiä iskelmiä aletaan levyttää (J. Alfred Tanner 1911)
Iskelmä (lyhennelmä sanasta iskusävelmä) oli kevyen musiikin tyyli, jota historiassa on pidetty helposti opittavana musiikkina. Erityisesti suomalaisessa iskelmässä tärkeää on ollut tanssittavuus parin kanssa.
> Argentiinassa syntynyt musiikkityyli tango saapuu Suomeen 1913!
Helsinkiläiset tanssikoulut alkoivat tarjota asiakkailleen tangotunteja syksyllä 1913.
> Yleisradio perustettiin 1926
YLE toimii edelleen ja toimittaa radion lisäksi sisältöä televisioon ja internetiin. YLEN roolista uutismediana on ollut paljon keskustelua viime aikoina.
> Toivo Kärki aloittaa uransa 1930-luvulla.
Toivo Kärki oli yksi suomen tunnetuimmista ja tuotteliaimmista iskelmäsäveltäjistä. Hänen sävellyksiään on levytetty n. 1400 kappaletta. Toivo Kärki voitti 1939 kansainvälisen iskelmäkilpailun.
> Sotavuosina musiikista tulee entistä tärkeämpää.
Musiikki antoi lohtua ja toivoa rintaman molemmin puolin. Lisäksi kevyen musiikin huolettomuus antoi mahdollisuuden siirtää ajatuksen pois sodan kauheuksista. Erityisesti viihteellinen musiikki oli tässä mielessä suuressa arvossa.
> Keskeisiä artisteja/yhtyeistä/muusikoita
Georg Malmsten
Erityisesti lastenlauluistaan tunnettu laulaja ja lauluntekijä. (Mikkihiiri merihädässä, Lasten liikennelaulu)
Viljo Vesterinen
Haitaritaiteilija ja taitava muusikko, joka sävelsi myös omia kappaleita. Tunnetuimpia levytyksiä esim. Dallapé-yhtyeen kanssa äänitetty Säkkijärven polkka
Harmony Sisters
Suomen ensimmäisiä ”tyttöbändejä”, sisarusten muodostama lauluyhtye, joka oli tunnettu myös muualla Euroopassa.
Metro-tytöt
Lauluyhtye, joka levytti itse omia kappaleitaan ja toimi lisäksi monen suomalaisen huippuesiintyjän feattina.