Kappaleen muoto (pop-kappale)

Kappaleen alkusoitto, jossa jollain tavalla esitellään tulevaa kappaletta.

Kappaleen tarina alkaa. Säkeistöissä usein esitellään kappaleen sanoituksen palasia, jotka kertosäe kokoaa yhteen.

Ennen kertosäettä tapahtuva nostatus, joka valmistaa kertosäkeeseen.

Kappaleen keskeisin sanoma ja usein tehokkaimmat koukut löytyvät kertosäkeestä. Kertosäe nimensä mukaisesti tulee kappaleessa usein useammin kuin yhden kerran.

Kertosäkeen jälkeen tuleva osa, jossa voi tarjota jatkoa kertosäkeen teemalle. Usein kokonaan tai osittain instrumentaalinen osa.

Usein 2. kertosäkeen jälkeen (kultainen leikkaus, draaman kaari) tuleva osa, jossa tuodaan kappaleeseen jotain uutta tai yllättävää. Usein paikka instrumenttisoololle.

Välisoitto, jossa ei lauleta. Joskus myös soolon paikka.

Kappaleen loppusoitto. Hyvin samankaltainen alkusoiton kanssa, mutta kokoaa usein kappaleen melodisia tai harmonisia elementtejä yhteen.