VALINNAISAINEET 1.-6. LUOKILLA
Vasaramäen koulun oppilaat opiskelevat ns. yleisellä linjalla tai liikuntalinjalla.
Liikuntalinjalle hakeutuminen on vapaaehtoista ja hakematta jättäminen tarkoittaa koulualueen oppilaille yleisen linjan valitsemista.
Opetuslautakunnan päätöksen mukaisesti liikuntalinjatoiminta Vasaramäen alakoulussa päättyy vaiheittain niin, että uusia oppilaita ei enää oteta linjatoiminnan piiriin.
YLEISEN LINJAN VALINNAISAINEET
3. luokan oppilaat ovat valinneet joko liikunnan, kuvataiteen tai musiikin valinnaisia opintoja.
4.-6. luokan oppilaat opiskelevat perjantaisin monialaisia valinnaisia.
Valinnainen aine vaihtuu lukuvuoden puolivälissä.
Opetusryhmästä riippuen tunnit pidetään joka viikko 9-10 tai opiskeltavien sisältöjen niin vaatiessa 8-10 jaksottuen vain osalle lukuvuotta. Opettaja tiedottaa tarkemman aikataulun opetusryhmälle.
LIIKUNTALINJA (4.-6.lk)
Liikuntalinjatoimintaan ei enää oteta uusia oppilaita. Liikuntapainotteista opetusta tarjotaan valintamenettelyn kautta painotettuun opetukseen otetuille oppilaille. Alakoulun liikuntalinjalaisia on jokaisella 4.-6. luokalla. Liikuntalinjalle hakeutuessaan oppilas on valinnut koko alakoulun osalta valinnaisaineekseen liikunnan (taito- ja taideainevalinnaisuus, muu valinnainen opetus).
VALINNAISAINEET 8.-9. LUOKILLA
Taito- ja taideaineiden valinnaiset tunnit ovat osa yhteisinä oppiaineina opetettavien taito- ja taideaineiden opetusta ja ne myös arvioidaan osana tätä opetusta. Ne ovat aina
syventäviä opintoja.
Valinnaisena aineena voidaan tarjota perusopetuksen yhteisten aineiden syventäviä ja soveltavia opintoja tai useasta aineesta muodostettuja oppiainekokonaisuuksia.
-
- Syventävät valinnaiset aineet syventävät ja / tai laajentavat yhteisten oppiaineiden tavoitteita ja sisältöjä.
- Soveltavat valinnaiset aineet voivat sisältää aineksia useasta eri oppiaineesta tai laaja-alaisesta osaamisesta.
8. LUOKKAA VARTEN OPPILAAT VALITSEVAT:
-Kaksi ns. pitkää valinnaisainetta, joista vähintään yhden on oltava taito- ja taideaine (kotitalous, kuvataide, käsityö, liikunta, musiikki). Valinnaisainetta opiskellaan kaksi kurssia
sekä kahdeksannella että yhdeksännellä luokalla. Jos oppilaalla on jo ylimääräinen A-kieli, rajoittaa se valintaa.
-Yhden ns. lyhyen valinnaisaineen, jota opiskellaan yksi kurssi kahdeksannella luokalla.
9. LUOKALLA PITKIEN VALINNAISAINEIDEN OPISKELU JATKUU JA LISÄKSI OPPILAAT SAAVAT VALITA:
-Yhden ns. lyhyen valinnaisaineen, jota opiskellaan yksi kurssi yhdeksännellä luokalla.
LIIKUNTALINJA (7.-9.lk)
8. – 9. luokkien liikuntalinjalla opiskelevien oppilaiden valinnaisen aineen tunneista on käytetty painotettuun liikuntaan 9 vuosiviikkotuntia. Oppilaat opiskelevat 7. – luokalla 2 vuosiviikkotuntia, 8.-luokalla 3 vuosiviikkotuntia ja 9.-luokalla 4 vuosiviikkotuntia painotettua liikuntaa.
Liikuntalinjan oppilaat voivat valita ainoastaan yhden 2 vvt valinnaisaineen, jota opiskellaan kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla.
Liikuntalinjan oppilas, jolla on alakoulussa alkanut A2-kieli, ei voi valita mitään uutta valinnaisainetta
A2-KIELI JA VALINNAISAINEET
Jos sinulla on alakoulussa alkanut A2-kieli (saksa tai ranska) ja opiskelet lähiluokalla, voit valita yhden 2 vvt taito- ja taideaineen ja yhden lyhyen valinnaisen kahdeksannelle luokalle ja yhden lyhyen valinnaisen yhdeksännelle luokalle.
ARVIOINTI
Syventävissä opinnoissa arviointi on osana oppiaineen arviointia eli ei anneta erillistä arvosanaa.
Ne valinnaiset aineet, jotka muodostavat yhtenäisen, vähintään 2 vvt:n oppimäärän arvioidaan numeerisesti. Oppimäärältään alle 2 vvt käsittävät valinnaiset aineet
arvioidaan sanallisesti.
Mikäli sanallisesti arvioitu valinnainen aine katsotaan jonkin yhteisen oppiaineen syventäviksi opinnoiksi, sen suoritus voi korottaa ko. oppiaineen arvosanaa. Syventävä
valinnaisaine voi myös korottaa yhteisenä oppiaineena opetetun ja jo aikaisemmin päättyneen oppiaineen arvosanaa päättötodistuksessa.