Sudokut kosketustaululla / iPadilla Sudokujen parissa pähkäileminen kehittää päättelykykyä ja loogisen ajattelun taitoja. Samalla kehittyy myös havainnointikyky ja muisti. Sudokujen tekeminen vaatii nokkeluutta, kekseliäisyyttä ja kärsivällisyyttä. Sudokuja voi ratkoa lasten kanssa myös kosketustaululla tai iPadilla, tällöin ei tarvitse tulostaa sudokuja
Lasten lintuviikko, vko 20
”Kevät saapui, lumi sulaa, muuttolinnut, saapuu sulle kutsu! Västäräkki lentää, kiuru laulaa, peipponen keväistä säveltään soittaa. Pääskynen pihaan saapuu vihdoin, kevään merkit on ilmassa jo.” Runon kirjoitti ChatGTP -tekoäly (annetut sanat: kevät, muuttolinnut, västäräkki, kiuru, peipponen, pääskynen) Lisää lorutteluvinkkejä lintuviikkoon
Suomen lasten metsäretkipäivä 12.5.
12.5. vietetään jälleen Suomen lasten metsäretkipäivää. Jippii! Ennen retkeä (tai retkien välissä) kannattaa tutustua Suomen lasten metsäretkipäivän omaan YouTube-kanavaan sekä Suomen lasten metsäretkipäivä -sivustoon. Aloitetaas pienellä mielikuvaharjoituksella. Olette ryhmänne kanssa metsässä, aurinko paistaa, ihana keväinen sää! Reput on kasattu tuttuun
