Aamulla herätys oli klo 6, sillä lähdimme autolla kouluun päin klo 7 aikaan. Matkani kesti noin 1h 20min. Mukanani oli matkalaukku, niin kuin kaikilla muillakin suomalaisilla oppilailla. Koulussa aamupäivällä oli eri oppitunteja. Minulla oli kemiaa, liikuntaa, maantietoa sekä matikkaa.

Maantiedon tunnilla kävimme läpi Suomen sijaintia, kaupunkeja jne.
Iltapäivällä meillä oli Keion yliopistolla kierros. Tämän jälkeen tulimme takaisin koululle ja pidimme jäähyväisjuhlan. Juhlassa esitimme valmistamamme Suomi-esityksen ja menimme kahvilaan, jossa jaettiin matkamuistoja, joita olivat kalligrafian- ja kuvataiteen tunneilla tekemämme saviukko ja termosmuki. Siellä oli myös pientä purtavaa. Sen jälkeen menimme juna-aseman ohi linja-auton luokse, jolla lähdimme hotellille päin.
Matka hotellille kesti noin 2h. Hotellin nimi oli Radisson Narita. Saimme aulassa punnita matkalaukkumme ja huomasin, että oma laukkuni oli hieman ylipainoinen… Hups! Sain kuitenkin korjattua tilanteen 🙂 Illalla menimme hotellin ravintolan buffettiin. Tarjolla oli salaatteja, japanilaista ruokaa, leipää, jälkiruokia sekä juotavaa. Illallisen jälkeen menimme huoneisiimme. Ilta kului mukavasti! 🙂

Kuva hotellin aulasta lähtöpäivänä
– Ulrika Lagerstam












Kamakurassa on tämä kuuluisa suuri Buddha-patsas, jonka sisällekin voi kuulemma mennä. Buddha-patsaan edessä olevassa metalliveistoksessa poltetaan ilmeisesti suitsukkeita.
Lounas syötiin paikallisessa ravintolassa Kamakurassa. Vaikkakin erilaista, ruoka oli hyvää ja saimme vatsat täyteen. Alkuruoaksi tarjottiin misokeittoa, joka on todella suolaista ja ruokajuomana oli joko jäätee tai jääkahvi.
Temppelin portaiden alapäässä oli tämä rakennus, jossa oli käynnissä häät. Temppeliin emme päässeet sisäänkäyntiä pidemmälle, mutta rakennus oli hieno.
Ylhäältä kaupunki näyttää uskomattomalta varsinkin pimeällä kaikkine valoineen. Kuvassa oikealla oleva torni on Tokyo Tower ja vasemmalla pienenä näkyy yli 600 metrinen Sky Tree.
Buddha-patsaan ympärillä oli suuri ihmisjoukko ja palavia suitsukkeita.
Temppelissä ei saanut ottaa kuvia sisällä, mutta ulkoapäin otetut hienot kuvat olivatkin aivan tarpeeksi.
Englannin tunnilla
Kananpääoperointikitti
Kananpäitä


Metrossa
Japanin eduskunta eli Diet
