Lapselle kuuluu turvattu tulevaisuus

Tänään juhlitaan lapsen oikeuksia!

Kansainvälinen lapsen oikeuksien viikko huipentuu tänään vietettävään lapsen oikeuksien päivään. YK:n lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin 31 vuotta sitten 20. marraskuuta, ja lapsen oikeuksien päivää vietetään sopimuksen syntymäpäivänä.

Lapsen oikeuksien päivä on Suomessa tänä vuonna ensi kertaa vakiintunut liputuspäivä, ja myös Turussa liput liehuvat. Ympäri maailmaa ikonisia rakennuksia juhlavalaistaan UNICEFin sinisellä. Turussakin Kirjastosilta hehkuu marraskuisessa pimeydessä.

Lapsella on oikeus tulevaisuuteen

Vuoden 2020 lapsen oikeuksien viikon teemana on lapsen oikeus tulevaisuuteen.

Jokaisen lapsen ja nuoren on uskallettava unelmoida ja saatava eväät rakentaa omanlaistaan tulevaisuutta

Lapsen oikeuksien viikon sivuilla tiivistetään vuoden teema kahden tärkeän näkökulman kautta: lapsella ja nuorella tulee olla oikeus uskaltaa unelmoida tulevaisuudesta sekä oikeus saada lähtökohdat, joista omanlaista tulevaisuutta voi lähteä rakentamaan. Vaikka molemmat liittyvät myös laajoihin aihealueisiin, kuten maailmanpolitiikkaan ja ympäristökysymyksiin, ne kytkeytyvät ennen kaikkea jokapäiväiseen arkeen. Siihen jokainen lapsen ja nuoren kohtaava ihminen voi vaikuttaa.

#SaaUnelmoida-kampanja sai alkunsa nuorten omasta toiveesta kuulla julkisuuden henkilöiltä, mistä nämä ovat lapsuudessa unelmoineet. Arkiunelmointiin voimmekin lapsia ja nuoria jokainen kannustaa. Unelmoinnin lisäksi tulevaisuuteen vaikuttavat elämän alkuvaiheessa saamamme eväät. Lähtökohdat omannäköisen elämän rakentamiseen koostuvat lukuisista palikoista. Yksi palikka, jonka voimme lapselle ja nuorelle varmistaa, on hyvä lukutaito. Sekin on yksi tekijä turvallisen tulevaisuuden luomisessa.

Myös lukutaito luo turvaa tulevaisuuteen

Yhteiskunnassa pärjätäksemme meiltä vaaditaan yhä monimuotoisempaa lukutaitoa. Jos evääksi jää heikko lukutaito, vaikuttaa se konkreettisesti tulevaisuuteen muun muassa koulumenestyksen ja jatko-opintomahdollisuuksien kautta. Lukutaito liittyy myös osallisuuteen ja yhteiskunnassa toimimiseen.

Lukutaito on kansalaistaito, joka antaa mahdollisuuden osallistua täysivaltaisena jäsenenä yhteiskunnan toimintaan.

Lukukeskus: 10 faktaa lukemisesta

Lapsen oikeuksien viikon tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa. Turku toteuttaa UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -toimintamallia ja on valinnut erityisiksi painopisteikseen juuri lapsen oikeuksien tunnetuksi tekemisen ja lasten sekä nuorten osallisuuden edistämisen.

Lukutaitotyö edistää myös näiden tavoitteiden saavuttamista. Hyvä lukutaito mahdollistaa omien oikeuksien tiedostamisen ja antaa välineitä osallisuuden lisäämiseen. Hyvillä lukutaitoeväillä varustettu lapsi tai nuori pystyy ymmärtämään itseään koskevat asiakokonaisuudet ja voi siten myös pyrkiä vaikuttamaan niihin.

Lukutaitotyö osana hyvinvointityötä

Lokakuussa hyväksyttiin Turun kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2020-2023. Se on sekä strateginen asiakirja että konkreettisia toimia sisältävä suunnitelma, jossa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia pyritään edistämään 14 tavoitteen avulla.

Tavoitteilla ja toimenpiteillä halutaan varmistaa, että lapset ja nuoret saisivat mahdollisimman hyvät eväät, joilla voivat tulevaisuuttaan rakentaa. Myös Suuntaa lukemiseen! -projekti tekee työtä sen eteen, että lapsilla ja nuorilla olisi hyvät lähtökohdat tulevaisuutensa tekemiseen. Kuluneen vuoden jälkeen toimenpiteet hyvinvoinnin ja tasa-arvoisten lähtökohtien takaamiseksi ovat entistäkin tärkeämpiä.

Unelmoidaan yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Eikä unohdeta, että tässä hetkessä voimme antaa avaimet, joilla tulevaisuuden ovia avataan.

Hyvää lapsen oikeuksien päivää – erityisesti lapsille ja nuorille!

Pirita Kärkkäinen, lukukoordinaattori

VINKkejä:


Lue lisää lapsen oikeuksien viikosta, Turun kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmasta ja lukutaidosta: