Tervetuloa Vakadigi -blogiin!
Hannunniitun päiväkodin esiopetusryhmät ahkeroivat digitutorin avustuksella upeita jouluisia animaatioita. Projekti alkoi yhteisen joulutarinan suunnittelulla, päästettiin lasten mielikuvitus valloilleen. Lapset jaettiin pienryhmiin, joissa he loivat tarinan, suunnittelivat hahmot ja kuvasivat animaation kohtaukset yhdessä oman ryhmän aikuisten ja digitutorin tuella.
Kun tarina oli valmis, lapset ryhtyivät askartelemaan hahmoja. He piirsivät, värittivät, leikkasivat ja liimasivat, hyödyntäen myös aiemmin askarreltuja joulutonttuja ja ryhmästä löytyneitä pehmoleluja. Animaatiot kuvattiin iPadilla iMotion-sovelluksella, kohtaus kerrallaan.
Aurinkojen ryhmässä animaatio kuvattiin edestäpäin kun taas Tähtien ryhmän animaatio kuvattiin ylhäältäpäin, hahmojen ollessa lattialla. Molemmat ryhmät käyttivät yksiväristä taustaa, joka poistettiin Green screen by DoInk -sovelluksella, ja taustalle lisättiin sopivia kuvia ja efektejä, kuten itkevä joulupukki tai kimaltava käpy.
Lasten vuorosanat äänitettiin iPadin Sanelimella. Äänitykset tehtiin joko sana kerrallaan, useamman sanan pätkissä tai kokonaisina lauseina. Lapset saivat kuunnella äänityksensä, ja hienosti saatiin replat ”ykkösellä purkkiin”. Äänityksistä poistettiin mahdolliset aikuisen puheet, ja tarina jäi lasten kertomaksi. Toisen ryhmän animaatioon lisättiin myös lasten laulama joululaulu. Äänitykset siirrettiin Sanelimesta suoraan iMoviessa olleeseen elokuvaeditointiin.
Animaatiot kuvattiin pienryhmissä, tarinan kohtausta kerraten ja hahmoja liikutellen. Maltti oli valttia, sillä minuutin mittaiseen kohtaukseen tarvittiin kuusikymmentä kuvaa! Hahmoja liikutettiin pienin askelin, jotta animaatio saatiin sujuvaksi.
Lopuksi valittiin tarinoille alku- ja loppudiat sekä mahdolliset musiikkipätkät. Kuvatut animaatiot, äänitetyt repliikit ja musiikit yhdistettiin iMovie-sovelluksella aikuisten ja lasten yhteistyöllä. Animaatioiden loppuun lisättiin vielä lopputekstit -dia, josta käy ilmi kaikkien animaation tekemisessä mukana olleiden lasten ja aikuisten nimet – ihan kuin oikeassa elokuvassa!
Animaatioiden ensi-ilta koitti esiopetusryhmien joulujuhlassa viikkoa ennen jouluaattoa. Esiopetusryhmien lapset, henkilökunta ja lasten huoltajat ja muut läheiset pääsivät nauttimaan lasten tekemien animaatioiden ensinäytöksistä, taidokkaiden laulu- ja musiikkiesitysten päätteeksi. Lasten läheiset olivat aivan hämmästyneitä siitä, miten hienoja tarinoita lapset olivat luoneet, kuvittaneet ja kuvanneet.
Tämän satumaisen, jouluntaikaa sisältäneen projektin myötä hyödynnettiin lasten luovuutta, harjoiteltiin tärkeitä yhteistyötaitoja sekä saatiin ihanaa lämpöistä tunnelmaa ja joulun taikaa päiväkotiin! 🎄✨
Kiitos työntäyteisistä, jouluniloa pirskahtelevista päivistä Auringot ja Tähdet -ryhmien lapset sekä innostunut henkilökunta; Jaana & Rea, Marjut & Masaro
Joko ryhmäsi on ehtinyt harjoitella koodaamista tänä syksynä? Jos ei niin nyt olisi hyvä hetki aloitella. Tulevalla koodausviikolla voitte yhdessä pohtia ja paneutua ohjelmointitaitojen harjoitteluun. Ihmetellään ja harjoitellaan yhdessä lasten kanssa 🙂
Ohjelmointiosaaminen on kaikille hyödyllinen taito, jossa ei ole kyse pelkästään koodaamisesta. Osaamiseen kuuluvat olennaisesti myös monipuoliset ajattelun taidot ja ymmärrys digitaalisesta, ohjelmoidusta maailmasta ja siinä toimimisesta sekä siitä, mitä kaikkea ohjelmoimalla voi saada aikaan.
Ohjelmointiosaaminen sisältää ohjelmoinnillista ajattelua, tutkivaa työskentelyä sekä tuottamista ja ohjelmoitujen ympäristöjen tuntemusta ja niissä toimimista.
Innokas järjestää etäoppitunteja joihin vielä ehtii 23.9 ma ilmoittautua mukaan. Heidän sivuillaan ”Ohjelmointia, tekoälyä ja värkkäilyä” on myös valmista materiaalia tarjolla koodaamisen harjoitteluun. Tsekkaappa sieltä hyvät vinkit!
Polkuja ohjelmointiosaamiseen vihkosesta saat myös helpot niksit lasten kanssa puuhaamiseen, mutta myös tietoa ohjelmoinnin opettamiseen varhaiskasvatuksen arjessa.
Koodaamista voi tehdä myös ilman laitteita vaikkapa dubloilla leikkiessä. Koodatkaa dublojen väreillä vaikka huippu korkea torni tai pienempien kanssa pistelkää dubloja oikean värisiin sankoihin talteen. Mitä jos koodausviikolle nappaisitte irtonäppiksen ja koodaisitte lapusta oikean koodin näppäilemällä itsenne kynnyksen yli eteistilaan tai ryhmä huoneeseen. Tulisi näppistaidot hyvin harjoiteltua samalla.
Oppimisrobotteja löytyykin hyvin jo päiväkotien kaapeista. Otetaan ne yhdessä käyttöön ja pohditaan mitä ja miten niitä käytetään lasten kanssa. Roboteilla koodaamiseen saa opastusta Turun varhaiskasvatuksen digitutoreilta. Myös Top-keskuksesta saa lainailla kaupungin päiväkoteihin oppimisrobotteja. Yksityinen päivähoito voi lainailla Luma-keskuksen kautta lainasalkkuja.
Kehitimme yhdessä kivan konseptin digisanomista Viinamäen päiväkodille. Sanomilla on oma tärkeä työryhmänsä, johon on valittu jokaisesta talon ryhmästä kaksi edustajaa. He pääsevät osallistumaan sanomien tekemiseen omien taitojensa sekä mielenkiinnon kohteidensa mukaan. Sanomalehden tärkeät uutiset koostuvat lasten näkökulmasta katsottuna asioista jännittävästä arjesta ja heidän mielipiteitänsä kuunnellaan tarkasti.
Sanomalehteä tuottaa päätoimittaja Heidi Haulisto. Editoiminen toteutetaan lasten kanssa iPadin Book creator sovelluksella, mistä lehti voidaan tuottaa ulos pdf- sekä video tiedostoksi. Sanomalehti ilmestyy kerran kuussa jaettavaksi digilehtenä koko päiväkodille huoltajia myöden. Ilo on ollut seurata lasten ahkeraa pohdintaa ja mediakasvatukseen uppoutumista. Ajattelun taidot ovat kehittyneet kaikilla sekä yhdessä on opeteltu digitaalisia taitoja päätoimittajan avustuksella. Lasten taidot toimittajina ovat päässeet elementteihinsä ja hienosta arjen pedagogiikasta on saatu upeita lehtiartikkeleita. Suosittelen kopioimaan idean omaan taloosi.
Jos tarvitset digiapua toteuttamiseen niin otahan reilusti yhteyttä 🙂 (julkaisulupa kysytty toimitukselta.)
QR koodeja pystyy hyödyntämään varhaiskasvatuksessa monella tapaa. Liikuntaradoissa ohjeet voisivat olla QR koodin takana luettavissa tai rakentaisitko pihasuunnistuksia kysymyksineen/tehtävineen QR koodien taakse. Laittaisitko äitienpäiväkortin sisälle QR koodilla vaikka lapsen oman ääniviestin/laulun Chirp Qr koodi iPad sovelluksella?
Mahdollisuuksia on monia ja QR koodin lukeminen iPadin kameralla on lapsista joka kerta yhtä jännittävää (tarkista että ipad on netissä). Digitaalisia taitoja tulee samalla harjoiteltua QR koodien kanssa touhutessa; miten toimit iPadin kanssa, miten avaat kameran, miten saat QR koodin klikattua auki ja miten palaatkaan takaisin kameraan jne.
Maailma kehittyy ja niin QR kooditkin. Uusin loistava QR koodi sivusto luo QR koodeista tekoälyn avulla kuvia. Mihinkähän kyseinen tiikerikoodi veisi sinut?
Lisää ohjeita miten luot QR koodeja löytyy blogimme sivulta.
Uudet lukutaidot -osaamisenkuvausten yhteydessä julkaistiin Pienten lasten digisanasto, yhteistyössä Opetushallituksen ja Fun Academyn kanssa. Sanaston pilotoinnissa oli mukana Orimattilan varhaiskasvatus, joiden loistava idea Digisanastosalkusta soveltuu oivallisesti myös jokaisen päiväkodin arjen digisanaston tueksi. Salkkuun voit kerätä sanastokorttien tueksi yleisimipä esineitä mitä digimaailmaan lapsen näkökulmasta liittyy. Näin konkretisoit digisanaston lapsille paremmin ymmärrettäväksi. Salkun käyttöön löydät lisävinkkejä Pienten lasten digisanaston vinkkivihkosesta. Tulostettuja sanastokortteja voi käyttää tuttuun Alias-pelin tyyliin.
Digisanastoon liittyy myös muistipeli sekä tulostettavat sanakäsitekartat. Maailmamme muuttuessa digitaalisemmaksi myös yleinen sanastomme muuttuu jopa lasten näkökulmastakin katsottuna. Monilukutaidon harjoittaminen korostuu samalla -oletko huomannut, että lapset osaavat tulkita symboleja yhä paremmin!
Materiaalin hahmot seikkailevat myös Suojellaan Lapsia ry:n Turvallisesti digiliikenteessä -materiaaleissa. Heidän sivuiltaan löytyy hyvä oppimateriaalipaketti digiturvataitojen harjoitteluun. He myös tarjoavat liveoppitunteja vuoden mittaan 5-6-vuotiaille!
112-päivän teemana vuonna 2024 on hätänumeron oikea käyttö.
RED CROSS, Accident prevention and first aid for children – lapsille suunnattu ensiapusovellus. Sovelluksessa voi harjoitella soittamaan myös 112 numeroon sovelluksen jaksossa jalkapallo lentää tielle! Sovelluksen voit ladata iPadille Turun kaupungin Yritysportaali- sovelluskaupasta.
Turun yliopiston tuottamassa videoanimaatiossa Pelastajan päivä päästään tutustumaan lapsen tasoisesti pelastajien työhön. Suomen punaisen ristin oppimateriaalissa Auta Eppua voi lapsiryhmän kanssa harjoitella ensiaputaitoja pohtimalla miten auttaisit kaveria. Kuvat voi heijastaa vaikka kosketustaululle katsottavaksi suurempana. Miettikää yhdessä arjen pieniä tapaturmatilanteita ja haastakaa lapset pohtimaan miten voisivat auttaa tilanteessa.
Video: Lapsi soittaa 112. Mitä jos harjoittelisitte lasten kanssa soittamaan 112 numeroon roolileikkien avulla. Aikuinen leikkii hätäkeskusta ja lapsi kertoo kuvitellusta tilanteesta.
Apua on tulossa! – videon kautta voit tutustua ensihoitajan ja palomiehen työhön.
Villien toiveiden virasto: Päivä poliisina – YouTube – Katso video etukäteen ja voisitte rakentaa lasten kanssa yhdessä päiväkotinne jumppasaliin vastaavanlainen poliisikokeen liikuntarata. Ottakaa aikaa suorituksista.
Turvallisuus – Isänalle ja Isoisänalle heikoilla jäillä
Turvallisuus Ti-ti-nallen kanssa harjoiteltuna-
Ti-Ti Nallen tassu murtuu
Ti-Ti Nalle lumiluolaa kaivamassa
Nallet luistelemassa
Nalletalon pulkkamäki
Kun käytät heijastinta, sinut nähdään – 112päivä
112 päivän vinkkejä ja ohjeita varhaiskasvatukseen – vihkonen (sisältää myös tehtäväsivuja tulostettavaksi tai kosketustaululla tehtäviksi)
Joko olet muistanut ilmoittautua valtakunnalliseen mediataitoviikkoon 5-11.2.2024? Vielä ehtii mukaan; Mediataitoviikko linkin kautta. Media on läsnä meidän ja lasten arjessa joka päivä. Lasten kanssa onkin hyvä harjoitella turvallista ja järkevää mediakäyttäytymistä jo varhaiskasvatusiässä. Mediakasvatus kehittää kriittistä ja luovaa ajattelua, osallisuutta, vaikuttamista sekä elämänhallintaa ja hyvinvointia.
Uutisten viikko 29.1-2.2.2024 tukee myös mediakasvatuksen ajatusmallia. Ilmoittautumalla voit tilata ryhmällesi sanomalehdet ilmaiseksi viikon ajaksi ja tutkia mitä kaikkea niistä löytyy. Mitkä ovat pääuutiset, mitä tarkoittaa mainokset tai löysitkö oman nimesi keijaimet lehden etuvisulta?
Uudet lukutaidot-kehittämisohjelma (2020-2022) jakaa mediakasvatuksen kolmeen osaan.
1. Median tulkinta ja arviointi; mediasisältöjen tarkasteleminen kriittisesti ja analyyttisesti. Auttaa ymmärtämään median vaikutuksia ja käsittelemään mediaa tietolähteenä. Medialukutaito kuvaa myös minkälainen minä olen median käyttäjänä.
2. Median tuottaminen; minkälainen minä olen median tuottajana. Tämän alueen hallitseminen auttaa vaikuttamaan mediassa ja ymmärtämään, miten tietoa välitetään. Mediasisältöjen tuottaminen on myös luovaa ilmaisua.
3. Mediaympäristöissä toimiminen; vuorovaikuttaminen, kommunikointi mediassa ja vastuullinen median käyttö sekä myös kokemus omasta digihyvinvoinnista ja ymmärrys siitä, miten media vaikuttaa sosiaaliseen, psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Mediaympäristöissä toimimisen taito auttaa huomioimaan turvallisuuden eri mediaympäristöissä.
Kaikki nämä osa-alueet tulisikin varhaiskasvatussuunnitelman mukaan linkittää sopivasti lapsen arkeen ja tekemiseen. Voit poimia siis materiaaleista omalle ryhmällesi sopivat kokonaisuudet.
Voit tallentaa ja tulostaa oppi ja ilo puuhakortit joiden kautta lasten kanssa voi tutustua mediataitoihin. Mediataito-viikoilla netistä löytyy paljon materiaalia esim. Pikku Kakkosen 2023 materiaalit tunnetaidoista toimivat yhä sekä Vuoden 2022 materiaalitkin tukevat loistavasti monilukutaitoa varhaiskasvatuksessa. Uusin super hieno materiaali löytyy yle arenasta Reppu-Heppu ja Botti mediamestareina videosarja. Vastaa hyvin lapsilähtöisesti mediaan liittyviin kysymyksiin. Kannattaa tutustua!
Polkuja mediakasvatuksen tueksi oppaasta löydät monta valmista puuhaa koko ryhmälle. Oppaasta voi poimia koko vuoden ajaksi tekemistä.
Lasten lehtikone toimii kivana alustana sanomalehden digitaaliseen versioon, mutta perinteinen paperinen oman ryhmän lehti taitaa aina ihan käsin kosketeltavissa 🙂
Runorobotilla voi lasten kanssa luoda omat haiku runot ja vaikkapa maalata omasta runosta hieno taideteos. Kuinkahan hienon näyttelyn näistä saisikaan aikaan päiväkodin seinälle?
Mediataitojen harjoittelun saa lisättyä mukavasti arkeen pienillä tekemisillä !
Hyvää alkanutta vuotta 2024 kaikille!
Liikunta on tärkeä osa elämää ja sen voi yhdistää lasten kanssa myös digitaalisuuteen. Oletko jo laittanut älytaululle kellon ajastimella ja haastanut lapsia vaikkapa järjestämään lelut hyllyihin kisaten aikaa vastaan koko ryhmän kera. Napatkaa iPadillä kuva ajasta ja koittakaa seuraavana päivänä haastaa koko ryhmä saavuttamaan nopeampi aika. Miten helppo tapa ottaa arkiliikuntaa näppärästi ja yhdistää ryhmä joukkueeksi kisaamaan kimpassa kellon kanssa.
Ilmoittauduitko jo Salaliike teoria viikkoon 5-9.2.24.
Liity mukaan mukavaan tempaukseen liikkumisen puolesta. Kampanja soveltuu isommille lapsille varhaiskasvatuksessa vaikkakin on tarkoitettu kouluille.
Joka päivä opettaja saa sähköpostiinsa n 5min mittaisen salaliikevideon. Tämän videon voit heijastaa ryhmän älytaululle ja liikutaan yhdessä salaliikejuttuja MotoriikkaMiikan mukana 😊. Kampanja tukee taukoliikunnan tärkeyttä opettamisessa ja oppimisessa. Ehkä tähän viikkoon voisi yhdistää muutakin salaliiketeoria juttuja; tehdä vaikka agenttihommia kuvaamalla nopeita ja hitaita liikevideoita jumpassa!
Muita superhyviä taukoliikuntamuotoja on napata vaikkapa OneMinuteSport sivuston kautta pieni minuuttijumppa oppimisen lomaan. Oletko kokeillut jo Pöytärummutusta lasten kanssa. You tubesta löytyy cardio desk drumming nimellä useita pöytärummutusvideoita. Tarkoituksena on yhdistää liike ja rytmiikka pientilaliikuntamuotoon. Älytaululle heijastettuna jokainen näkee liikkeet hyvin ja tila riittää mainiosti.
iPadille löytyy myös liikuntaa tukevia sovelluksia mm. Jungle gym 1 ja 2, Kids morning exercises tai Spin-n-Move. Liikkumisen jälkeen voi sovelluksen The Human Body kanssa katsoa miten hengityksemme vilkastuttaa verenkiertoa liikkuessa.
Kurkatkaa myös sivujemme kasva, liikun ja kehityn kohdat!!!
Vuoden 2023 digijoulukalenterin videot + lisämateriaalit:
1.12. Turun tuomiokirkko
-> Etsi kartalta Turun tuomiokirkko: Google Maps
Turun tuomiokirkon tornikamerat
2.12. Turun kauppahalli
-> Oletko käynyt Turun kauppahallissa?
3D -vierailu: Turun Kauppahalli (zoomaa / napauta ympyröitä)
3.12. Suomen Joutsen
-> Suomen Joutseneen voi tutustua virtuaalinäyttelyn kautta
Virtuaalinäyttely, Suomen Joutsen
4.12. Halistenkoski
-> Missä joessa Halistenkoski on?
Halistenkoski, Wikipedia
5.12. Aurajoen ranta
-> Mihin Aurajoki päättyy?
Aurajoki, Wikipedia
6.12. Itsenäisyyspäivä
-> Suomi on 106-vuotias
7.12. Luostarinmäen museokortteli
-> Tiesitkö, että Luostarinmäen rakennukset ovat yli 200 vuotta vanhoja? Luostarinmäki ja rakennukset
8.12. Föli
-> Muistatko, milloin viimeksi matkustit bussilla?
9.12. Piparit
-> Paraisten piparit -ohje
10.12. Pomponrahkan luonnonpuisto
-> Mikä on luonnonpuisto?
Luonnonpuisto, Wikipedia
11.12. Turun taidemuseo
-> Sovellusvinkki iPadille: Pikkuli Turun taidemuseossa
12.12. Turun Kauppatori
-> Mitä löytyy kauppatorin alta?
Maanalainen pysäköinti
-> Mitä torilla tapahtuu nyt?
Torilive
13.12. Lucian päivä
-> Valon juhla
14.12. Liikennepuisto Kupittaalla
-> Liikennepuisto Kupittaalla on kuin Turku pienoiskoossa
Kupittaan Liikennepuisto – Liikennekaupunki
15.12. Aboa Vetus Ars Nova
-> Suomen ainoa arkeologinen museo
Museon nettisivut
16.12. Seikkailupuisto
-> Mikä on kivointa Seikkailupuistossa?
17.12. Kuralan kylämäki
-> Kuralan kylämäki ennen ja nyt
18.12. Turun linna
-> Turun linna rakennettiin yli 740 vuotta sitten
Turun linna pähkinänkuoressa
19.12. Föri
-> Sovellusvinkki iPadille: Pikkuli Föri
20.12. Lasten Saaga, kirjasto
-> Oletko käynyt kirjastossa?
Kirjasto varhaiskasvatukseen
21.12. Paavo Nurmen stadion
-> Stadionille mahtuu 13 000 katsojaa
Paavo Nurmen stadion, Wikipedia
22.12. Funikulaari
-> Funikulaari on kaupunkivinohissi
Funikulaari, Turku
23.12. Brinkkalan talo, Vanhalla suurtorilla
-> Mitä siellä tapahtuu jouluaattona?
Brinkkala, Vanha Suurtori
24.12. Hyvää joulua!
”Minulla on oikeus olla juuri minä.
Sinäkin voit olla ihan oma sinä.
Lapsella on oikeus, kaikki tietää sen.”
Yllä olevin sanoin alkaa vuonna 2019 lapsen oikeuksien 30-vuotisjuhlavuodelle tehty laulu. Tänä vuonna Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään teemalla Lapsella on oikeus hyvinvointiin.
Lasten perusoikeudet tunnustava Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989. Suomessa sopimuksesta tuli lainvoimainen vuonna 1991. Sopimus korostaa lapsen oikeutta elämään, kehitykseen, suojeluun ja osallistumiseen.
Lasten oikeuksien viikko on oiva aika ottaa lapset mukaan ryhmän toiminnan suunnitteluun ja arviointiin. Jo pienetkin jaksavat hetken olla mukana kertomassa mikä on kivaa ja mikä ei. Ottakaa lapset mukaan toiminnan suunnitteluun, lasten oikeuksien viikon suunnittelusta on hyvä aloittaa! Mahdollistetaan samalla lasten SAK-aika.
Mitä lasten oikeudet ovat? Pohtikaa yhdessä. Lasten oikeuksien viikon materiaalit löytyvät täältä.