Immersiivisyyden ihmeitä

2020-luvun alussa suuren videokuvan heijastaminen on jo arkipäivää, teknologia kypsää ja hinnaltaankin jo kohtuullista – ainakin suurikokoisiin LED-näyttöpintoihin verrattuna. Ehkä tästä syystä jättimäiset videoseinät ja usealle pinnalle projisoidut tilat olivat varsin näyttävästi läsnä ISE 2020 -tapahtumassa.

Kirjoittaja immersiivisyydestä hämmentyneenä

Suomessakin on lähinnä korkeakoulusektorilla ja yrityspuolen erikoiskohteissa ollut entuudestaan  nk. cave-tiloja, joissa parhaimmillaan kaikki seinät ovat kuvapintoja, mutta joskus  vain esim. 2-3 seinää. Huoneet voivat olla neliömäisiä tai pyöreitä. Parhaimman kokemuksen saa pyöreässä 360-asteen tilassa. Nyt teknologian hintojen laskiessa tällaisia tiloja tai ainakin nurkkauksia on alkanut tulla hiljalleen myös yleissivistävälle puolelle, esimerkiksi Vantaan Robotiikan oppimiskeskukseen ja Viherkallion kouluun Espoossa.

Mitä iloa tällaisista huoneista voisi olla? Opetustilanteessa VR-sisällön hyödyntämisessä törmätään aina siihen, että oppilaita on ryhmässä yleensä yli 20, mutta vastaavaa määrää laseja tai edes puolta siitä ei ole mahdollista hankkia ja ylläpitää. Sekään ei pitkälle lämmitä, että 1-2 oppilasta kerrallaan pääsee virtuaalitodellisuuteen muiden odotellessa vuoroaan. 360-tila mahdollistaa sen, että maailmaan voidaan astua yhdessä ja kaikki ovat kiinni samassa hetkessä. Toki kokemus ei ole yhtä immersiivinen kuin laadukkaalla VR-lasisetillä eikä interaktiivisuutta ainakaan toistaiseksi saada yhtä hyvin toteutettua. Näissä huoneissa yleensä onkin kyse valmiin videosisällön katselusta.

Tässä piilee myös konseptin kompastuskivi – ainakin vielä tällä hetkellä. Teknologia on hyvällä mallilla ja kehittyy koko ajan. Hieno 360-tila on helppo hankkia, jos kukkarossa on tarpeeksi euroja ja kiinteistössä tilaa sellaisen pystyttämiseen. Mutta mistä saadaan kustannustehokkaasti tai peräti maksutta laadukasta ja nimenomaan opetukseen (OPS) soveltuvaa sisältöä jatkuvasti siinä määrin, että kallis investointi itse tilaan tulee perustelluksi? Kun revontulet ja aurinkokunnat on kerran katsottu, niin mitä seuraavaksi? Alla mainituista esimerkeistä ensimmäisessä (Epson) oli mahdollista ajaa vaikka itse tuotettua 360-videota tai hyödyntää YouTuben 360-sisältöjä, mutta jälkimmäinen nojasi ainakin myyntipuheissaan pelkästään kaupallisesti varta vasten tuotettuun sisältöön. Pahimmassa tapauksessa tila jää vajaakäytölle, jos sopivaa sisältöä ei saa riittävästi ja helposti tai siihen ei ole varaa. Tai jos opettajalla kuluu kohtuuttomasti suunnitteluaikaa sisällön raapimiseen kasaan eri paikoista.

Nostan tässä kirjoituksessa pari esimerkkiä ISE 2020 -messuilta. Ensimmäisenä esittelyssä Epsonin osastolla esitelty ”jaetun VR-kokemuksen” tila, joka messuille oli toteutettu puolikkaana eli 180 asteen kaarena, johon kuvaa heijastettiin kolmella projektorilla. Koko pakettiin homma kuuluisi tuplana, jolloin saadaan täysi 360 asteen kokemus. Esittelijän mukaan tällainen tila on toteutettu Tampereelle, mikäli oikein ymmärsin AMK:n tilohin.

Toisena keissinä esittelen lyhyesti valkokangasvalmistaja Screenlinen Arena-ratkaisun. Pienempi ”kammio” mahtuu em. ratkaisua paremmin pienempiinkin tiloihin -kokohaitaria löytyy 4,5 m halkaisijasta aina 24 metriin. Messuilla oli esillä pieni osittainen kaaritoteutus kahdella projektorilla, mutta normaalisti projektoreita on vähintään kolme ja kankaan koko on kustomoitavissa aina 360 asteeseen saakka.

Konseptiin kuuluu Epsonin tapaan kaarelle pingotettu valkokangas, joka Arenan tapauksessa on myös hieman vinossa siten, että alareuna on yläreunaa lähempänä katsojaa. Sisältökumppanina Screenlinella on Zebra-niminen yritys, joka tuottaa 360-opetussisältöä heijastettavaksi. Alla olevan videon lisäksi latasin YouTubeen myös toisen videon samasta kopperosta.

Kolmas nosto on erityyppinen. Kyse ei ollut vielä kaupallistetusta tuotteesta, vaan yliopiston tutkimusprojektista. Ideana oli ajaa samalle heijastuspinnalle kuutta kuvaa päällekkäin. Tällöin kolme oppilasta omilla laseillaan pystyi katsomaan samaa 3D-kuvaa omasta näkökulmastaan. Tämä siis jälleen yksi mahdollisuus saada samaan immersiiviseen maailmaan useampi kuin yksi oppija kerrallaan. Laseiksi riitti kevyet 3D-lasit. Konseptiin kuului myös ”taskulamppu”, jolla pystyi osoittamaan kuvaan ja tässä tapauksessa paljastamaan kuvasta ”valokeilalla” eri aikakauden näkymän samasta kiviseinästä.

Lopuksi vielä muutamia lyhyitä muita nostoja immersiivisyyden teemaan liittyen.