(Teko)älyä kamerateknologiaan

Esimerkiksi etäneuvotteluihin ja opetustallenteisiin tarkoitettuihin kameroihin on viime vuosina tullut enemmän automaattisia toimintoja ja myös tekoälyä jo hyödynnetään.

Tyypillinen ja varsin hyödyllinen sovellus on käyttää kasvontunnistusta suuntaamaan kamera puhujaa tai läsnäolijoita kohti. Toiminto ei sinänsä ole uusi, mutta kehittyy ja paranee koko ajan. Esimerkiksi Logitechin suositut Rally ja Meetup -kokouskamerat osaavat rajata kameran kuvan sopivaksi sen mukaan, kuinka paljon kokoushuoneessa on osallistujia ja missä he istuvat (ks. video 1:05 alkaen).

Modernit kamerajärjestelmät pystyvät opetustilannetta kuvatessaan seuraamaan puhujaa, vaikka hän liikkuisi lavalla. Tämä seuranta voi toimia PTZ-moottorikameraa ohjaamalla tai em. kuvatulla tavalla kuvaa rajaamalla (auto framing) – tai tarvittaessa molemmilla. Nykyaikaiset järjestelmät tunnistavat ihmishahmon automaattisesti, kaulalla ei tarvitse enää roikkua anturia tms. jonka perusteella kamera suuntaa itsensä.

Tekoälyä hyödyntävä Sonyn Edge Analytics Appliance -laite (REA-C1000) tekee molemmat em. asiat ja osaa myös automaattisesti zoomata opiskelijaan, kun havaitsee jonkun luokan opiskelijoista nousseen seisomaan.

fläppikamera

Sonyn toteutus fläppikamerasta. Kuvan voit klikata suuremmaksi.

Microsoftin Content Camera -toimintoa tukevilla kameroilla, esim. Logitechin Brio, on mahdollista välittää etäkokoukseen/luennolle videokuvaa perinteisestä fläppi- tai tussitaulusta siten, että teknologia osaa poistaa tussia käyttävän ihmisen kuvasta. Toimintoa voi käyttää myös isossa auditoriossa normaalissa lähiopetustilanteessa, jossa fläppi ei muuten takariviin näy ja luennoitsija ei ole halukas siirtymään kokonaan sähköistettyyn fläppiin, kuten Samsung Flip 2.

Mielenkiintoinen on myös mahdollisuus manipuloida videokuvan taustaa reaaliajassa ilman takana roikkuvaa green screen -kangasta.  Zoom-videoneuvottelujärjestelmässä on tällainen ominaisuus sisäänrakennettuna (ks. video). Sonylla em. tekoälypurkin ominaisuuksiin kuuluu myös tällainen toiminto (Chroma key-less CG overlay), ks. videoleike ISE-messuilta alla.

Oleellista kokonaisuudessa on, että myös ääni saadaan toimimaan yhtä sujuvasti ja laadukkaasti. Tätä onneksi valmistajat ovat miettineet ja kuvan tavoin myös äänen automaattiseen käsittelyyn on satsattu. Mikrofoneissa on taustamelua poistavia ominaisuuksia (mm. Ciscolla näppäimistöäänien tunnistaminen ja suodattaminen pois äänestä) ja erilaisia automaattiseen suuntaamiseen liittyviä toimintoja – eri kokoisiin tilaympäristöihin.

 

Tietoja Jouni Paakkinen

Tietokone opetuksessa - TOP-keskus
Kategoria(t): ISE Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.