Puropellon koulun tervetuloilta 7. luokkalaisten huoltajille

Lämpimästi tervetuloa Puropellon koulun uusille huoltajille suunnattuun tutustumisiltaan Puropellon koulun juhlasaliin torstaina 27.8.2015 klo 18.30 alkaen. Yhteisessä tilaisuudessa paikalla koko koulun opettajakunta, ja tilaisuuden jälkeen on ohjelmassa luokkakohtaiset tapaamiset.

Tervetuloa aloittamaan lukuvuotta 2015-2016

Puropellon koulu aloittaa uuden lukuvuoden aherruksen tiistaina 18.8.2015. Tällöin koulun uudet seitsemäsluokkalaiset kokoontuvat koulun Kupittaankadun puoleiselle pihalle klo 8.00, josta luokanvalvojat heidät noutavat.  Kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaiset kokoontuvat kotiluokkiin kello 9.

Kabaree-tallenteet ovat näkyvillä 15.6. asti

Livestream-palvelu pitää suoratoistotallenteita näkyvillä vain kuukauden ja koska aloitimme kabaree-lähetysten tekemisen 15.5., ne poistuvat nyt 15.6.

Full-hd-taltio on juhlasta tekeillä ja sen saa hakea koulusta syyskuun tietämissä ensimmäisen jakson lopulla.  Voi olla, että se ei mahdu ihan 4Gb:n muistitikulle, mutta 8 Gb:n muistitikulle se kyllä mahtuu.   Luultavasti laitamme videon jakeluun myös Google Drivessa – siitä tarkemmin sitten syksyllä, tällä samalla palstalla.

Hyvän kesän toivotukset!

Puropellon koulun oppilaat ovat lähteneet hyvin ansaitulle kesälomalle. puris_logo

Koulussa remontti jatkuu tänä kesänä C-siiven remonttina, joten ääntä ja vipinää riittää talossa kesälläkin.

Koulun kanslia on avoinna kesäkuun ajan arkisin klo 10.00 – 15.00. Muina aikoina otathan yhteyttä puhelimitse ( rehtori 02 2629280, koulusihteeri 02 2629285) tai sähköpostilla. Heinäkuun ajan kanslia on suljettuna.

Uusi lukuvuosi alkaa oppilaiden osalta tiistaina 18.8. 2015. Koulupäivä alkaa 7. luokkalaisilla klo 8.00 ja 8. ja 9. luokkalaisilla klo 9.00. Oppilaiden lukujärjestykset ovat luettavissa Wilmassa viimeistään 11.8. alkaen.

Oikein hyvää kesää koko Puropellon koulun väelle!

Kevätkabaree katsottavissa suoratoistona verkossa

Toivotamme huoltajat tervetulleiksi perinteiseen Puropellon koulun 9.-luokkalaisten kevätkabareeseen. Huoltajille tarkoitettu näytös on koulun juhlasalissa keskiviikkona 27.5. klo 18.30. Pääsymaksu on 3 €. Alle 12-vuotialta ei peritä maksua.
Oppilaille järjestetään kaksi näytöstä, jotka ovat katsottavissa suorana näytösten alla tänne ilmestyvistä linkeistä. Ensimmäinen suoratoisto alkaa keskiviikkona klo 13.00 ja toinen torstaina klo 9.45.

Suoratoistopalveluun on kirjauduttava joko sähköpostin avulla tai Facebookin kautta.  Tallenteet näkyvät myös jälkeenpäin.

Kenraali

I Näytös keskiviikko klo 12.45

II Näytös keskiviikko klo 18.30

III Näytös torstai klo 9.45

Nyt linkit myös ”Opettajaesittelyyn”, Nopeaan opettajaesittelyyn”, ”Valvontakameran kuvaan”ja ”Kuusento Danceen”.

Gaudimainen elämys

Puropellon koulun 7G-luokka järjesti koulun väelle ja koulussa vierailleille Digipolut-kurssilaisille audio-visuaalisen kokemuksen Antoni Gaudin hengessä. Oppilaat olivat suunnitelleet ympyröihin ja ympyräkaariin pohjautuvan mosaiikkityön pääpiirteet matematiikan tunnilla. Itse mosaiikkityö valmnistettiin kuvaamataidon tunneilla. Fysiikan tunneilla tuotettiin eri keinoin ääniä, joita liitettiin luonnon äänistä muodostetun äänimaailmaan mausteeksi.

20150422_114904

20150429_112624
20150508_083238

Mediapäivän tunnelmia

Lauantaina 11.4. vietettiin Puropellon koulussa avoimien ovien päivää. Päivän teema oli median vastuullinen käyttö. Tutkija Paula Aallon luennolla oppilaat saivat kuulla hyödyllistä tutkimustietoa erilaisista sosiaalisen median välineistä. Ali Jahangiri puolestaan kertoi huumorilla höystettynä omia kokemuksiaan mediasta. Esitys antoi ajattelemisen aihetta sosiaalisen median hyödyllisestä käytöstä niin nuorille kuin aikuisillekin. Oppituntien aikana työskenneltiin media-aiheisten harjoitusten parissa ja harjoiteltiin median hyötykäyttöä ja kilpailtiin mediatietämyksellä.

aalto
ali1
Koulun vanhempainyhdistys piti huoltajille avointa parkkia, jossa keskusteltiin nuorten median käytöstä ja tutkittiin päivän aikana sekä huoltajille että oppilaille tehdyn median käyttötottumuksia koskevan kyselyn tuloksia. Oppilaskunnan pihakahvilan suosiota lisäsi lämmittävä kevätaurinko. Oppilaiden, huoltajien ja opettajien aurinkoiset ilmeet kielivät päivän olleen onnistunut.

Tarkemmin mediakyselyn tuloksia sekä tietoa päivän mediatyöskentelystä löytyy osoitteesta: bit.ly/mediapaiva.

parkki

Tervetuloa avoimien ovien päivään la 11.4.

Puropellon koulussa vietetään 11.4. lauantaikoulupäivää, joka on myös avoimien ovien päivä. Kaikilla oppilailla on silloin koulua klo 8.30-12.45. Pääsääntöisesti noudatetaan perjantain lukujärjestystä (5. jakso), mutta myös poikkeusohjelmaa on. Lauantaityöpäivällä korvataan helatorstain jälkeinen perjantai 15.5., joka on siis vapaapäivä.

Lauantaikoulupäivän teemana on media, joten oppilailla on ohjelmassa media-aiheisia oppitunteja. Lisäksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton kouluttaja Paula Aalto puhuu oppilaille aiheesta ”Viisaasti verkossa” sekä stand up -koomikko, toimittaja Ali Jahangiri tulee kertomaan näkemyksiään mediasta huumorilla höystettynä. Oppilaskunta pitää auki välituntikahvilaa, josta oppilailla on mahdollisuus ostaa pientä syötävää. Koululounas tarjotaan oppilaille normaalisti.

Päivä on avoimien ovien päivä ja vanhemmat ovat tervetulleita tutustumaan koulutyöhön sekä oppilaiden media-aiheiseen työskentelyyn eri puolilla koulua. Lisäksi vanhempainyhdistys pitää auki vanhemmille kahvilaa luokassa 102 klo 9.15-12.30, joten pikkurahaa kannattaa varata mukaan. Vanhempien kahvilassa on mahdollisuus keskustella paikalla olevien vanhempainyhdistyksen hallitusten jäsenten kanssa sekä muiden vanhempien kanssa, tutustua vanhempien medianurkkaan tai nauttia vain kahvilan antimista.

Lämpimästi tervetuloa!