Hygieniapassi

Onnittelut kaikille uusille hygieniapassin haltijoille!

Hygieniapassi on todistus henkilön elintarvikeosaamisesta.  Puolalassa hygieniapassin voi halutessaan suorittaa osana kotitalouden lyhytkurssia tai itsenäisesti opiskellen. Testitilaisuuksia järjestetään kevätlukukaudella lähinnä 8. ja 9. luokan oppilaille. Toki 7. luokkalainenkin voi tulla testiin, varsinkin jos hänellä on jo kesätyöpaikka tiedossa.  Tänä vuonna hygieniapassin suoritti noin 70 puolalalaista. Heistä suurin osa oli 8. ja 9. luokan oppilaita, mutta mukana oli myös kaksi 7. luokan oppilasta ja kaksi opettajaa.

9 a luokka on pakannut picnic -eväänsä retkeilyyn sopivalla tavalla.

Jätekierros

Puolalan koulun kahdeksannet luokat kävivät kevät kaudella 2025 ns. jätekierroksella. Kierros toteutettiin maaliskuun 13 ja 14 päivänä.

Kahdeksannen luokan oppilaat oli jaettu kolmeen ryhmään ja näin pääsimme kolmella hyvin toteutetulla kierroksella. Kierrokselle meidät haettiin Lounais-Suomen jätehuollon tarjoamalla linja-autolla Puutarhakadulta heti aamutuimaan.  Koululta suuntasimme Topinojan kaatopaikalle eli lajitteluasemalle ja jätekeskukseen. Kierroksella meille esiteltiin niin uutta paalausaluetta, kuin biojätteen välisäilytyskenttää, jossa oppilaat pääsivät ihmettelemään valtavaa lokkiparvea ja muita lintuja, jotka kerääntyvät syömään meiltä ihmisiltä jääneitä ruuanmurusia.  Kierroksella näimme myös biokaasulaitoksen, lajittelukentän sekä jo suljetun sekä maisemoidun varsinaisen jätekentän. Kuulimme myös faktoja vuosittain syntyvistä jätemääristä ja niiden käsittelystä.

Topinojalta suuntasimme vierailukeskukseen Kahmariin, jossa oppilaat pääsivät ratkomaan kiertopiste tehtäviä jätteiden lajittelusta ja käsittelystä. Tehtävien lomassa kerrattiin kierrätystä ja jätteen käsittelyä tarkemmin. Oppilaat osallistuivat myös arvontaan.

Kahmarista matka jatkui ekotorille, jossa saimme lisää tietoa kierrätyksestä ja ekotorin toiminnasta. Samalla myös osa oppilaista teki löytöjä ja osti kotiin viemisiä. Kierroksemme kestivät kukin noin kaksi tuntia, jonka jälkeen koulupäivä jatkui normaalisti.

Taidetestaajat

Koulumme 8-luokkalaiset pääsivät tänäkin lukuvuonna tutustumaan kulttuurielämyksiin Taidetestaajien kautta.

Ines, Olivia ja Inka katsomossa.

Luokat 8a ja 8b kävivät Salossa teatteri PROvinsissa 8.10.2024. Tämä oli teatterin ensimmäinen Taidetestaajat esitys! He saivat yleisöksi meidän lisäksi raisiolaisia 8-luokkalaisia. Luokat 8c, 8d ja 8e kävivät samassa kulttuuritapahtumassa 22.10.2024

Esityksenä oli  Kyllä isä osaa Espanjassa -komedia. Näytelmä on Teatteri PROvinssin omaa tuotantoa ja perustuu 90-luvun tv-sarjaan Kyllä isä osaa.

Meidän koulun oppilaat edustivat Puolalan koulua erinomaisen tyylikkäästi!

Lukuvuoden toiseen taidetestaajat-tapahtumaan pääsimme heti tammikuussa. Luokat 8a, 8b, 8c ja 8d lähtivät katsomaan Auronkobaletin esitystä kulttuurikeskus Manillaan tiistaina 14.1.2025. Luokka 8e pääsi nauttimaan nykytanssista kaksi viikkoa myöhemmin.

 

Aurinkobaletin tuotantoa vuosien varrelta.

Esitystä kuvataan Aurinkobaletin sivustolla seuraavasti:

Petrushka, eli miten Maagikko menetti mahtinsa on syntynyt Igor Stravinskyn 1910-luvulla säveltämän balettiteoksen pohjalta. Vanha tarina on tässäkin tulkinnassa säilyttänyt taianomaisuutensa, ja se on Marjo Kuuselan koreografioimana ja käsikirjoittamana löytänyt uuden maailman ympärilleen. Tanssiteos johdattaa lumovoimaiseen maailmaan teemanaan ajankohtainen aihe: porukan ulkopuolelle jättäminen.

Tanssiteoksessa Maagikko herättää nukkensa eloon, mutta eläväksi tulleiden hahmojen välillä kaikki ei kuitenkaan suju kuin tanssi.

Helena Markku on luonut upeat nuket esitykseen.

Koulumme 8-luokkalaiset jaksoivat seurata esitystä hyvin käyttäytyen. Sai jälleen olla oppilaista ylpeä ! He lähtivät hienosti myös mukaan esityksen yleisöä osallistavaan osuuteen. Selvästi oli rytmi veressä ja liikkeet hallussa 🙂

Taidepäivä

Lukuvuoden viimeisen viikon keskiviikkona, sopivasti päivää ennen helatorstaita, koulussa keskityttiin taide-elämyksiin.

Päivä alkoi koko koulun yhteisellä elokuvanäytöksellä Finnkinossa. Elokuvana nähtiin Virpi Suutarin dokumentti Havumetsän lapset, joka seuraa nuorten suomalaisten ympäristöaktivistien toimintaa ja luontosuhdetta. Näytöstä seurattiin pääsalissa hartaasti, ja ympäristöahdistuksen muuttaminen toiminnaksi on hyvä esimerkki monenlaisista tavoista vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan.

Elokuvan jälkeen seurattiin perinteistä laivaston yhtyeen konserttia, jota tähdittivät koulumme omat solistit. Laulajia löytyi kaikilta luokka-asteilta soololaulajista duoihin ja trioihin asti. Myös bändin vahvuuteen kuului entinen puolalalainen, jonka tie on opintojen jälkeen suunnannut varusmiespalvelukseen soittokunnassa. Kuvat alla: Joel Nousiainen

Musiikki totisesti raikaa Puolalassa, joten laivaston konsertin ja luokkatunnin jälkeen suunnattiin Nuorten taide- ja toimintatalo Vimmaan seuraamaan Puolalan musiikkiluokkien bändikatselmusta. Tunnelma oli tiivis, kun oppilaiden muodostamat yhtyeet esiintyivät luokkakavereilleen. Listalla oli kaikkea tunnelmallisesta iskelmästä huumaavaan discoon asti.

Retkipäivä 30.5.2025

Koulumme 7- ja 8-luokkalaiset lähtivät viettämään kouluvuoden viimeistä perjantaina Ruissalon kauniisiin maisemiin. Jo perinteeksi muodostunut retkipäivä sujui poutaisessa säässä hienosti.

Siirryimme Ruissalon Telakalle tilausbussilla, omalla kyydityksellä tai pyöräillen. Oppilaat oli etukäteen jaettu ryhmiin. Tarkoituksena oli pitää koko päivän oman ryhmän jäsenistä hyvää huolta ja suorittaa yhdessä leikkimielisiä tehtäviä. Ensimmäinen kinkkinen pulmatehtävä odotti heti aamulla Telakan vieressä.

Hmmm…mitenköhän tästä oikein selvitään?

Telakalta matka jatkui Rantabulevardia pitkin Kansanpuistoon. Siellä oppilasryhmät suorittivat leikkimielisiä ja ryhmäyttäviä tehtäviä.  Rasteilla mm. heitettiin sulkapalloa, loikittiin, tasapainoiltiin hernepussin kanssa ja mentiin ketjussa hulavanteen kanssa.

Iloisilla mielillä matka jatkui kohti Saaronniemieä. Matkalla pysähdyttiin tunnistamaan puulajeja, metalleja ja kuituja.

Tunnistettavina oli jänniä eri materiaaleja.

Kun matkaa oli taitettu Telakalta noin 8 kilometrin matka, niin katseessa siinsi kaunis Saaronniemi. Oppilaista osa jaksoi touhuta nurmikolla pelaillen mm. lento- ja jalkapalloilla, sulkapalloilla ja mölkyllä.

Saaronnimen touhuilua oli kiva katsella.

Oli kiva reissu!

Kuvassa kirmaa hevonen laitumella. Oppilaan vesivärityö.
Peitevärityö, Alissa 7e             Hyvää kesälomaa!

Rehtorien terveiset

Hyvät oppilaat ja koulun henkilökunta, hyvä kotiväki,

lukuvuosi on jälleen päättynyt ja on ansaitun kesäloman aika. Vuosikertomusblogissamme kerromme sanoin ja kuvin koulumme toiminnasta menneen vuoden aikana. Perinteiseen tapaan monet juhlat, tapahtumat ja konsertit ovat katkaisseet koulutyön ja tuoneet vaihtelua lukujärjestyksen mukaiseen arkeen.

Yläkoulun monialaisen oppimiskokomaisuuden teemana oli Itämeri. Erityisesti syyslukukauden aikana käsittelimme Itämerta eri oppiaineissa. Joulukuussa järjestimme Itämeripäivät ja tapasimme koulussamme kirjailija Leena Paasion, jonka teoksen Harmaja luode seitsemän koulumme oppilaat olivat lukeneet. Vieraat Turun yliopistosta ja eri järjestöistä kertoivat meille muuttuvasta Itämerestä ja sen pelastamisesta.

Yhdeksännen luokan oppilaat Joose Kankare, Benjamin Venhomaa ja Onni-Wiljami Virtala ovat omalla esimerkillään innostaneet turkulaisia huolehtimaan Saaristomereen laskevasta Aurajoesta. Yleisöäänestyksessä vuoden 2023 turkulaisiksi valitut nuoret ovat omatoimisesti siivonneet Aurajokea romusta. Kiitos ja onnea!

Kuudennen luokan oppilaat Aini Koskenniemi, Lii Bertell ja Frida Kivilinna puolestaan voittivat valtakunnallisen Yritys hyvä -kilpailun työllään Hiilijalanjälkivapaa Turku. Kilpailuun osallistui yli 1000 lasta ja nuorta eri puolelta Suomea. Onnea! On hienoa huomata, miten esimerkillisesti koulumme oppilaat haluavat vaikuttaa siihen, että Turku ja Suomi ovat tulevaisuudessakin hyviä paikkoja asua ja elää.

Alakoulun monialaisen oppimiskokonaisuuden aiheena oli syyslukukaudella ”Elävä kulttuuriperintö”. Vuosi 2023 oli Elävän perinnön teemavuosi ja Unescon aineettoman kulttuuriperinnön 20. juhlavuosi. Oppimiskokonaisuuden aikana alakoululaiset tutustuivat elävään kulttuuriperintöön, kansansatuihin, rakennus- ja luonnonperintöön, juhlaperinteisiin ja taiteisiin.

Musiikki on vahvasti osa kulttuuriperintöämme. Lukuvuoden lähestyessä loppuaan saimme kouluumme ilouutisen. Varsinais-Suomen liitto myönsi vuosittaisen kulttuuripalkinnon Aurora-mitalin Puolalan musiikkiluokille ja Puolalanmäen musiikkilukiolle tunnustuksena pitkäjänteisestä ja menestyksekkäästä opetus- ja kasvatustyöstä lasten ja nuorten musiikin opetuksessa. Tämä tunnustus kuuluu ennen muuta musiikin opettajille sekä innostuneille ja osaaville musiikkiluokkalaisille. Kiitos myös vanhemmille, ilman aktiivista musiikkiluokkien tukiyhdistystä vuosikymmeniä jatkunut toiminta ei olisi ollut mahdollista.

Lukuvuoden päätteeksi onnittelemme peruskoulunsa päättäviä yhdeksäsluokkalaisia ja toivotamme kaikille hyvää kesää.

Tuomas Nousiainen         Kaisu Metsä-Tokila
rehtori                                      apulaisrehtori

Rehtori Tuomas Nousiainen siirtyy eläkkeelle

Puolalan yhtenäiskoulun rehtori Tuomas Nousiainen on ansiokkaasti luotsannut Puolalan koulua vuodesta 2005. Tuomaksen asiantunteva, jämäkkä ja ystävällinen johtajuus on luonut kouluumme hyvän ja turvallisen ympäristön oppilaille oppia ja kasvaa sekä henkilökunnalle tehdä työtään. Tuomaksen ovi on aina ollut avoinna ja hänen kanssaan on voinut keskustella niin iloista kuin suruistakin. Tuomas on työhön liittyvällä asiantuntevuudellaan sekä yhteiskunnallisiin ja koulumaailmaan liittyvillä rakentavilla kannanotoillaan saavuttanut kunnioituksen ja arvostuksen myös rehtorikollegojensa parissa.

Vaikka Puolalan koulun yhteisöön jääkin iso aukko Tuomaksen siirtyessä eläkkeelle, on hän mielissämme eläkkeensä ansainnut. Kiitos, Tuomas, yhteisistä Puolala-vuosista. Toivotamme sopivasti tyventä ja reippaasti hyviä tuulia purjeisiin, kun käännät veneesi kohti eläkepäiviä!

Kuvassa kuusi ihmistä seisomassa puolikaaressa. Kaikki nauravat iloisesti. Apulaisrehtori on juuri saanut kukkakimpun rehtorilta.
Kuvassa vasemmalta Timo Lehtovaara, Kaisu Metsä-Tokila, Tuomas Nousiainen, Jouko Kauppinen, Meija Peltonen ja Joni Ervasti

Henkilökunnan kevätkarkeloissa juhlistettiin Tuomaksen eläkkeelle siirtymistä. Samalla Tuomas onnitteli kukin ja kiittävin sanoin työpariaan ja juuri tehtävään valittua uutta yhtenäiskoulumme rehtoria, Kaisu Metsä-Tokilaa. Ensi syksystä Kaisun rinnalla työtehtäviä jakavat Meija Peltonen virka-apulaisrehtorin tehtävissä, vastuualueenaan vuosiluokat 7-9,  ja Joni Ervasti vararehtorin tehtävissä, vastuualueenaan vuosiluokat 1-6.

Mitä kaikkea yläkoulun oppilaskunta on tehnyt vuonna 2024?

Heti toisena koulupäivänä edellisen lukuvuoden hallitus oli mukana pitämässä ryhmäytymispäivää uusille seiskaluokkalaisille, jossa oppilaat tulivat luokittain oppilaskunnan hallituksen järjestämälle rastille. Rastilla esittelimme hallituksen toimintaa ja kerroimme hakuprosessista.  

Hallituksen toiminta käynnistyi syyskuussa, kun pidimme järjestäytymiskokouksen, jossa valitsimme hallitukselle puheenjohtajat, sihteerit, rahastonhoitajat ja viestintävastaavat. Heti uuden hallituksen muodostumisen jälkeen, pidimme kokouksen, jossa pohdimme, mitä haluaisimme tehdä ja saada aikaan tällä kaudelle.  

Lokakuussa pidimme syyskahvilan, josta saimme hyvän pohjarahaston vuodelle. Kahvila oli onnistunut ja kauppa kävi hyvin. Oppilaat olivat innoissaan syksyn ensimmäisestä kahvilasta, ja kaikilla näytti olevan hyvä fiilis.

Joulukuussa oli koko koulun Itämeri-viikko, jossa pidimme Itämeri-teemaisen kahvilan. Viikolla oli myös päivä, jolloin luokat kiersivät eri pisteitä/rasteja. Oppilaskunnan hallituksen pisteellä pidimme musavisaa, josta oppilaat tuntuivat tykkäävän.

Tammikuun alussa hallitus osallistui varjovaaleihin toimimalla vaalitoimitsijoina ja laskemalla ääniä. Varjovaalit olivat hyvä tapa nuorille saada lisää tietoa ehdokkaista ja tuoda mielipiteensä esille.

Pöydän takana on oppilas joka laskee ääniä paperilapuilta. Pöydällä on papereita ja pöydän ääressä myös kolme vaalitarkkailijaa.

Tammikuussa Vimmassa järjestettiin Turun oppilaskuntien yhteinen ryhmäytymispäivä. Vimmassa kokoontui yhteen eri yläkoulujen oppilaskuntien edustajia keskustelemaan, kouluttautumaan ja verkostoitumaan yhdessä. Ohjelmana oli mm. miten oppilaskunnan hallitukset voisivat edistää yhteisöllisyyttä omassa koulussaan.

Ystävänpäiväviikolla pidimme mm. aamunavauksen, sekä järjestimme halipassin, liikennevalopäivän ja kasvomaaluksia. Lisäksi käytävällä oli koko viikon kirjeboksi, jonne sai viedä anonyymisti tietyille ihmisille kirjoitettuja kirjeitä, jotka jaettiin luokkiin viikon lopussa.

Pääsiäisenä yksi hallituksen jäsen esiintyi pääsiäispupuna ja jakoi suklaamunia oppilaille, mistä oppilaat tuntuivat ilahtuvan.

Huhtikuussa päätimme käyttää yhdessä kerättyjä rahoja ja ostaa hallitukselle kaiuttimen. Toivomme, että seuraava hallitus käyttäisi kaiutinta välitunneilla enemmän, kuin tämän lukuvuoden hallitus.

Vappuaaton aattona järjestimme hassuhattu- tai kampauskilpailun, jonka voittajat julkaistiin vapunaattona. Samana päivänä yhteisöpedagogimme Lauri Kuiko piti aamunavauksen. Kokoonnuimme alasaliin katsomaan hänen tuottamaansa musiikkivideota, joka kertoi kadonneesta nakista ja palautti mieleemme asiallisen käytöksen kouluruokalassa.

Lukuvuoden viimeisenä torstaina vietimme koulussamme touhupäivää. Hallitus oli mukana suunnittelemassa ja järjestämässä reivikonttia, joka järjestettiin liikuntasalissa. Reivikontin soittolista koottiin jokaisen luokan toivebiiseistä sekä hallituksen jäsenien omista lisäyksistä. Hallituksen jäsenet olivat mukana järjestämässä limbokisaa, josta palkittiin voittaja.

Toukokuun viimeisillä kouluviikolla oli hallituksen perinteinen piknik Puolalan puistossa. Piknik oli hyvä tapa päättää kulunut lukuvuosi.

Oppilaskunnan hallituksen puolesta
Linnea Anderson

Tukioppilaiden vuosi

Tukioppilasvuosi alkoi torstaina 10.8 ihanan aurinkoisena. Heti seuraavana päivänä me tukarit pääsimme tutustumaan omiin kummiluokkiimme, ja osa meistä kiersi koulu-Laurin ja oppilaiden järjestämiä rasteja luokkien mukana, osa jäi ylläpitämään rasteja. Osallistuimme kaksi päivää kestävään päihdekoulutukseen, johon sisältyi työpaja sekä keskustelua päihteistä. Syksyn mittaan tukarit järjestivät omille seiskaluokilleen luokkatunteja sekä päihdevalistustunteja. Halloweenin aikaan tukarit rakensivat legendaarisen kauhukäytävän ullakolle, järjestivät kahvilan sekä kasvomaalausta. Joulunaikaan pidettiin Itämeri-teemainen kahvila itämeriviikon inspiroimana yhdessä oppilaskunnan hallituksen kanssa.

Kevään alussa valittiin uudet tukarit koulumme kasiluokkalaisista. Yhteistyössä kasien tukareiden kanssa järjestettiin Kenia-kahvila kenialaisen kummioppilaan Faith Awuor Juman opinnot näin mahdollistaen. Maaliskuussa alkoi ysigaalan suunnittelu ja työnjako. Suunnittelu huipentui hienoon ysigaalaan 28.5. Oli mukavaa kaikkien kokoontua yhteen vielä viimeisen kerran. Tukioppilasvuotemme päättyi kesäkuun alussa kauniissa tilaisuudessa konserttitalolla.