Kuudesluokkalaiset yrityskylässä

Yrityskylä-päivä järjestettiin jälleen lähitoteutuksena. Koulumme kaikki kuudennet luokat osallistuivat siihen helmikuussa. Ennen varsinaista Yrityskylä-päivää oppilaat harjoittelivat opettajiensa johdolla työelämä- ja taloustaitoja ja kirjoittivat työhakemuksen tai kuvasivat työhakemusvideon.

Yrityskylä-päivän aikana kuudesluokkalaiset hoitivat ammattiinsa kuuluvia työtehtäviä ja esittelivät työnsä tuloksia toisilleen. Tehtävissä harjoiteltiin käytännönläheisiä tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja, toimimista joustavasti eri tilanteissa sekä luovaa ongelmanratkaisua. Monelle päivän kohokohta oli oikeiden ostosten tekeminen itse ansaituilla palkkarahoilla.

Yrityskylä-päivän järjestää Talous ja nuoret TAT.

Kestävää kehitystä Puolalan alakoulussa

Kevään MOK-viikolla opiskeltiin kestävää kehitystä lähiympäristö-teemalla. Kaikki luokat osallistuivat Pidä Saaristo Siistinä ry:n SiistiBiitsi-talkoihin. Luokissa toteutettiin Itämereen, lähivesiin ja muuhun lähiympäristöömme liittyviä oppimiskokonaisuuksia ympäristöopin, äidinkielen, vieraiden kielten, kuvataiteen ja musiikin tunneilla.

Oppilaita puistossa keräämässä roskia. Takana Tuomiokirkon alaosa, torni ei ole mahtunut kuvaan.
MOK-viikolla innokkaita oppilaita osallistumassa SiistiBiitsi-talkoihin vielä vähän lumisessa puistossa.

Puolalan koulussa toimii oppilaskunnan hallituksen ohella toinen oppilasvaikuttajien ryhmä, mapet, jonka tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa kestävän kehityksen toimia alakoulussa. Tähän maailmanpelastajien ryhmään valitaan vaaleilla yksi oppilas kultakin 3.-6. -luokalta. 1.-2. -luokkalaiset toimivat omana pikkuvaikuttajien ryhmänä.

Lukuvuoden 2020-2021 mapet valittiin 15.9.-16.9.2020 järjestetyissä vaaleissa. Mapejen puheenjohtajina ovat toimineet Jesse Varakas (6b) ja Väinö Helin (5c) ja sihteereinä Emmi Laurila (5e) ja Pinja Lähde (3e).

Mapejen toiminta ja yhteistyö on tapahtunut säännöllisissä välituntikokouksissa tilavassa liikuntasalissa, koska koronarajoitusten vuoksi ei ole voitu pitää yhteisiä kokouksia luokkatiloissa. Kokouksissa on suunniteltu ja toteutettu kestävän kehityksen toimintaa. Mapet ovat tehneet koulun piazzoille ja luokkiin tiedotteita maskien oikeanlaisesta käyttämisestä ja laatineet omia henkilökohtaisia ilmastolupauksia.

Kevätlukukaudella mapet osallistuivat yhdenvertaisuuskyselyn tulosten käsittelyyn yhdessä oppilaskunnan ministerien kanssa ja antoivat hyvän oppilasnäkökulman moneen asiaan.

Toukokuussa mapet järjestivät vielä omat SiistiBiitsi-siivoustalkoot Puolalan puistossa. Kevätlukukauden päätteeksi mapet saivat diplomit aktiivisesta osallistumisestaan maailmanpelastamiseen.

Earth hour -tapahtumaan osallistuimme laatimalla mapejen voimin ilmastolupauksia, jotka julkaisiin Earth hour -sivustolla ja koottiin ruokalan ikkunaan koko koulun luettavaksi. Myös muutamat koulun henkilökunnan jäsenet osallistuivat omilla lupauksillaan.

Ikkuna, jossa lukee Earth hour 27.3.2021. Ikkunassa on oppilaiden tekemiä papereita, joissa lukee oppilaiden antamia ilmastolupauksia. Kuvassa on muutamia lapsia kiinnittämässä lupauslappujaan.
Mapet laativat omia Earth hour -ilmastolupauksiaan, jotka kiinnitettiin näkyville ruokalan ikkunaan.

Helmikuussa 2020 Turun kaupungin sivistystoimen ohjeiden mukaisesti laadittu yhteiskuntasitoumus Sitoumus2050-sivustolla on päivitetty keväällä 2021. Puolalan alakoulun sitoumuksena on edelleen lukuvuonna 2020-2021 ollut Hyvinvoinnin vuosikello, jonka tavoitteena on lisätä oppilaiden ja henkilökunnan sosiaalista hyvinvointia.

Sitoumus2050

Monialaiset oppimiskokonaisuudet alakoulussa

Monialaiset oppimiskokonaisuudet (MOK) edistävät perusopetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamista ja erityisesti laaja-alaisen osaamisen kehittymistä. Oppimiskokonaisuuksien aiheet suunnitellaan koulukohtaisesti. Oppimiskokonaisuuksien tarkoituksena on käsitellä oppilaiden kokemusmaailmaan kuuluvia asioita toiminnallisesti. Puolalan koulun syyslukukauden monialainen kokonaisuus alkoi heti koulun alettua elokuussa.

Elokuisen viikon tarkoituksena oli sekä etäopiskelun että kesän jälkeen toivottaa tervetulleeksi kaikki oppilaat toiminnan, leikin ja ryhmäytymisen avulla. Tavoitteena oli myös tutustua koulutaloon, sen uusiin opetustiloihin ja lähiympäristöön.

Kevään monialaiset opinnot keskittyivät kestävään kehitykseen. MOK-viikon aluksi kuulimme Pidä Saaristo Siistinä ry:n Julia Jännärin esitelmän Saaristoluonnosta ja sen roskaisuudesta sekä siitä, mitä roskaisuudelle voisimme yhdessä tehdä. Viikon aikana kaikki Puolalan alakoulun oppilaat osallistuivat SiistiBiitsi-talkoihin Aurajoen rannalla ja keskustan puistoissa. Aurajoen rantamilta ja lähipuistoista pois kerätyt roskat tilastoitiin Pidä Saaristo Siistinä ry:n SiistiBiitsi-talkoiden tapaan. Tilastointia toteutettiin sekä paperilla että sähköisellä sovelluksella. Yhteensä koulumme oppilaat keräsivät MOK-viikon aikana 18 589 roskaa. Yhteistyö Pidä Saaristo Siistinä ry:n kanssa jatkuu myös ensi vuonna.

MOK-viikon aikana luokissa toteutettiin lukuisilla eri tavoilla lähivesiin ja lähiympäristöön liittyviä projekteja. Kieliluokilla teemaa käsiteltiin myös vieraalla kielellä. MOK-viikon teemaan liittyen monissa luokissa tehtiin näyttäviä kuvataiteen töitä. Musiikkiluokilla tehtiin itse musiikkia kotoa tuotujen roskien avulla. Soittimina toimivat esimerkiksi pahvinpalaset, metallipurkit, muovipussit ja paperi.

12 kuvataiteessa tehtyä maalausta, joissa on hylkeitä. Hylkeiden ympärillä on saksan kielisiä sanoja ja lauseita, jotka kertovat hylkeistä.
MOK-viikon aikana tehtyjä ihania kuvataiteen töitä.

Osana MOK-viikkoa haastoimme itsemme ja toisemme kokemaan luontoa uusilla tavoilla ja tekemään erilaisia luontoystävällisiä valintoja arjessamme. Nämä luontohaasteet saivat innostuneen vastaanoton ja kaikkein innostuneimmat luokat palkittiin huhtikuussa diplomeilla. Koulustamme löytyi hurja määrä myös koko luontohaasteruudukon täyteen saaneita oppilaita.

Kestävä kehitys

Kestävä kehitys Puolalan luokilla 3-6

Puolalan koulussa toimii oma kestävän kehityksen ryhmä, maailmanpelastastajat. Uudet maailmanpelastajat (= mapet) valittiin 12.9.2019 järjestetyissä vaaleissa. Mapejen puheenjohtajana on toiminut Mimmi Laurila, 6e, varapuheenjohtajana Väinö Helin, 4c ja sihteerinä Kerttu Seppänen, 6c.

Koulussa vietettiin syyskuussa hävikkiviikkoa, jolloin luokissa pidettiin ruokahävikkiin liittyviä oppitunteja. Mapet päivystivät ruokalan edustalla ja kehuivat oppilaita, jotka olivat syöneet lautasensa tyhjäksi. Mapet ja muutamat luokat olivat tehneet myös monikielisiä julisteita, joissa muistutettiin asiallisesta ruokalakäytöksestä.

Mapet ja ministerit hoitivat Nälkäpäivän lipaskeräyksen syyskuussa. Muutamat koulumme luokat osallistuivat ilmastolakko-tapahtumaan 27.9. Useat luokat osallistuivat lokakuussa Eläinten viikkoon. Luokka 4c aloitti Pidä Saaristo Siistinä ry:n kummiluokkana ja osallistui SiistiBiitsi-talkoihin Aurajoen rannalla marraskuussa. Kati Andersen osallistui sivistystoimen järjestämään Sitoumus2050-koulutukseen marraskuussa.

Mapet suunnittelivat ja toteuttivat syyslukukauden aikana kaksi videota, joilla osallistuttiin Turun Rotareiden ja Turun sivistystoimen järjestämään kilpailuun. Kilpailun aiheena oli, mikäpäs muu, kuin miten maailma pelastetaan! Videoita kuvattiin myös kouluajan jälkeen useampana iltapäivänä. Kilpailuun osallistuminen kannatti, sillä kilpailun ratkettua kevätlukukaudella saimme kuulla, että koulumme mapet kuuluivat palkittujen joukkoon ja heidät palkittiin elokuvalipuilla.

Kilpailuvideot:

haastattelu
keskustelu

Lukuvuoden aikana on tehty yhteistyötä SPR:n kanssa Nälkäpäivän lisäksi myös kutsumalla SPR:n koulutyöntekijä pitämään “Kiva kun huomaat” –oppitunteja. NMKY:n kanssa on muutama luokka tehnyt yhteistyötä KouluSopu-projektin tiimoilla.

Helmikuussa Puolalan koulu teki yhteiskuntasitoumuksen Sitoumus2050-sivustolle Turun kaupungin sivistystoimen ohjeiden mukaisesti. Puolalan alakoulun oma sitoumus tänä lukuvuonna on Hyvinvoinnin vuosikello, jonka tavoitteena on lisätä oppilaiden ja henkilökunnan sosiaalista hyvinvointia.

https://sitoumus2050.fi/toimenpidesitoumukset#//details/431360

Maaliskuussa koulun 3- ja 4 -luokat osallistuivat Lounais-Suomen Jätehuollon järjestämille toiminnallisille oppitunneille, joiden aiheena oli eko- vai ökysynttärit.

Kaksi pöytää joissa toisessa on katettuna ekohenkiset synttäritarpeet ja toisessa ökyilijän synttäritarpeet.
Eko- ja ökysynttäreiden juhlapöydät

Maaliskuulle oli suunniteltu myös koko koulun yhteinen SiistiBiitsi-rantojensiivoustapahtuma. Etäkouluopiskelun vuoksi jäivät siivoustalkoot tänä keväänä pitämättä. Toivottavasti pääsemme toteuttamaan suunnitelmamme syksyllä tai viimeistään keväällä 2021. Siivoustalkoiden kanssa samalle viikolle oli suunniteltu myös Earth hour –tapahtuma, jonka osana mapejen piti pitää hyväntekeväisyyskirpputori WWF:n ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n hyväksi. Tämäkin valitettavasti peruuntui.

Kestävää kehitystä Puolalassa

Alakoulussa / Topelius

Tänä lukuvuonna 1-2 luokkien Oppilaskunta ja Mapet ovat toimineet Topeliuksen väistötilassa yhdessä. Yhdistimme vaaleilla valitut Ministerit ja Mapet yhdeksi porukaksi, mikä keräsi lukuvuoden mittaan useasti yhteen lasten ajatuksia toimintamme kehittämiseksi. Ministerit ja Mapet järjestivät meille syksyllä hauskan Nurinpäin- teemapäivän, jonka jokainen luokka toteutti haluamallaan tavalla.

Alakoulussa / Sepänkatu

Syksyn MOK-viikko järjestettiin elokuussa teemalla lähiympäristö ja yhteisöllisyys. Viikon aikana oma luokkayhteisö, Sepänkadun koulutalo, piha, lähikortteli ja lähipuistot tulivat turvallisesti tutuiksi ja liikennesäännöt kerrattiin samalla.
Uudet Maailmapelastajat (mapet) valittiin vaaleilla syyskuussa. Maailmanpelastajien puheenjohtajina toimivat Lotta Nummenmaa, 4c ja Ella Seikola, 6c. Sihteerinä toimi Elli Kangasperko, 5b ja varasihteeristönä toimi kolmikko Alina Olander, 4a, Selina Veermans, 5e ja Elodie Keisala, 6e.
Mapet pitivät huolta lähiympäristöstään osallistumalla puistotalkoisiin Samppalinnan puistossa lokakuussa ja toukokuussa.

Maaliskuussa vietimme mapejen aloitteesta Puolalan Earth Hour –päivää, jolloin koko koulupäivä vietettiin sytyttämättä sähkövaloja ja yksi tunti opiskeltiin ilman sähköisiä laitteita. Turun kaupungin sivistystoimen viestintäsuunnittelija kävi seuraamassa yhtä sähkötöntä oppituntia ja laati turku.fi-sivuille jutun Puolalan Earth Hour -päivästä. Useimmat koulumme kolmannet luokat kävivät huhtikuussa katsomassa Hikoileva maapallo -teatteriesityksen Tehdasteatterin läheisessä metsässä. Toukokuussa mapet ja ministerit pääsivät tutustumaan Turun kaupungintaloon.

Yläkoulussa

Syksyllä retkeiltiin luonnossa koulumme hyvinvointipäivänä. Katariinan laaksossa tehtiin luontohavaintoja, Ruissalossa bongasimme rantakosteikon lintuja sekä vierailimme kasvitieteellisessä puutarhassa.

Keväällä toteutettiin 8. luokkalaisille kierrokset kierrätyskeskukseen, tehtäväradalle ja Topinojan jätekeskukseen. Koululla toimi ekokahvila ja halukkaat saivat kasvattaa ohraa kierrätyspurkeissa.

Oppilaat tarttuivat ajankohtaiseen ilmastoteemaan ja järjestivät oman ilmastotapahtuman. Samalla kerättiin rahaa WWF:n ilmastokeräykselle. Ilmastoteema herätti myös vaatteidenkierrätyskokeilun, jossa käytettyjä vaatteita sai tuoda kouluun ja ottaa takaisin uusia sopivia.