Liikuntapäivä

Koko yläkoulu sai viettää aivan ihanan liikunnallisen iltapäivän torstaina 22.9.2022. Kokoonnuimme Urheilupuistoon, jonne luokat olivat suunnitellet erilaisia rasteja. Oppilaat toimivat rastien ohjaajina ja opettajat kulkivat luokan kanssa kiertäen rastilta toiselle.

Oppilaat olivat olleet varsin luovia rastitehtävien suunnittelussa. Puistossa kisattiin mm. paperilennokin lennättämisessä, bottle flip -kisassa, sokkona pallojen kuljettamisesta ja hyppynarun alittamisesta.

Viime kevään liikuntapäivä piti valitettavasti peruuttaa sateen vuoksi, mutta tänään keli oli täydellinen! Aurinko, iloinen mieli, nauru ja into – näistä saatiin nauttia koulun syksisessä liikuntapäivässä.

Pilvetön sininen taivas. Keskivaiheilla rehevä puusto. Etualalla viheriötä, hiekkakenttää ja 1/4 punaista juoksurataa (tartan). Siellä täällä oppilaita ryhminä.
Urheilupuistossa