Liikkuva koulu

Lukuvuoden 2022-2023 aikana olemme Puolalan koululla liikkuneet päivittäin osana kouluarkea. 6c-luokan reippaat ja taitavat välituntiliikuttajat leikittivät pienempiä koululaisia välituntisin ja ohjasivat heitä hienosti pihapelien ja -leikkien parissa.

Koulullamme oli tämän lukuvuoden aikana kolme LiiKe-kerhoa. Yksi kerho 1.-2.-luokkalaisille, yksi 3.-4.-luokkalaisille ja yksi 5.-6.-luokkalaisille. Kerhot pyörivät kuluneen kouluvuoden ajan niin koulumme omien opettajien vetäminä kuin koulun ulkopuolisten seuraohjaajien vetäminä. Kerholaiset ovat kuluneen kerhokauden aikana päässeet toteuttamaan kerhoissa omia toiveitaan ja tällä kaudella koulumme kerhot olivatkin suuressa suosiossa ja ryhmät täynnä läpi kauden. Hieno juttu!

6c-luokan reippaat ja taitavat välkkikset leikittivät pienempiä koululaisia välitunneilla.

Yläkoulussa on kuluneen lukuvuoden aikana vakiintunut oppilaiden osallistuminen aktiivisesti liikuntatapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen. Syksyn liikuntapäivänä oppilaat ovat liikuttaneet rinnakkaisluokkien oppilaita liikuntarasteilla ja kevään retkipäivänä suunnitelleet omalle luokalleen mukavaa tekemistä Kupittaanpuistoon. Tätä jatkamme tulevinakin vuosina. SPIN-oppilaat eli Sportista Innostuneet -oppilaat osallistuivat välituntiliikunnan järjestämisen koulutukseen. Kevätlukukaudella oppilaat ovat voineet osallistua pallovälkkiin. Pallovälkillä välituntialue on laajentunut iltapäivän välitunneilla Puolalanpuistoon ja oppilaat ovat pelailleet haluamaansa pallopeliä.