Yläkoulun musiikkiluokat

Kaikki kokoonpanomme harjoittelivat parhaansa mukaan koko lukuvuoden ajan. Välillä lähiopetuksessa, välillä etäopetuksessa. Kuorot eivät päässeet laulamaan kertaakaan koko lukuvuoden aikana koko kokoonpanoina vaan harjoittelivat ohjelmistojaan luokittain. Seitsemänsien kuoroja johti Anni Susi. Lauri Levanto toimi syksyn kahdeksansien luokkien kuoronjohtajana. Kevätlukukaudella Essi Putkonen palasi kasien kuorojen pariin. Yhdeksänsien kuorot lauloivat Kari Jantusen johdolla. Timo Lehtovaara ja Kari johtivat yhdessä koulun orkesteria.

Pandemia häiritsi kovasti lukuvuoden musiikkitoimintaamme. Peruutusten listallla olivat mm. seiskojen leirikoulu, ysien tanssiaiset, Seimen äärellä -joulukonsertti, Valon aika -konsertti, lucia- , tiernapoika- ja tonttutyttö esitykset, joulukonserttien korvaukseksi suunnitellut kuorovideoinnit, ysien musikaali helmikuussa, kasien oopperamatka, ysien kuoromatka Saksaan Freiburgiin, Kevättä korvassa -konsertti, bändikatselmus…

Seitsemänsien musiikkiluokat onnistuivat äänittämään ja videoimaan luokittain itsenäisyyspäiväjuhlaan kuoroesitykset. Keväälläkin luokkakuorot ja orkesteri videoivat ohjelmistojaan. Videot ovat nähtävillä Puolalan musiikki YouTube -kanavalla.

Ysien musikaali ”Seitsemän veljestä ja sisarta” toteutui toukokuun puolessa välissä videoimalla esitys. Olimme työstäneet näytelmää pienryhmissä koko lukuvuoden ajan ja toukokuussa pääsimme harjoittelemaan yhdessä. Hienoa, että tämä projekti saatiin lopulta maaliin! Näytelmän ohjasi Tarja Tuovila, musiikista vastasi Kari Jantunen ja visuaalisuudesta Milla-Mari Naukkarinen-Nurmi. Hyvä ysit! Musikaalikin on katsottavissa Puolalan musiikki YouTube -kanavalla.

Toivottavasti ensi vuodesta tulee erilainen! Odotamme aikaa, jolloin saamme laulaa ja musisoida jälleen koko koulun voimin.

Musiikinopettajat

Kaikki musikaalin esiintyjät istuvat kuorokorokkeilla yhteiskuvassa.
”Seitsemän veljestä ja sisarta” -musikaalin tekijät