Puolalanmäen musiikkilukio on perustettu vuonna 1988. Musiikkilukiossa opiskelee 30% lukiolaisista, eli n. 160 opiskelijaa. Vuosittain musiikkilukioon valitaan 52 uutta opiskelijaa.

Musiikkilukion opetuksen tavoitteena on tarjota lukio-opiskelun ohessa monipuolisesti elämyksiä ja kokemuksia musiikin parissa sekä herättää koko elämän ajan kestävä kiinnostus ja harrastus musiikkiin. Tavoitteena ei ole musiikin ammattilaisten kouluttaminen, mutta niitä, jotka tähtäävät musiikin ammatteihin, pyritään tukemaan ja auttamaan musiikin jatko-opintoihin mahdollisuuksien mukaan. Opiskelijoistamme n. 20% jatkaa opintojaan Sibelius-Akatemiassa, sekä Turun Ammattikorkeakoulun ja Konservatorion eri musiikkilinjoilla ja yliopiston musiikkitieteen laitoksella.

Musiikkilukio tuo toiminnallaan väriä koko lukion elämään. Musiikki kuuluu ja näkyy jokapäiväisessä opiskelussa, lisäksi erilaiset konsertit ja muut esiintymiset tarjoavat elämyksiä koko koulun väelle, ja rikastuttavat osaltaan Turun ja lähiseudun kulttuurielämää.

Puolalanmäen lukion kansainväliseen toimintaan vahvan lisän tuovat musiikkilukion kuorojen ja orkesterin matkat. Joka vuosi joku ryhmistämme tekee konserttimatkan Eurooppaan, viime vuosina on käyty mm. Irlannissa, Saksassa, Hollannissa, ja Italiassa. Vuosittain koulussamme myös vierailee esiintyjäryhmiä eri maista. Näin musiikkia harrastavien nuorten välille syntyy luontevasti ystävyyssuhteita, jotka ovat jatkuneet myös lukioajan jälkeen.

Musiikkilukio tekee saumatonta yhteistyötä Puolalan koulun musiikkiluokkien kanssa. Perinteiset joulukonserttimme toteutamme yhdessä yläkoulun musiikkiluokkien kanssa, joka toinen vuosi järjestetään kaikkien Turun musiikkiluokkien ja musiikkilukion, sekä konservatorion yhteistyönä ”Valon aika” -koko perheen joulukonsertti.

Yhteistyö Turun konservatorion ja musiikkiopiston kanssa on tiivistä. Meillä on yhteisiä kursseja, opiskelijat voivat puolin ja toisin lukea hyväksi opintoja, ja toteutamme yhdessä myös erilaisia projekteja. Konservatorion kolmoistutkinto toteutetaan yhteistyössä lukiomme kanssa.

Puolalan musiikin tuki logo ja linkki heidän sivuilleen.Musiikkitoimintaa tukee Puolalan musiikkituki ry – vanhempien yhdistys, joka on aktiivisesti mukana järjestämässä leirejä, konsertteja ja matkoja, sekä mm. jakaa oppilaille stipendejä keväisin. Jos sinua kiinnostaa käydä katsomassa konserttia tms. tapahtumaa, katso aikataulut täältä.

Loppuunmyydyt joulukonsertit, kevään suuri gaalakonsertti, pääsiäisajan kirkkokonsertti, sekä kuorojen ja orkesterin esiintymiset Turussa ja lähiseudulla ovat vakituista toimintaamme. Lisäksi koulun loistavat bändit sekä laulu- sekä piano-oppilaat esiintyvät omissa konserteissaan vähintään pari kertaa vuodessa.

tiny-music-notePuolalanmäen musiikkilukiossa todella soi joka päivä – musiikkia laidasta laitaan
tiny-music-note ja aamusta iltaan.

  
Kuvituskuva, oppilaita soittamassa yhdessä.


Concentus Aboensis

Concentus Aboensis

Concentus Aboensis on noin viidenkymmenen soittajan sinfoniaorkesteri, joka koostuu Puolalanmäen lukion ja Puolalan yläkoulun opiskelijoista.

Orkesteri esiintyy aktiivisesti niin yksin kuin yhdessä lukion ja yläkoulun kuorojen kanssa. Concentus Aboensis soittaa vuosittain koulun tilaisuuksissa, lukion ja yläkoulun yhteisessä joulu- ja kevätkonsertissa sekä lukion lakkiaisissa. Myös joka toinen vuosi järjestettävä Valon Aika -konsertti on orkesterille merkittävä tapahtuma.

Orkesterin ohjelmisto vaihtelee perinteisistä klassisista teoksista elokuvamusiikkiin ja rytmimusiikin sovituksiin. Viime vuosien ohjelmistossa on ollut mm. Schubertin 8. sinfonia, Bruchin viulukonsertto, Ravelin Pavane – mutta myös musiikkia E.T- sekä Pirates Of Caribbean -elokuvista.


Lempi-kuoro

Lempi on kaikille lukiolaisille avoin kuoro, johon voi ilmoittautua ilman pääsykokeita. Tavoitteena on, että kaikki halukkaat pääsevät nauttimaan laulamisen riemusta! Opintojaksolla lauletaan moniäänistä rytmimusiikkiin painottuvaa ohjelmistoa. Kuoro tekee yhteistyötä Aktiivinen maailmankansalainen -opintojakson kanssa ja esiintyy halutessaan erilaisissa tilaisuuksissa.

Lempiä johtaa Essi Putkonen

Lempi-kuoro
 

Chorus Iuvenalis

Chorus Iuvenalis

Chorus Iuvenalis eli ”Juve” on noin kahdenkymmenenviiden taitavan laulajan diskanttikuoro, jonka laulaa perinteisen ohjelmiston ohella paljon kansanmusiikkilähtöistä musiikkia. Vahvat tulkinnat, visuaalisuus esityksissä ja iloinen meininki ovat Juven toiminnan tunnusmerkkejä.

Juve osallistui 2019 Riga Sings -festivaaleille Latviassa, ja sijoittui omassa sarjassaan kolmanneksi. 2020 Juve saavutti toisen sijan, eli ”haastaja”-palkinnon Erik Fordell-kuorokilpailussa Kokkolassa. Kilpailuun valittiin nauhakarsinnan perusteella kahdeksan kuoroa, ja Juve oli kilpailun ainoa nuorisokuoro. Kaudella 2022-2023 Juve oli Yleisradion vuoden nuorisokuoro ja esiintyi mm. Helsingin musiikkitalossa joululaulutilaisuudessa.

Kuoroa johtaa Timo Lehtovaara.


Chorus Iucundus

Chorus Iucundus, eli ”Juccis” on musiikkilukion kamarikuoro, jossa laulajia on noin 30. Kuoro laulaa kaikenlaista musiikkia laidasta laitaan; renessanssimadrigaaleista popmusiikin sovituksiin. Chorus Iucundus on ollut mukana mm. Kirmo Lintisen Fitness-barokkioopperassa, Marko Aution Logicomix-sarjakuvaoopperassa, pitämässä workshoppia Haagin konservatorion kuoronjohdon opiskelijoille, sekä esiintymässä reformaation merkkivuoden valtakunnallisessa pääjuhlassa.

Chorus Iucundus palkittiin Tampereen Sävelen kuorokatselmuksessa 2015 kahdella kultaleimalla, keväällä 2016 kuoro sijoittui toiseksi ”Suomen paras koulukuoro” –kilpailussa Espoossa ja syksyllä 2018 Chorus Iucundus sai Derryn kansainvälisillä kuorofestivaaleilla Pohjois-Irlannissa erityispalkinnon parhaasta vanhan musiikin tulkinnasta.

Juccis esiintyy ahkerasti Turussa ja lähiseudulla, ja tekee aktiivisesti yhteistyötä mm. Vaskivuoren ja Sibelius-lukion kamarikuorojen kanssa.

Kuoroa johtaa Timo Lehtovaara.

Chorus Iucundus