Demokratia-ansa ohjauksen kehittämisessä

Habermasin rationalisoitumisteorian mukaan diskurtiivinen totuus voidaan tuottaa tietyin ehdoin.  Tulokseen pyrkien keskustelijoiden tulee pystyä itsenäisesti esittämään eriytyneitä väitteitä kolmesta maailmasta ja kyettävä arvioimaan niistä esitettyjä väitteitä kyseiseen maailmaan soveltuvalla kriteerillä. Kriteerit ovat totuus, autenttisuus ja oikeudellisuus.

Ulkoiseen maailmaan viittaava lause on pätevä (totuus) silloin, kun se on todenmukaisessa suhteessa ulkoisen maailman tosiseikkoihin. Sisäiseen maailmaan viittaava lause on pätevä (autenttinen), kun se ilmaisee aidosti ja rehellisesti ihmisen sisäisen kokemuksen. Sosiaaliseen maailmaan viittaavaa lause on pätevä (oikeudellinen), kun se ei ole ristiriidassa yleisesti hyväksytyn normitekstin kanssa. Kun nämä ehdot täytetään tyydyttävästi keskustelussa, voidaan tuottaa väitteiden ja vastaväitteiden avulla yhdessä diskursiivinen totuus. Yhteistyön kohteena voi olla esim. aloite, johon organisaation eri toimijoiden, ohjauksen tuloksellisuuteen vaikuttavien systeemisten tasojen, on mahdollista reagoida ja ottaa kantaa.

Demokratian perusajatus on se, että kansan tahto toteutuu tai kansa päättää ja päätöksissä noudatetaan enemmistösääntöä. Kansan tahto toteutui Trumpin hallintokaudella tai  brexit-päätöstä tehdessä Englannissa. Oliko kansa oikeassa?Demokratia-ansa ohjauksen kehittämisessä on se, että ohjauksen kehittämistä viedään eteenpäin huutoäänestyksellä, vedotaan kannatukseen, tiimityöhön tai  yhteistyöhön ilman, että prosessille ja lopputulokselle asetetaan muita kriteereitä. Ohjauksen, kasvattamisen ja opettamisen kenttä muodostuu normeista, tutkitusta tiedosta ja opetussuunnitelmasta. Tämä alue tulee hallita, että muiden toimintaa voi ohjata

Kun tavoitteena on ohjauksen kehittäminen ja toiminnan muuttaminen, ei voida pelkästään tukeutua demokraattiseen päätöksentekoon.  Jos keskustelulle varataan riittävästi aikaa ja osallistujien kriittistä reflektiota tuetaan siten, että työ tueksi kootaan tutkimustietoa ja normistoa, voidaan edetä enemmistöpäätöksen mukaan.

Tuloksellinen ryhmätyö tulee mahdollistaa. Tiimi tulee voimaannuttaa ja osallistuttaa. Osallistujille tulee olla käytössä tieto ja normisto, kriittisen reflektion välineet, joiden avulla yhteiseen ymmärrykseen pyritään. Osallistujien pitää haluta ja kyetä argumentoimaan eli perustelemaan omia väitteitään. Näin ei kuitenkaan aina ole tai ei voida olettaa, että näin automaattisesti on. Osallistujilla tulee olla jossain määrin sama viitekehys, ja jos ei ole, aineistoa (normeja ja tietoa) pitää tuoda keskusteluun mukaan.

Lähtökohtaisesti jokaisen osallistujan panos on yhtä tärkeä, mutta keskustelussa kehittämissuuntaa pitäisi määrittää parhaat perustelut. Ohjauksen kehittämisen kentällä ei kaivata ”päälliköitä”, joiden sana painaa muita enemmän. Tarvitsemme keskustelua, asiantuntijuutta, kohtaamista ja argumentteja, joihin muutkin voivat tarttua. Kokemukseen viittaaminen ei yksin riitä, kuten lisurissani (Niemi 2006) jo esitin. Omaa kokemusta ja sen hyödyntämisen mahdollisuuksia tulisi arvioida normien ja tutkimustiedon avulla. Jos yhteisen keskustelun suuntaa määrittää kriittinen reflektio, tiedolla ja normeilla perustelu ja yhteiseen ymmärrykseen pyrkiminen, voidaan tulosta tuottaa demokratian enemmistösäännön mukaan.

Ohjauksen kehittäminen on ongelmien ratkomista, hyvän ohjauksen esteiden purkamista ja vallitsevien käytäntöjen arviointia ja kyseenalaistamista. Tämä ei ole meille mieluisaa puuhaa. Kehittämistyötä johtava henkilö joutuu ympäristöpaineen alle, hänen toimintaansa kyseenalaistetaan ja huonoimmillaan hän joutuu syntipukiksi. Tämä lopputulos on todennäköinen, jos ei ole tarjolla ”aikaa, huomiota ja kunnioitusta”, kaikilla ohjauksen tuloksellisuuteen vaikuttavilla organisaation eri tasoilla ja niiden välillä.

Ongelmien, hyvän ohjauksen esteiden, esiin nostaminen tilassa, jossa kaikki työaika kuluu arjessa selviämiseen, ei ole järkevää, tarkoituksenmukaista tai tuloksellista. Tässä tilassa huomiot tutkimustiedosta tai lainsäätäjien asettamista tavoitteista eivät vie asiaa eteenpäin, oppilaiden ohjauksen kehittymiseen saakka. Pinnallinen sanahelinä ei kehitä ohjausta ja nuorten hyvinvointia. Jos eri toimijoilla ei ole aikaa tai halua kohdata, ei eri osapuolten välille synny kunnioitusta. Erilaiset kokemukset ja tulokulmat, tulkinnat normeista ja tutkimustiedosta, ovat diskurtiivisen totuuden rakennuspuita. Kaikki lähtee ongelman tunnistamisesta ja kohtaamisen halusta.

Ensin pitää synnyttää työympäristö, jossa keskustelu on tuloksellista ja erilaisten näkökulmien törmääminen on mahdollista. Työyhteisössä tulee olla koheesiota ja siksi hierarkkisia valtarakenteita tulee purkaa. Asiantuntijoita ei ohjata käskemällä. Syyllistäminen ei edistä yhteistyötä. Osallistavan ja tavoitteellisen yhteistyön kautta voidaan synnyttää työyhteisöön tai organisaatioon eetos, yhteinen ymmärrys oppilaanohjauksen tuloksellisuutta selittävistä rakenteista, käytänteistä ja arvostuksista. Tuottava tiimityö on itsessään tavoite.

Kontribuutio on tärkeää, kun toimeenpannaan ohjauksen kehittämistyötä niukkojen resurssien työympäristöissä. Kehittämistavoitteita rajatessa tulee tunnistaa olemassa olevat käytänteet, toiminnan vahvuudet ja ongelmakohdat suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Ohjauksen kehittämistyön kautta voidaan tuoda jotakin lisää olemassa olevaan ohjaustyöhön. OKM perään kuuluttaa tiedolla ohjaamista. Ohjauksen kehittämisen tulee olla iteratiivinen, itsekriittinen ja toimintakulttuuria kehittävä prosessi.

Ohjauksen toimeenpano on voimaannuttavaa yhteistyötä. Ohjauksen kehittämistyö on ongelman ratkaisua työympäristössään. Kun liitämme yhteen tietoon ja normeihin tukeutuvan kriittisen itsearvioinnin, yhteiseen ymmärrykseen pyrkivän osallistavan vuoropuhelun ja toimintaympäristön, synnytämme demokraattisen prosessin, jonka lopputulema on arkeen jalkautuva ohjauksen kehittämistulos. Helppoa? Ei ole.

Se, mikä on johdon demokratia-ansa, onkin oma juttunsa. Valittamisen mahdollisuus on demokratiaa. Isojen oppilaanohjauksen liittyvien asioiden pilkkominen pieniin osiin ja niiden irrottaminen kokonaisuudesta on ainakin huonoa oppilaanohjauksen johtamista. Valitettavaa on se, että tehdään niin pieniä ”päätöksiä”, että niitä ei voi kyseenalaistaa. Kasvoton kannatus, ei muuta päätöksiä merkittäväksi. Perustelut ja läpinäkyvä johtaminen edistävät oikeudenmukaisuutta ja työhyvinvointia.

If you enjoyed this post, please consider leaving a comment or subscribing to the RSS feed to have future articles delivered to your feed reader.