Ohjauksen kehittäminen

Ohjaus on yhteistyötä. Ohjauksen kehittäminen on johdettua ja koordinoitua keskustelua arkisista hyvän oppimisen ja kasvamisen esteistä. Polku kehittämistulokseen ja toimintakulttuurin muuttumiseen on yksinkertainen: 1) Osoitetaan, että asialle (esim. hyvä käytös ruokasalissa) on merkitystä. 2) Sitoudutaan ja sitoutetaan asian käsittelyyn. 3) Lähestytään kehittämiskohdetta eri tavoilla.  4) Laaditaan kuvaus yhteisestä uusista käytännöistä. 5) Arvioidaan sovittujen käytäntöjen toimeenpanoa ja tehdään ryhtiliikkeitä, jos tarpeen.

Ohjaus on teonsana

Lapset ja nuoret ovat hilpeitä ja positiivisia yhteistyökumppaneita mutta hekin odottavat, että toiminnalle asetetaan selkeät rajat. Koko koulun väki voi paremmin, jos ja kun koululla on yhteinen käsitys käytännöistä. Kasvattaminen on tekoja positiivisen pedagogiikan hengessä.

Perusopetuksen ”tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja”. Perusopetuslaissa (2 §) on asetettu selvärajainen tehtävä perusopetukselle ja tavoite ohjaukselle. Sisällön lisäksi tulee kiinnittää huomioita tavoitteiden järjestykseen. Perusopetuksen ohjauksen ensisijainen tavoite on tukea lapsen ja nuoren kasvua ihmisyyteen ja yhteiskunnan jäsenyyteen. Meidän tulee ensisijassa tunnistaa ne mekanismit, käytännöt ja toimet, joiden avulla pyrimme tavoitteisiin.

Kasvatus peruskoulussa on pieniä tekoja suurten tavoitteiden suuntaan. Riippumatta siitä tarkastelemmeko ohjausta opetussuunnitelman tavoitteiden, työelämän odotusten vai megatrendien näkökulmasta, ohjaus voidaan kiteyttää kolmeen osaan: oppiminen, yhteistyö ja ympäristö. Ei riitä, että ajatus elinikäisestä oppimisesta ja siihen tähtäävästä ohjauksesta on mainittu EU:n päätöslauselmissa (ELGPN 2011). Ajatus tulisi näyttäytyä myös oppilaan ja opettajan kohtaamisessa. Työelämä odottaa työntekijöiltä myönteistä asenne oppimiseen ja yhteistyötaitoja. Yhteistyötaitojen kehittäminen on keskeinen ohjaustavoite opetussuunnitelman perusteissa.  Mitä suuremman ongelman ratkaisusta on kyse, sitä enemmän tarvitaan yhteistyötaitoa. Tieto IPCC-raportin olemassa olosta ei auta lapsia ja nuoria käsittelemään huolta ilmastonmuutoksesta. Olisiko helpointa aloittaa ohjaustyö siitä, että osoitamme nuorille, että yhteisellä ympäristöllä ja siitä huolehtimisella on merkitystä. Kykyä arvostaa yhteistä rakennettua ympäristöä ja luontoa, koulua ja lähipiiriä lienee ensimmäinen askel ja tavoite, jos haluamme ihmisen oppivan välittämään ympäristöstään.

Mitä on ohjaus?

Onko ohjaus vain opettamista, arviointia, tiedottamista ja neuvontaa?  Jos tavoitteeksi asetetaan oppilaan itseohjautuvuuden kehittäminen, osallisuuden kokemuksen synnyttäminen ja syrjäytymisen ehkäisy, päätöksentekokyvyn kehittäminen ja elinikäisen oppimisen halun synnyttäminen, sen tulee olla muutakin.

Jos haluamme kehittää lasten ja nuorten kykyä tehdä valintoja, päätöksiä ja muuttua, meidän tulee panostaa ohjauksessa lapsen ja nuoren kognitiivisten toimintojen kehittämiseen. Tällöin päähuomio on oman ajattelun ajattelussa, oman oppimisen arvioinnissa tai tietämisen tietämisessä ja tietämättömyyden tiedostamisessa eli metakognitiosta. Tätä taitoa käytetään myös silloin, kun ihminen tekee päätöksiä uraan ja elämään liittyen.

Ohjauksen tulisi kehittää oppilaan toimijuutta. Toimijuus on toimintavalmiutta ja halua ohjata omaa elämäänsä. Se syntyy yhteisöllisessä toiminnassa ja vaikuttaa siihen, miten ihminen suuntautuu tulevaisuuteen ja omien käytäntöjensä muuttamiseen. Oppilaan toimijuuden kehittäminen sisältää oletuksen, että ohjaus tapahtuu kunkin oppilaan lähtötason mukaan. Tavoitteet tulee asettua oppilaan lähikehityksen vyöhykkeelle ja oppilaan tulisi saada kiitosta pienistäkin parannuksista, vaikkei lopputulos olisikaan hyvän osaamisen tasolla.

Kun ohjausta tarkastellaan yksilön ja ympäristön välisenä vuorovaikutuksena, huomiota tulee kiinnittää kokemuksiin ja niihin kytkeytyvään reflektioon. Opettajan tulisi osallistua siihen, miten nuori tulkitsee kokemuksiaan ja luo asioille merkityksiä. Koulun tulee antaa tilaa reflektiolle ja näin osallistua oppilaan merkityksien luomisen prosesseihin.

Ohjauksen kehittäminen

Aktiivinen toiminta, ongelmien ratkaiseminen, kriittinen reflektointi, vuorovaikutus, suunnittelu, yhdessä tekeminen ja arviointi ovat osia, josta muodostuu opetussuunnitelman perusteiden oppimiskäsitys. Asiantuntijaorganisaatiossa johtaminen ja toimintakulttuuri tulisi perustua samoille arvoille. Koulussa tulee olla yhteistyötä ja omatoimisuutta tukevia rakenteita ja tunnistettavia ohjausmekanismeja.

On yleisesti tunnustettu tosiasia, että ohjauksen tuloksellisuuteen vaikuttaa eri toimijoiden teot eri ohjauksen ulottuvuuksilla. Ohjauksen kehittäminen kannattaa kuitenkin aloittaa siitä, mikä on muutettavissa eli omasta toiminnasta. Meidän tulee yhdessä rakentaa tavoitteiden saavuttamisen edistäviä oppimisympäristöjä. Meidän tulee kohdentaa vähät resurssit niin, että vuosien saatossa saamme aikaiseksi toimintakulttuurin muutoksen. Hyvä ohjaustulos on monien pienten tekojen summa.

Siitä huolimatta, että opettajakunta rakentuu eri tavalla toimintaan ja muutokseen suhtautuvista ihmisistä, meidän tulee pystyä muodostamaan yhtenäinen kokonaisuus, jolla on yhteiset tavoitteet ja toimintatavat. Koulu on systeeminen asiantuntijaorganisaation. Systeeminen tarkoittaa sitä, että koulu on enemmän kuin osiensa summa. Työmme vaikuttavuus perustuu siihen, miten tietoisia olemme yhteisistä tavoitteista ja miten toimimme näiden tavoitteiden suuntaisesti. Jotta tavoitteet ja toimintatavat voidaan kokea yhteiseksi, niistä tulee keskustella paljon ja yhteinen ymmärrys tulee tehdä näkyväksi. Prosessien tulee edistää me-henkeä ja vähentää polarisaatiota.

Jos kehittämisen ensisijainen tavoite on toimintakulttuurin muuttaminen, opettajien voimaannuttaminen tai käytäntöjen kehittäminen, hyväksi todettu ohjauksen kehittämisprosessi on tiedossa. Tälle kehittämisprosessille tulee varata riittävästi aikaa. Ohjauksen kehittämisen ensimmäinen ja helpoin vaihe on olemassa olevien käytäntöjen kuvaaminen. Kun kuvaus on koossa, tulisi käytäntöjä arvioida ja tunnistaa ne ohjauksen osa-alueet, joissa on kehittämistarvetta. Tämän jälkeen tulisi ryhtyä polveilevaan kehittämisprosessiin (suunnittelu, toiminta, havainnointi, reflektointi jne.).

Vaikka uusien toimintatapojen luomista voidaan tukea koulun ulkopuolisten interventioiden avulla, tarvitaan koulun sisältä henkilö, joka on sitoutunut ja sitoutettu kehittämisprosessin läpiviemiseen. Tältä koordinaattorilta edellytetään tahtoa ja tavoitteellisuutta. Tarvitaan tahtoa, jotta kehittämistyö ei juutu vastoinkäymisiin, koska niitä tulee varmasti. Tarvitaan tavoitteellisuutta, jotta dialogisuuteen ja yhteiseen ymmärryksen rakentamiseen perustuvassa ohjauksen kehittämisessä päädytään uuteen tarkoituksenmukaisempaan ja tavoitteiden mukaiseen käytäntöön. Ihan ensin rehtorin on kuitenkin sitouduttava kehittämistyöhön ja osoitettava, että aihe on tärkeä.

0saves
If you enjoyed this post, please consider leaving a comment or subscribing to the RSS feed to have future articles delivered to your feed reader.