Pedagogiikka

Oppilaanohjauksen pedagogiikka

Perinteisesti uraohjaus on perustunut kahdenkeskiseen vuorovaikutukseen. Yläkoulunaikaisesta oppilaanohjauksesta voidaan rakentaa koko kouluasteen kestävä prosessi,  joka päättyy päätöksentekoon kouluasteen lopulla.  Tällä sivulla tarkastellaan oppilaanohjausta oppilaslähtöisenä, kokonaisvaltaisena päätöksentekoprosessina (CIP-teoria).

Ohjaustyössä oppilasta autetaan muokkaamaan omaa käsitystä todellisuudesta.  Yksilön kannalta keskeisiä päätöksentekoa vaativia asioita ovat koulutusta ja uraa koskevat valinnat.  Oppilaan päätöksenteko tulisi rakentua omien voimavarojen tunnistamisen päälle.

Ohjaustyön toteuttaminen edellyttää suunnitelmaa, jossa on koottu oppituntityöskentely, henkilökohtainen ohjaus, pienryhmäohjaus ja työelämään tutustuminen johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi.  Kognitiivisen informaation prosessointiteorian avulla (CIP-teoria, Cognitive Information Processing) voidaan kuvata urasuunnittelun vaiheita peruskoulussa. CIP -teorian mukaan urasuunnitteluun liittyy 1. valmiudet tunnistaa itseään, arvojaan, tietojaan sekä päätöksenteko-valmiuttaan, 2. tieto toimintaympäristön mahdollisuuksista ja 3. päätöksentekotaidot.

Kuvio 1. CIP-pyramidi

Ohjaustyöllä tuetaan opiskelijan itsetuntemuksen,  arvojen, tietojen ja päätöksentekovalmiuksien kehittymistä. Oppiminen ymmärretään yksilölliseksi ja yhteisölliseksi tietojen ja taitojen rakennusprosessiksi. Opinto-ohjaajan antaman tuen määrä tulisi arvioida opiskelijan valmiuksien ja tarpeiden mukaan.

Vuorovaikutus

Ajatus yksilön ja ympäristön vuorovaikutteisesta suhteesta oppimisen lähtökohtana on vanha mutta edelleen ajankohtainen ja yläkoulun ohjausta kuvaava.  Kurt Lewinin (1951) kehittämässä kenttäteoreettisessa oppimismallissa tarkastellaan ihmisen ja ympäröivän maailman välistä suhdetta. Kenttäteorian mukaan oppilaan kognitiivisuus ilmenee siinä, kuinka hän saavutta ymmär­ryksen itsestään ja ympäristöstään ja kuinka he tätä tietoa käyttäen toimiii ympäristönsä suhteen. Op­piminen määritellään suhteessa niihin yksilön päämääriin, jotka ohjaavat sitä, mitä hänen ja ympäröivän todellisuuden välillä tapahtuu. Maailma muodostuu vuorovaikutuksen verkostosta, jonka osa ihminen on.

Patton ja McMahon (2006) ovat koonneet  systeemiteoreettiseen viitekehykseensä (STF) eri uravalintateorioista. Kuvauksen rakenne ja ajatus yksilön vuorovaikutuksesta on sama kuin Lewinin kenttäteoriassa. Patton ja McMahon ovat jakaneet mallinsa kolmeen kenttään: yksilö, sosiaalinen systeemi ja yhteiskunnalliset tekijät.

Kuvio 2.  Nuori ja ympäristö systeemiteoreettinen näkökulma (Patton, W., & McMahon, M. 2006)

Systeemiteoreettisen viitekehyksen ytimessä on yksilö ja mallissa tarkastellaan tekijöitä, jotka estävät tai edistävät yksilön uran muodostumista. Yksilöllä on suhde näihin muuttuviin tekijöihin tai nämä tekijät vaikuttavat yksilöön. Yksilö -kenttään kuuluvat seuraavat tekijät: uskomukset, tieto työelämästä, taidot, mielenkiinnon kohteet, arvot, kyvyt, rajoitteet, luonne, ikä, minäkäsitys, fyysiset ominaisuudet, terveys, soveltuvuus, sukupuoli ja etnisyys. Sosiaalinen systeemi -kenttään kuuluvat perhe, ikätoverit, tiedotusvälineet, yhteisölliset ryhmät, työpaikat ja oppilaitokset. Uloimmassa eli yhteiskunnalliset tekijät -kentässä yksilön uran muodostumiseen vaikuttavat sosioekonominen tilanne, globalisaatio, kehityshistoria, poliittinen päätöksenteko, maantieteellinen sijainti ja työmarkkinat.

Ohjaus on systeemiteorian näkökulmasta siltojen rakentamista ja uravalinnan esteiden purkamista. Se on prosessi, jonka aikana edistetään nuoren toimintakykyvyn ja itsearviointitaitojen kehittymistä, omien vahvuuksien tunnistamista, opetetaan tekemään valintoja sekä tieto, jota tarvitaan päätöksenteossa.

Bandura (1986) tarkastelee sosiokognitiivisessa teoriassaan ihmisen kehittymistä vuorovaikutuksena yksilön käyttäytymisen, kognitiivisten ja biologisten tekijöiden ja ympäristön välillä. Hänen mukaansa ihmisen elämän kulkua määrittäviä tekijöitä ovat kyky ennakoida tulevaa, kyky vastavuoroisuuteen, kyky itsesäätelyyn ja kyky itsereflektiivisyyteen.  Tarkoitushakuisuus, tavoitteellisuus ja ennakoiva harkinta ovat ihmiselle tyypillistä käyttäytymistä. Banduran (1986) minäpystyvyys-käsitteellä tarkoitetaan ihmisen kykyä suunnitella ja toteuttaa toimintaansa.

 

Kuvio 3. Ura- ja koulutusvalinnan ohjaus Banduran sosiaalis-kogintiivinen teorian näkökulmasta

Ajattelu, tunteet, odotukset, uskomukset, itseään koskevat havainnot määrittävät tavoitteellista toimintaamme. Ihmiset ovat ympäristön tuotteita ja tuottajia.  Kehittyminen on henkilön ja ympäristön vuorovaikutuksen tulos.  Osallisuus edellyttää toimijuuden kokemusta ja sitä, että nuori voi kokea, että omalla toiminnalla on merkitystä. Osallistamalla kehitämme nuoren toimijuutta ja valmiutta tartua mahdollisuuksiin.

Ohjausprosessi

Toki ura- ja koulutusvalinnan ohjaus peruskoulussa on tiedottamista, arviointia ja neuvontaa mutta sen tulisi olla ensisijassa urapohdintataitojen opettamista, verkostoyhteistyötä ja ohjauksen jatkuvaa kehittämistä. Hyvä oppilaanohjausprosessin aikana nuoren on mahdollista hankkia kokemuksia koulutusvaihtoehdoista ja työelämästä. Prosessin tulsi kehittää seuraavia osa-alueita:

• • • oppimaan oppimista,
    • päätöksentekovalmiutta,
    • vuorovaikutustaitoja,
    • itsearviointitaitoja,
    • toimijuutta ja
    • osallisuutta.

Päätöksentekotaidon kehittämiseksi on CIP-teorian avulla luotu malli (CASVE-sykli), jonka avulla kuvata uravalintaan liittyvää päätöksentekoa ja oppimisprosessia.  CASVE muodostuu sanoista Communication, Analysis, Synthesis, Valuing ja Execution. CASVE:ssa päätöksentekoon liittyy viisi vaihetta: 1. tietoisuus valintatilanteesta, 2. tilanteen analyysi, 3. synteesi eri ratkaisuvaihtoehdoista, 4. vaihtoehtojen priorisointi ja vaihtoehdon valinta sekä 5. ratkaisun implementointi ja tulosten arviointi.

1. 1. Tietoisuus valintatilanteesta
      Päätöksenteon prosessointi alkaa, kun oppilas tunnistaa oman tilanteensa ja tarpeensa koulutus ja/tai uranvalinnalle. Tämän valinnan merkityksen ymmärtämisen aikana nuori tunnistaa eron olemassa olevan ja tavoitetilanteen välillä. Tietoisuus valintatilanteen ajankohtaisuudesta syntyy joko ulkoisista tai sisäisistä vaatimuksista. Tällaisena ulkoisena tekijänä voidaan nähdä koulutuksen nivelvaiheet.
   2. Analyysi
      Analyysivaiheessa kartoitetaan omia vahvuuksia ja omaa tapaa oppia suhteessa koulutuksen tai
      työelämän tarjoamiin mahdollisuuksiin. Analyysivaiheessa tavoitteena on yhdistää tietämys omasta itsestä, kiinnostuksista ja arvoista mielikuviin, tietoon ja käsitykseen, jotka ovat syntyneet eri koulutus- ja ammattivaihtoehdoista. Tällöin tunnistetaan myös valinnan ongelmien syitä ja niiden osatekijöitä.
   3. Synteesi
      Synteesivaiheessa keskeinen kysymys on, minkä toimintamallin avulla olisi mahdollista päästä
      parhaimpaan mahdolliseen päätökseen. Synteesivaihe jakaantuu kahteen vaiheeseen. Ensin pyritään löytämään mahdollisimman monta mahdollista vaihtoehtoa prosessin aikana hankitun informaation perusteella (elaborointi). Sen jälkeen näistä vaihtoehdoista karsitaan sellaiset koulutus- ja ammattialat, jotka eivät täysin vastaa yksilön kiinnostuksia, kykyjä tai arvoja (kristallisointi). Tällöin jäljelle jää muutama todennäköinen vaihtoehto, joista lopullinen päätös on mahdollista tehdä.
   4. Arviointi
      Arviointivaiheessa vaihtoehdot priorisoidaan. Tällöin arvioidaan, mitä hyötyjä ja haittoja valinnasta koituu. Eri vaihtoehtoja arvioitaessa pohditaan kunkin valinnan merkitystä itselle sekä merkittäville läheisille henkilöille. Tässä vaiheessa pyritään valitsemaan ensisijainen vaihtoehto ja sen lisäksi muutamia varasuunnitelmia.
   5. Toimeenpano
      Toimeenpanovaiheessa pyritään rakentamaan sellainen toimintasuunnitelma, joka parhaiten soveltuu omaan elämäntilanteeseen. Samalla pohditaan, kuinka suunnitelma toteutetaan aivan käytännön tasolla sekä millaista sitoutumista sen toteuttaminen edellyttää. Mallin kehä sulkeutuu uudelleen kommunikaatiovaiheeseen, jossa arvioidaan prosessia, tehtyjä ratkaisuja, toimenpiteitä ja saavutettuja tuloksia. 

Oppilaan työ oppilaanohjauksessa

Opetussuunnitelman (2014, 20) perusteiden mukaan ajattelun oppiminen on ensisijainen peruskoulussa opeteltava laaja-alaisen osaamisen osa-alue. Ajattelun oppimisen taidot luovat perustan muun osaamisen kehittymiselle ja elinikäiselle oppimiselle. Näitä laaja-alaisia valmiuksia tarvitaan mm. oman uran valinnassa ja urapolun suunnittelussa. Urapohdinta-sanalla voidaan  kuvata oppilaan työtä oppilaanohjauksessa.

Opinto-ohjaajan ohjaustyö alkaa ohjausympäristön rakentamisesta ja  oppilaiden yhteistoimintataitojen kehittämisestä.  CIP-teoriaan ja CASVE-sykliin tukeutuen oppilaan oppilaanohjaukseen liittyvä työ voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin:

1. 1. 1. oppilaanohjaukseen orientoituminen,
      2. valintatilanteen tiedostaminen,
      3. omien vahvuuksien tunnistaminen,
      4. kokemuksien ja tiedon hankkiminen uravaihtoehdoista,
      5. kokemuksien ja tiedon hankkiminen koulutusvaihtoehdoista,
      6. omien valintaperusteiden hahmottaminen,
      7. edellä mainitun tiedon yhdistäminen jatkokoululutusvaihtoehtoihin,
      8. jatkokoulutusvaihtoehtojen asettaminen tärkeysjärjestykseen ja
      9. yhteishaun toimeenpano.

 

Kuvio 4. Oppilaan urapodinnan edistämisen osa-alueet oppilaanohjauksen näkökulmasta

Oppilaanohjauksen oppitunneilla tulisi olla seuraavia sisältöjä:

• • • kuvaus yläkoulun urapohdintaprosessista
    • itsearviointitehtäviä aiheista minä oppijana, ammattialamielenkiinto, koulutusalamielenkiinto ja oma koulumenestys
    • itsetuntemusta lisääviä tehtäviä arvoista, mielenkiinnonkohteista ja taidoista
    • valintojen tekemistä harjoittavia tehtäviä
    • olemassa olevan ura- ja koulutusvalintaan liittyvän tiedon ja uskomusten aktivointia
    • ympäristön havainnointiin kannustavia tehtäviä
    • koulutusjärjestelmää kuvaavien keskeisten käsitteiden opettelua
    • tietoa ammatti- ja koulutusvaihtoehdoista
    • yhteistoimintaa ja vertaisryhmässä tapahtuva vuoropuhelua
    • suunnitelmallisuuden tukemista, lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteiden asettamista
    • oppilaan urapohdintavalmiuksien arviointia
    • oppilaan urapohdintaprosessin etenemisen arviointia.

Yläkoulun aikana kannattaa ohjauksen eri vaiheissa käyttää erilaisia ohjausmenetelmiä. Ryhmäyttävät ja toiminnalliset menetelmät (ks. Niemi 2011, 54-59) sekä erilaiset valintoja ja päätöksentekoa harjoittavat leikilliset harjoitteet (ks. Innostus-peli, video) sopivat  hyvin oppilaanohjaukseen orientoivaksi työskentelytavaksi. Kokemusten reflektointi, oman ajattelun ja tunteiden sanoittaminen ovat kiinteä osa oppilaanohjauksen oppituntityöskentelyä. Näin harjoitellaan valintojen perustelua.

Michel Foucaultin (2010) mukaan maailma on merkkien ja sanojen punos ja kieli kuvaa ajattelua. Sanojen ja nimeämisen kautta opettamme nuorelle vuoropuhelussa tarvittavaa sanastoa ja edistämme tietämystä maailmasta. Ajattelun tietoinen harjoittelu luovat perustan oppimaan oppimisen taitojen kehittämiselle, suunnitelmallisuuden ja itseohjautuvuuden kehittymiselle (ks. Niemi 2016, 158-166). Keskeisiä oppilaanohjauksessa käytettäviä sanoja tulee tehdä tutuksi nuorille. Kielitietoinen ja sanoja selittävä ohjaustyö on keskeistä.  Vinkkejä kielitietoiseen ohjaukseen löydät täältä.

Nuorella tulisi olla mahdollista hankkia kokemuksia koulutusvaihtoehdoista ja työelämästä yläkoulun aikana.  Kokemukset ja niiden reflektointi tulisi olla tärkeässä roolissa yläkouluaikaisessa oppilaanohjaustyössä. TET-jaksot (ks. www.tet-tori.fi),  yritys- ja oppilaitosvierailut tulisi olla toteutettu niin, että ne edistävät nuoren uravalintavalmiuksien kehittymistä. Vaihtoehdot tulee tehdä näkyväksi.  Vierailuihin liittyvien tehtävien tavoitteena on helpottaa peruskouluikäistä nuorta tekemään havaintoja itsestään ja ympäristöstään. Opinto-ohjaajan ja opettajan tehtävä  on rikastaa nuoren havaintoja, auttaa nuorta tekemään tulkintoja ja luomaan kokemuksista merkityksiä, jotka edistävät nuoren toimijuutta.

Valintojen  ja argumentoinnin harjoittelu

Ohjauksen ja oppilaanohjauksen huomio tulisi kohdentaa rakentavaan vuorovaikutukseen ja oppimaan oppimisen edellytysten luomiseen.  Koulun tulisi tarjota oppilaille erilaisia kokemuksia ja hyödyntää koko oppimisympäristöä oppilaan itsearviointitaitojen sekä reflektointi- ja argumentointitaitojen kehittämisessä. Oppimisympäristön (esim. www.tet-tori.fi) tulisi toisaalta mahdollistaa oppilaan itseohjautuvuus ja toisaalta ohjaajien tulisi huomioida se, että on joukko oppilaista tarvitsee kaikilla tai joillakin ohjauksen  osa-alueilla tukea.

 

Kuvio 4.  Kaikki ohjaavat -periaate  ja urapohdinnan edistämisen osa-alueet

Perusopetuksen ohjaus, joka edistää oppilaan urapohdintaa, jakaa kolmeen osa-alueeseen: 1) itsearviointi, 2) oppilaan elinpiiriä laajentavat kokemukset sekä 3) kokemusten reflektointi ja oman toiminnan perustelu. Ohjaus, joka edistää oppilaan itsetuntemusta, on yhteydessä myös oppilaan urapohdintataitojen kehittymiseen. Kokemukset omasta oppimisesta ja työelämästä tulisi hyödyntää oppilaan ura- ja koulutusvalintaa suuntaavassa ohjauksessa. Reflektointi ja argumentointi -osa-alue liittyy systeemiteoriassa (ks. kuvio 1) esitetyn ajatuksen toimeenpanoon. Koko koulun oppimisympäristöä tulisi hyödyntää ohjaustyössä. Jokaisen opettajan tulisi tehdä tilaa ohjaustyölle, jossa oppilaalla on mahdollisuus jakaa koulutyöhön kytkeytyviä kokemuksiaan ja harjoitella perustelemista ja valintojen tekemistä. Näistä sisällöistä voidaan johtaa opinto-ohjaajan koordinointitehtävä koulussa

Yläkouluaikaista ohjausta tulisi tarkastella erityisenä ajanjaksona, jonka aikana oppilas kerää kokemuksia ura- ja koulutusvalinnan perustaksi. Urapohdinnan alussa olevan nuoren ohjaaminen on ikään kuin siltojen rakentamista nuoren minän ja ympäristön välille. Kasvava, kehittyvä ja identiteettiään etsivä nuori pyrkii liittämään havainnot, jotka hän on tehnyt omasta itsestään, tulevaisuuden tarjoamiin mahdollisuuksiin.  Erilaisten ihmisten kohtaaminen, omaa elinpiiriä laajentavat kokemukset ja merkitysten luominen koulupäivän tapahtumille edistävät oppilaan urapohdintaa ja oppilaan valmiuksia tarttua tulevaisuuden tarjoamiin mahdollisuuksiin ja sijoittua yhteistyöhön perustuville työmarkkinoille. (Ks. Niemi 2016).

Arviointi

Opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus 2014) oppilaanohjaus-oppiaineelle ei ole määritelty tavoiteltavaa hyvän osaamisen tasoa. Alla on kuvattu, miltä voisivat näyttää oppilaan toimijuutta korostava hyvän osaamisen kriteerit oppilaanohjaus-oppiaineessa. Kriteerit on jäsennetty opetussuunnitelman perusteiden oppilaanohjaus-oppiaineen tavoitteiden mukaan ja rajattu oppilaan urapohdinnan edistämisen mukaan (ks. Niemi 2016, 163).

Osallisuus ja aktiivinen toiminta
Oppilas osaa tehdä valintoja.
Oppilas osaa perustella valintojaan ja sitoutuu tekemiinsä valintoihin.

Oppimaan oppimisen taidot
Oppilas osaa laatia omaa opiskelua edistäviä suunnitelmia.
Oppilas pystyy tuottamaan ratkaisuja ristiriitatilanteessa, jossa oma urapohdinta ja muiden ehdottamat koulutusvaihtoehdot eroavat toisistaan.

Elinikäinen oppiminen
Oppilas osaa arvioida omia vahvuuksiaan ja heikkouksiaan oppijana.

Itsetuntemus
Oppilas osaa valita omiin vahvuuksiinsa perustuvia koulutusvaihtoehtoja.

Tavoitteiden asettaminen
Oppilas suunnittelee toisen asteen jälkeen jatkuvaa uraansa.

Työelämään suuntautuva oppiminen
Oppilas osaa tehdä havaintoja työelämästä.

Koulutus ja työelämätiedon hyödyntäminen omassa urasuunnittelussa
Oppilas osaa käyttää koulutusjärjestelmää kuvaavia käsitteitä.
Oppilas osaa etsiä tietoja koulutus- ja ammattivaihtoehdoista.

Monikulttuurisuus ja kansainvälisyys
Oppilas osaa toimia monikulttuurisessa yhteisössä sekä selvittää, mitä työmahdollisuuksia on tarjolla Suomessa, Euroopassa ja muualla ulkomailla

Arviointi-sana  voidaan määritellä oppiaineelle asetettujen tavoitteiden ja saavutettujen tulosten väliseksi vertailuksi. Vaikkei oppilaan suoriutumista ura- ja koulutusvalintaan valmentavassa oppiaineessa arvioitaisi numeerisesti, tulisi oppiainetta tarkastella arvioinnin näkökulmasta.

Lähteet

Bandura, A. (1986). Social foundations of thought and action. A social cognitive theory. Englewood Cliffs. New Jersey: Prentice-Hall.

Foucalt, M. (2010). Sanat ja asiat. Gaudeamus.

Lewin, K. (1951). Field Theory in Social Science: selected theoretical papers. (D. Cartwright, toim.). New York: Harper & Brothers.

Niemi, P. (2011). Kyl määki. Turun peruskoulujen oppilaanohjauksen käsikirja. Turun ammatti-instituutti, Painoviestintä. Noudettu osoitteesta http://www.oppilaanohjaus.fi/materiaalit/OKE-kasikirja.pdf (luettu 2.12.2020).

Niemi, P. (2016). Ohjaus ja oppilaiden urapohdinta. Turkulaisten peruskoulun päättöluokkalaisten ohjauskokemukset urapohdinnan selittäjinä. Väitöskirja. Turun yliopisto. https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/124526/AnnalesC423Niemi.pdf?sequence=2&isAllowed=y (luettu 2.12.2020).

Opetushallitus. (2014). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Noudettu osoitteesta https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf (luettu 19.12.2020).

Patton, W., & McMahon, M. (2006). Career Development and Systems Theory. Connecting Theory and Practice (Second Edition p.). Rotterdam: Sense Publishers.

Peterson, G. W., Sampson J. P., Jr., & Readon, R. C. (1991). Career development and services: A Cognitive Approach. Pacific Grove (CA): Brooks/Cole Publishing Company.