Lauantai 25.3.2023


Heräsin klo 8:00 ja pakkasin päivän tavarat. Maukkaan aamiaisen jälkeen menin host perheen kanssa Shibuyaan.


Shibuyassa kävimme katsomassa tunnettua Hachiko (koira) patsasta, jonka jälkeen kävelin Shibuyan risteyksen läpi. Sen jälkeen olimme hetken aikaan kauppahallissa ja suuntasimme Keio Futsubuun.


Keio Futsubussa kiertelimme ympäri Hiyoshia ja Keio Futsubun opettajat kertoivat samaan aikaan Keion historiasta. Kierroksen jälkeen teimme kalligrafia töitä herra Uraguchin kanssa. Piti valita jokin kanji ja maalata se paperille. Itse valitsin sanan 鷹, joka tarkoittaa kotkaa.


Kalligrafian jälkeen kävin Jotaron ja muiden kavereiden kanssa Harajukussa. Siellä kiertelimme paikkaa ja ostimme tavaroita.


Illalla kävin host perheen kanssa Toritomoon syömään yakitoria. Kotona Host perhe alkoi jakaamaan minulle lahjoja ja olin todella kiitollinen siitä.

– Tommi


Tänään aamulla heräsimme kymmenen maissa ja valmistin perheelleni kaurapuuroa mansikkahillolla sekä perheen äiti keitti minulle kahvia.


Aamutoimien jälkeen suuntasimme autolla kohti toisen vaihtoperheen taloa sateisessa säässä.


Kokoonnuimme kuuden perheen kesken viettämään aikaa.


Maalasimme kanji merkkejä valitsemistamme sanoista ja lopulliset teokset saimme viedä kotiin muistoksi.


Valmistimme myös itse mocheja ja söimme kanaa.


Vierailun jälkeen kävimme kotona, josta lähdimme melkein heti junalla kohti Korealaista sianliha ravintolaa. Sika paistettiin itse ja ruoka oli todella hyvää.


Ruoan jälkeen menimme ruokakaupan kautta kohti kotia. Kaupasta ostin japanilaisia herkkuja tuliasiksi kotiin. Matkalla näimme vielä kauniita kirsikkapuita. Kotiin saavuimme vasta myöhään joten menimme heti iltatoimien ja iltapalan jälkeen nukkumaan.

– Linda

Perjantai 24.3.2023


Todella nopean aamupalan jälkeen lähdettiin koeajamaan shinkansenin luotijunaa, jolla matkattiin Odawaraan.


Siellä käytiin tarkastelemassa japanilaista historiaa linnojen, samuraiden ja suurten taistelujan avulla¨


Sitten kiersimme parissa läheisessä temppelissä ja kävimme rukoilemassa


Lopuksi kävimme veneajelulla ja samalla syömässä tempuraa

– Jimi

Aamulla mentiin pingis clubiin, pelattiin 9-12

Pingiksen jälkeen ajettiin Tokyoon ja syötiin takoyakia. Tokyossa mentiin Tokyon sky treelle, joka on pilvenpiirtäjä ja turistikohde. Hississä meni korvat lukkoon. Ylhäältä olisi voinut nähdä kauankin mutta alkoi satamaan jonka jälkeen käveltimme lasilattian päällä hetken ja lähdimme ajamaan takaisin pois.

Söimme japanilaista barbagueta(oli hyvää)

– Santeri

Päivä alkoi tosi aikaisin, jolloin lähdettiin junalla kohti Tokiota. Tokiossa vaihdettiin luoti junaan, jonka kanssa mentiin Nikkoon. Jouduttiin siinä vaihtamaan kerran vielä normi junaan. Nikkossa katseltiin erilaisia temppeleitä, syötiin ja käytiin kylpylässä. Temppelit olivat todella hienoja ja niitä oli monta. Ruuan nimi oli hikiage yuba, joka ei ollut mun juttu. Lähdettiin Nikkosta junalla iltapäivällä. Kun pääsimme Tokioon kävimme syömässä raameenta, joka oli tosi hyvää. Syömisen jälkeen lähdimme katsomaan Japani vastaan Uruguay jalkapallo ottelua. Ennen pelin alkua katsomassa oli käynnissä kova kannustus. Ottelu päättyi 1-1, eikä siinä juuri tapahtunut mitään.

– Oskari


Aamulla menimme museoon, jossa oli puutarha ja vanhoja astioita ja patsaita. Sisällä ei saanut kuvata joten minulla on kuvia vain puutarhasta.


Museon jälkeen tapasimme Lindan ja hänen host perheensä ravintolassa.


Syömisen jälkeen menimme Shibuyaan ostoksille.


Kauppojen välissä kävimme kahvilassa, jossa söimme parfeeta.


Kun palasimme kotiin ikkunassa näkyi Tokyo tower valaistettuna.

– Martta

Torstai 23.3.2023


Aamu lähti käyntiin ajomatkalla Odawaraan, jossa vietimme päivän.¨


Ensimmäiseksi kävimme kimonovuokraamossa, jossa tytöt saivat valita kimonon ja nätin hiustyylin sen kanssa. Vuokraamon työntekijät olivat todella mukavia


Kimonot päällä lähdimme Odawaran linnaan, joka on hyvin suosittu matkakohde Odawarassa.


Kiersimme vielä kaupunkia ennen kuin palautimme kimonot. Sain vuokraamolta muistoksi kimonoon kuuluvan pussin! Kävimme syömässä udon-ravintolassa, minkä jälkeen lähdimme takaisin host perheen kotiin.

– Saga

Aamu starttasi junamatkalla Asakusaan, jossa on vanhan ajan tyylisiä rakennuksia ja temppeleitä.


Aluksi menimme liikeesseen, josta me tytöt vuokrasimme kimonot. Kimonot päällä menimme sitten käymään Sensō-temppelin sisällä, jonne ei normaalisti pääse. Ilmeisesti jonkun meidän vaihtoparin vanhempi on hyvää pataa temppelin pomojen kanssa. Pääsimme myös temppelin yksityiseen puutarhaan.


Temppelin jälkeen menimme pienelle kärryajelulle ja siitä syömään ravintolaan, jossa saimme maistaa Tempuraa.


Tältä näytti kärryt.


Illan päätteeksi menimme syömään Yakinikua, eli japanilaiseen tyyliin BBQ:ta.

– Sera


Päivämme alkoi seitsemän aikoihin. Herättyämme, lähdimme melkein heti ajamaan kohti Tokio Sky Tree Toweria.


Päästyämme kohteeseen, ostimme liput ja suuntasimme Sky Tree Towerin ylimpään kerokseen. päästyämme 450 metrin korkeudelle huomassimme, ettei niin korkealta nää juuri mitään pilvisen sään takia. Onneksi sata metriä alemmalla olevalta kerrokselta näkyi melko hyvin.


Tornin jälkeen lähdimme kohti Sensoji temppeliä. Temppelillä meitä odotti opastettu kierros, jossa tapesimme Seran, Jasmiinan sekä heidän host- perheensä. Kierrokseen kuului temppelin sekä temppelin puutarhan esittely. Puutarha on yksityisaluetta, joten sinne pääsee melko harvoin. Tänään kuitenkin pääsimme vierailemaan puutarhassa vieraina.


Temppelin jälkeen meitä odotti eräänlainen ajelu kärryillä ihmisen vetämänä. kärryajelu kesti noin 30 minuuttia, jonka aikana kiertelimme ympäri Tokion keskustaa. Ajelun päätyttyä menimme syömään paikalliseen ravintolaan. Illalla ajoimme takaisin kotiin.

– Lauri

Keskiviikko 22.3.2023


herätys oli 6.00 sitten syötiin aamupala ja valmistauduttiin lähtöön.


junalla kouluun. matka kesti noin 15-20 minuuttia


kävelimme junalta 10 minuuttia koululle ja vastaan tuli upeita kirsikkapuita


avajaisseremonia ohi. nyt club activies eli tennikseen ja aurinko paistaa☀️


club activities kesti noin 3h ja nyt suunnataan takasin koululle vaihtamaan vaatteet


koululla otettiin muutama ryhmäkuva


noin klo 13 tulimme takaisin Shibuyaan puistoon syömään snackseja


olimme Shibuya SKYSSA, josta näkee noin puolet Tokiosta.


olimme hetken shoppailemassa. nyt menemme veneristeilylle syömään Jolan ja hänen vaihtoparin kanssa


risteilyllä söimme ruokaa ja ihailimme maisemia sekä lauloimme karaokea ja nautimme seurasta


risteilyn jälkeen menemme taxilla keilaamaan, minä Sera ja Jola ja meidän vaihtoparit sekä osa heidän perheistä


keilaamisen jälkeen taxilla kotiin, ehkä jotain syötävää ja sitten nukkumaan😴


minä, mun vaihtopari, ja hänen pikkusisko

– Jasmiina

Heräsimme kuudelta, jonka jälkeen siirryimme aamiaiselle. Klo. 7 lähdimme koululle. Aluksi autolla ja sitten kolmella metrolla.

Koulussa menimme esittämään meidän Suomen vaihtoryhmän esityksen japanilaisille, jonka jälkeen siirryttiin koulun eri klubeihin harrastamaan eri asioita. Minä olin valinnut japanilaisen jousiammunnan. Kun lopetimme jousiammunnan otimme muutaman yhteiskuvan ja lähdimme omille teillemme.

Lähdimme metrolla Kamakura:aan. Siellä kävimme muutamassa temppelissä ja kahvilla. Kun olimme sen tehneet lähdimme metroilla ja kohoradalla tapaamaan minun isäntäperheeni isää. Sieltä lähdimme autolla syömään japanilaiseen ravintolaan, jossa oli liukuhihna ruoankuljetusta varten. Kun olimme syöneet lähdimme takaisin kotiin.

– Albin

Tiistai 21.3.2023

Päivä alkoi lentokoneesta. Siellä oli mahdoton nukkua. Saavuimme muutamien tuntien jälkeen Hanedan lentokentälle, jossa turvatarkastukset menivät moitteettomasti. Päästyäni tarkastuksista läpi suuri joukko japanilaisia vaihtolaisia ja heidän vanhempiaan odottivat meitä.

Löysin nopeasti host perheeni ja tapaamisen jälkeen lähdimme syömään. Syötyämme ajelimme kotia kohti ja katsoin samalla Joetaron kanssa KEION baseball peliä, joka tuli suorana lähetyksenä.

Päästyään kotiin jaoin lahjat perheen jäsenille ja he olivat erittäin ylpeitä ja yllättyneitä, joka oli mukava huomata. Kävin kiertelemässä taloa läpi ja illasta kävin suihkussa ja vietin aikaa perheen kanssa.

– Felix

Heräsimme koneessa omiin aikoihin ja pian saimme aamupalaa.

Kun kone oli laskeutunut, keräsimme tavaramme ja lähdimme kohti kävelemään koronatodistusten tarkastamista. Kun koronatodistukset oli tarkastettu, haimme ruumasta tulleet matkalaukut.

Pian sen jälkeen pääsimme vaihtopariemme luokse, jotka olivatkin jo odottamassa meitä. Siitä jokainen lähti oman vaihtoparinsa mukaan.

Itse päästyäni vaihtoparini kotiin, vaihtoparini esitteli minulle talo. Sen jälkeen jaoin perheelle lahjat, joita he rakastivat.

– Jola

Maanantai 20.3.2023

Päivämme alkoi siten, että tulimme kouluun ja me vedimme laukkumme opettajan huoneeseen. Meillä oli pari tuntia ennen kuin lähdemme. Lähdimme klo 13.00 Helsinkiin päin bussilla.

Pelasimme bussissa korttia. Saavuimme Helsingin lentoasemalle 15.03. Seuraavaksi menimme lentokentän lippu ja turvatarkastukset läpi. Moni meistä meni syömään Burgerkingiin, kun olimme päässeet tarkastuksista läpi. Maukkaan burgerin jälkeen lähdimme kovalla kiireellä kohti tapaamis paikkaa, koska olimme myöhässä. Saavuimme juuri ja juuri ajoissa tapaamis paikalle.

Noin tunnin odottelun jälkeen pääsimme vihdoin lentokoneeseen. Lento kestää noin 14h joten ei muuta kuin odottelua. Onneksi koneessa saa katsoa leffoja ja pelata pelejä 🙂

– Peter

Matkamme alkoi bussilla Helsinkiin kello 13:00. Pääsimme perille noin kolmen maissa. Kaikki pääsivät helposti ja turvallisesti turvatarkastuksen läpi.
Lentokentällä meillä oli noin tunti aikaa ostaa omat tarpeet ja ihastella paikkoja.
Kaikki olivat ajoissa terminaalilla 45A kello 17:00.
Lento lähti onnistuneesti ajoissa kello 17:15.

Japanilaiset Luostiksessa 2019

Tiistaina elokuun viimeisellä viikolla lauma japanilaisia poikia saapui Luostarivuoren kouluun. He olivat täällä Suomessa noin viikon ja yöpyivät 7. ja 8. luokkalaisten kodeissa.

Japanilaiset opettajat tervetuliastilaisuudessa koulun rukousaulassa.

Tiistai 27.8

Japanilaiset saapuivat tiistaina bussilla Luostarivuoren kouluun. Me hostit haimme heidät koululta. Bussia odotellessa tunnelma oli hyvin innostunut. Kun japanilaiset vihdoin tulivat, piti meidän löytää parimme. Se oli hieman hankalaa, koska mielestäni kaikki näyttivät samalta, mutta viikon aikana opin erottamaan kuka on kuka. Kun pääsin japanilaiseni kanssa autoon, nukahti hän heti. Ensimmäiseksi, kun pääsimme kotiin esittelin taloni hänelle. Sitten söimme lohta ja uusia perunoita. Monessa perheessä annettiin lahjoja ensimmäisenä iltana, mutta minun japanilainen oli todella väsynyt ja halusi antaa lahjansa seuraavana päivänä. Noin kello yhdeksältä hän meni nukkumaan.

Keskiviikko 28.8

Keskiviikkona olikin luvassa reissu Heinänokkaan. Väsymystä oli ilmassa, mutta se ei haitannut menoa. Aamulla kuitenkin oli ensin luvassa hosteilla ihan normaali tunti ja sen jälkeen japanilaiset esittivät oman seremoniansa koko koululle. Heillä oli tietovisa japanista, perinteisten japanilaisten lelujen esittelyä, eräs oppilas näytti karatetaitojaan ja he jopa lauloivat meille suomeksi sekä japaniksi. Keskipäivällä kävelimme keskustaan ja meillä oli siellä hetki vapaa-aikaa. Kaveriporukkani ja meidän japanilaisemme päätimme mennä yhdessä Nuvoleen jäätelölle ja Muumi-kauppaan. Sen jälkeen nousimme bussiin ja lähdimme Heinänokkaan. Heinänokassa oli todella kivaa. Ensin menimme uimaan ja yllätyin, kun japanilaiset olivat ensimmäisenä vedessä, vaikka omani valitteli Suomen kylmiä uintikelejä. Ari Kalske oli antanut kavereilleni ja minulle tehtäväksi kerätä mereneläviä ja onnistuimme nappaamaan leväkatkan ja meduusan. Grillasimme myös makkaraa ja joimme mehua uimisen jälkeen. Sitten oli luvassa yhteistoimintaa, joka edisti hostin ja japanilaisen yhteishenkeä. Meidän piti esimerkiksi kerätä erilaisia asioita metsästä ja muuta kivaa. Kotiin saavuttua ei kestänyt hetkeäkään, kun japanilainen jo nukahti noin kello puoli kymmeneltä.

Japanilaisten vaihtoon osallistuville jakaman viininpunaisen pikeepaidan logo: Logossa kieloa ympäröivät sakura-kukat ruudun muotoisessa laatikossa. Laatikon alla on teksti: KeioFutsubu-Luostarivuori, sitten tekstiä japaniksi, sitten 5th WORLD TOUR 2019.

Torstai 29.8

Torstaina japanilaiset lähtivät päiväretkelle Tampereelle ja hosteilla oli normaali koulupäivä. Tampereella he ainakin menivät kauppahalliin ja söivät munkkeja. Illalla, kun he olivat taas Turussa menin hostini ja muun perheeni kanssa ravintolaan. Sinne tuli myös muutama muukin vaihdossa olijoista. Pyöräilimme ravintolaan jokirantaa pitkin. Uskon, että se oli mukava kokemus japanilaiselleni, koska hän halusi mennä muinakin iltoina pyöräilemään. Matkalla ravintolaan näimme myös opettajat, jotka olivat toisessa ravintolassa. Me kaikki söimme pizzaa ja se näytti maittavan myös japanilaisille. Yht´ äkkiä japanilaiset menivät ulos heittelemään palloa kenellekään sanomatta. Me suomalaiset vähän yllätyimme, mutta mentiin kuitenkin ulos heidän kanssaan. Vähän ajan päästä japanilaiset juoksentelivat Aurajoen reunoilla. Se näytti hieman vaaralliselta. Kun oli aika lähteä kotiin otimme valokuvia, koska Aurajokivarsi oli todella hienosti valaistu. Pääsin japanilaiseni kanssa kaverini kyydillä kotiin, koska olimme unohtaneet pyörän lamput kotiin. Kotona söimme jäätelöä ja syötimme salmiakkia japanilaiselleni.

Perjantai 30.8

Perjantainakin japanilaiset olivat koko koulupäivän ajan poissa, nimittäin Kustavissa Kalsken mökillä. Japanilaiseni kertoi, että siellä oli ollut kivaa ja mahtavaa nähdä metsää. He kuitenkin saapuivat sieltä kahdeksalta, joten emme ehtineet tehdä paljon mitään. Minulla oli kuitenkin iltatreenit taitoluistelusta ja japanilaiseni halusi tulla katsomaan niitä. Hänellä oli todella kylmä ja lainasikin pipoa, kaulahuivia ja toppatakkia, vaikka itse olinkin vain yhdellä vaatekerroksella liikeellä. Juttelu luisti hyvin matkalla kotiin ja viikonloppu alkoi mahtavasti.

 

Japanilaisen koulun viiri: sininen, jossa punainen vaakaraita. Raidassa lukee valkoisella KEIO. Viirin vasemmassa yläreunassa on keltaisella kaksi kalligrafiakynää ristissä - Keio Futsubun logo.

Lauantai 31.8

Lauantaina menin neljän japanilaisen ja heidän hostiensa kanssa Kuhankuonolle retkeilemään. Matkustimme sinne omalla autollamme. Siellä kiersimme järven nimeltä Savojärvi. Reitti oli todella kaunis ja sopivan pituinen, vaikka yksi vieraistamme ajatteli, että reitti on liian pitkä. Ensimmäisellä tauolla söimme eväitämme. Japanilaiseni oppi tekemään kiehisiä puukolla. Leikimme myös hippaa japanilaisten kanssa. He olivat todella nopeita. Sitten jatkoimme matkaa pitkospuita pitkin. Kävellessämme näimme myös sisiliskon. Pian olimmekin jo seuraavalla taukopaikalla. Siellä söimme jälkiruokaa. Kun jatkoimme matkaa, löysimme suolta karpaloita. Japanilaiseni mielestä ne olivat liian kirpeän makuisia. Matkalla autollemme näimme kuolleen käärmeen. Japanilaiset katsoivat sitä kauhuissaan. Paluumatkalla kuuntelimme japanilaista poppia. Mielestäni se kuulosti ihan hyvältä. Kun pääsimme kotiin lähdimme heti Skanssiin. Kävimme katsomassa Marimekossa, Finlaysonilla ja K-citymarketissa. Kun pääsimme takaisin kotiin rupesimme leipomaan. Teimme mustikkapiirakkaa. Japanilaiseni tykkäsi leipomisesta ja jopa videoi, kun leivoimme. Päivällisen jälkeen menimme vielä pyöräilemään.

Maanantai 2.9

Maanantaina oli taas tavallinen koulupäivä. Koulupäivän jälkeen japanilaiseni seurasi minua pianotunnille. Hänkin harrastaa pianon soittoa, joten pyysin, että hän soittaisi jotakin. Hän soitti Finlandian ja Turkkilaisen marssin. Japanilaiseni oli todella taitava soittaja. Opettajanikin hämmästyi. Myöhemmin illalla menimme perheeni kanssa keilaamaan. Japanilaiseni tykkäsi siitä kovasti ja oli tosi hyvä siinäkin. Hän kertoi, että käy joka viikko keilaamassa kavereidensa kanssa. Kun tulimme kotiin annoimme hänelle vielä läksiäislahjoja ja söimme.

– Ilona ja Aura

Lauantain, sunnuntai, maanantai ja tiistai

Viikonloppu japanilaisten kanssa

Menimme lauantaiaamuna mökille, jossa näytimme vaihto-oppilaalle suomalaista luontoa, kävimme sienessä, saunassa ja söimme päivällistä. Lähdimme sunnuntaina takaisin kotiin. Kävimme aamulla kiertelemässä suomalaisia kauppoja. Turkulaisista nähtävyyksistä valitsimme Tuomiokirkon sen vanhan ja kauniin arkkitehtuurin takia. Menimme myös ravintolaan syömään tyypillistä suomalaista ruokaa ja samalla tutustutimme hänet länsimaalaiseen ravintolakulttuuriin. Maanantaina menimme kouluun. Koko päivän satoi, joten emme voineet mennä esimerkiksi piknikille. Vietimme siis mukavaa perheiltaa sisällä. Tiistaina lähdimme aamusta bussilla kohti Helsinkiä. Vietimme siellä kivan viimeisen päivän. Söimme Kampissa lounasta, menimme Iittala kauppaan, kauppatorille ja Muumikauppaan ennen, kun jouduimme sanomaan surulliset hyvästit uusille ystävillemme. Viikko oli todella hauska!

– Kerttu

Kotimatka 13.10

Lähtöpäivä 13.10

Aamulla herätys oli kello 6. Söimme hotellissa reilun aamupalan ja lähdimme lentokentälle. Väsymys oli kaikilla melkoisen suuri.

Lento meni huomattavasti nopeammin (tai ainakin tuntui siltä) kuin menomatkalla. Koneessa kukin katsoi leffoja omilta ruuduiltaan sekä yritti nukkua.

Kotiin päästyäni tajusin että tulipahan ostettua tuliaisia, kun aloin purkamaan matkalaukkua ja sitä tavaraa vaan tuli loputonta tahtia. Illalla kävin ravintolassa syömässä äitin kanssa ja kerroin kaikki jännät jutut mitä viikon aikana oli tapahtunut.

Tämä vaihto on ollut elämäni parhaita kokemuksia ja tapasin niin ihania ihmisiä matkan aikana! Onnistunut reissu!

-Vanessa Partanen

Pe 12.9 – viimeinen päivä

Heräsin aamulla kello 6.20. Tarkastin että minulla oli kaikki tavarani mukana jaa menin syömään aamupalaa. Aamupalaksi oli riisiä, miso keittoa, kananmunaa, leipää ja erilaisia leivoksia. Aamupalan jälkeen pakkasin käsimatkatavarani. Kun olimme juuri menossa ovesta ulos minulle annettiin vielä enemmän tuliaisia.

Sitten lähdettiin menemään koululle autolla. Kun saavuimme koululle sanoin hyvästi host-perheelleni, mikä oli aika surullista. Sitten vein tavarani muiden suomalaisten kanssa ”Suomi-huoneeseen” ja menimme tunneille. Meillä oli kaksi tuntia fysikkaa ja sitten kaksi tuntia englantia. Sitten menimme syömään cafeteriaan. Siellä söin udon nuudeleita. Lounaan jälkeen meillä oli tunti japania ja sitten viimeiseksi kalligrafiaa. Kalligrafiassa saimme päättää sanan joka sitten kirjoitettiin japanilaisella kanjilla ja sitten siitä tehtiin muki. Minä kirjoitin sanan ”kissa”.

Viimeisen oppitunnin jälkeen meillä oli läksiäisjuhlat. Siellä oli paljon erilaisia ruokia ja juomia; esimerkiksi sushia, kanaa, leipiä ja kakkua. Siellä osa oppilaista tapasi vanhoja japanilaisia jotka olivat olleet vaihdossa mukana. Itse juttelin pitkästä aikaan entisen japanilaiseni kanssa, ja oppilaan joka oli ollut itse vaihdossa kolme vuotta sitten.

Juhlien loputtua hyvästelimme host-oppilaamme, mikä oli surullista. Sitten menimme bussiin.

Meillä kesti kaksi ja puoli tuntia ajaa Keio Futsubusta Naritan lentokenttähotelliin. Bussissa saimme vielä erilaisia karkkeja ja sipsejä, lahjoina koululta ja sen opettajakunnalta. Hotellilla minä, Oskar, Pyry ja Jussi kävimme kuntosalilla ja kaupassa. Hotellissa bongattiin myös Pikachu.

– Markus Voutilainen

Aarne:

Aamun aloitukseksi meillä oli käsityötä jossa piirtelimme japanin kielellä kirjotettuja merkkejä.🙂👍

Ruokailun jälkeen ja kaikkien kyynelten tuovien jäähyväisten jälkeen me pääsimme vihdoin lähtemään kohti lentokenttähotellia jossa yöpyisimme, ja lähtisimme aamulla kohti Suomea.🙂

– Aarne Tanner

Torstai 11.9 Kawagoe

Tänä päivänä kaikkien piti alkuperäisen suunnitelman mukaan mennä Kawagoeen, tai pikku -Edoon, jossa on harvinaisen paljon vanhaa rakennuskantaa säilyneenä. Suuri osa isäntäperheistä kävi täällä kuitenkin jo aiemmin, ja varasi torstain muihin rientoihin. Kawagoeen meni opettajakunta ja pieni osa oppilaista.

Alla kuuluisa kellotorni, jonka juurella maistelimme ihan hyviä kuumia piiraita, täytteenä bataattia ja paputahnaa.

Kevyt kenttälounas.

Kävimme Shogunin tukikohdassa ja myös temppelissä, hienoja rakennuksia ja puistoja.

 

Shogunin varustus, ja Tokionlahden puolustuksen suunnittelua

Temppelin puutarhassa oli erään aikakauden papiston muotokuvat, satoja kappaleita.

Päivän eksoottista antia, nuudelilähetin mopo. Huomaa jousitettu kehto.

– Lasse N