Nalleja liikkeellä…

Maaliskuussa Satusilmuissa on jatkettu seikkailuja nallemaailmassa. Tuttu tarina Kultakutrista ja kolmesta karhusta sai uuden ilmeen valokuvatarinana, joka tehtiin lasten ja aikuisen yhteistyönä. Lavasteet ja muu rekvisiitta mietittiin yhdessä lasten kanssa ja lapset saivat myös ottaa valokuvat kertomukseen aikuisen avustuksella. Valmis tarina katsottiin koko ryhmän kanssa aamupiirissä.

Karhuperhe palasi kotiin aamukävelyltä.
”Joku on nukkunut minun vuoteessani ja siellä hän nukkuu yhä!”

Maaliskuun toisella viikolla vietettiin nalleviikkoa. Päiväkotiin sai tuoda oman nallen, joka oli viikon varrella mukana erilaisissa Satusilmujen touhuissa.

Nalleviikolla päiväkotiin sai tuoda oman nallen tai muun pehmolelun.
Nallehetki
Välipalan aika

Nalleviikon alkajaisiksi haastattelimme kaikkia nalleja ja lapset saivat ottaa valokuvan omasta nallestaan tai muusta pehmoeläimestä.

Nallehaastattelu

Nallejumpassa jumpattiin oman nallen kanssa, jumppaohjeita katsottiin nallekorteista.

Nallen jumppakortit
Nallejumpassa jumppailtiin oman nallen kanssa jumppakorttien ohjeiden mukaan.

Nallen kanssa jumpattiin myös salissa. Mukaan pääsivät nallet ja muut pehmot.

Nallejumppaan pääsi mukaan oma nalle tai muu pehmolelu.
Nallet radalla
Nallet valmistautumassa karusellikierrokselle.

Nalleviikolla Satusilmuissa kokeiltiin nallepainantaa: koekarhuksi uskaltautui päiväkodin Urpo-karhu, joka hyppäsi valkoiseen värikylpyyn.

Urpo-karhu valmistautuu värikylpyyn.
Urpo värikylvyssä.
Nallepainantaa yhdellä sormella.
Valmiit nallet seinällä
Urpo-karhun muotokuvia

Nalleviikon lauluhetkellä laulettiin nallelauluja. Omat nallet pääsivät mukaan laulamaan ja leikkimään.

Nalleviikon lauluja

Nalleviikko osoittautui niin suosituksi, että sitä jatkettiin vielä toinen viikko.

Toisen nalleviikon alkajaisiksi nalleista keksittiin omissa pienryhmissä tarinoita. Sateenkaarien ja Kimalaisten tarinoista ei puuttunut vauhdikkaita käänteitä.

Nalletarinoita

Nalleviikoilla harjoiteltiin myös valokuvausta. Nalleja ja muita pehmoeläimiä kuvattiin iPadeilla päiväkodin erilaisissa ympäristöissä. Kuvia katseltiin yhdessä aamupiirissä ja jokainen sai kertoa samalla omasta valokuvastaan.

Valokuvausta harjoiteltiin iPadeilla.
Nallet seikkailivat päiväkodissa.

Nallet ja muut pehmot viihtyivät päiväkodissa mainiosti ja lähtivät nalleviikkojen päätteeksi tyytyväisinä kohti kotejaan. Huhtikuussa nallet ja muut satumetsän asukkaat seikkailevat keväisissä tunnelmissa.

Satusilmujen helmikuu

Helmikuussa Satusilmuissa on puhuttu paljon tunteista. Oppaina tunteiden maailmaan ovat olleet nallet. Aamupiireissä on mietitty, miltä itsestä tuntuu juuri tänä aamuna ja tunnetiloja on ikuistettu myös nalleaskarteluihin.

Miltä tuntuu Nallesta?

Helmikuun puolessavälissä Satusilmuissa vietettiin ystävyysviikkoa. Aamupiirissä mietimme, millainen on kiva kaveri. Kaveriasioita on pohdittu ryhmässä päivittäin: kiva kaveri auttaa, hänen kanssaan on mukava leikkiä, eikä kiva kaveri kiusaa.

Millainen on kiva kaveri?

Satusilmujen pienryhmien kokoonpanot muuttuivat vuoden vaihtuessa ja samalla ryhmät saivat nimet. Lapset saivat esittää nimiehdotuksia, joista sitten äänestettiin. Nimiäänestyksen voittajiksi selviytyivät Sateenkaaret ja Kimalaiset. Sateenkaaret ovat iältään 3-5 -vuotiaita ja Kimalaiset 1,5-3 -vuotiaita.

Ystävyysviikolla Sateenkaaret askartelivat ystävyysrannekkeet ja ystävänpäiväkortit.

Sateenkaarien ystävänpäiväaskartelut

Kimalaisten ryhmä puolestaan teki ystävälle taulun.

Kimalaiset askartelivat ystävänpäivätaulut.
Taulu ystävälle

Ystävyysviikolla luettiin satuja ystävyydestä ja lauluhetkelle oli kokoontunut koko Satumetsän kavereiden joukko.

Satuja ystävyydestä
Ystävänpäivän lauluhetkellä

Helmikuussa Satusilmujen ystävyysviikolla vietettiin myös 112-päivää. Päivän satuna luettiin kirja Reippaat pelastajat, jossa seikkailivat paloautot, ambulanssit, pelastushelikopterit ja muut. Sadun lukemisen lomassa pohdittiin, millaisissa tilanteissa erilaisia pelastusajoneuvoja tarvitaan.

112-päivän tarina
Pelastajat tositoimissa

Ystävyysviikon huipennuksena pidettiin yhteinen grillaushetki Satusilmujen takaterassilla. Pakkanen paukkui kipakasti, mutta makkarat saatiin paistettua ja grillaamisen jälkeen siirryttiin takaoven kautta sisätiloihin lämmittelemään.

Matkalla grillaamaan
Grillimestarit
Makkaroita maisteltiin kipakassa pakkassäässä.

Luisteluharjoitukset jatkuivat helmikuussa.  Kävimme päiväkodin viereisellä kentällä viikoittain ja Satusilmuista kehittyikin harjoittelun myötä taitavia luistelijoita!

Luistelijat tauolla

Laskiaistiistaina lähdimme liukurimäkeen päiväkodin lähimaastoon. Matka mäen harjalle oli pitkä ja pienimmille retkeilijöille riittivätkin pelkät kiipeilyharjoitukset. Isommat laskijat ottivat mäenlaskusta kaiken irti, eivätkä pienet muksahdukset pilanneet laskemisen riemua.  Reippaan ulkoilun jälkeen maistuikin hernekeitto ja laskiaispulla!

Laskiaistiistaina laskettiin mäkeä!
Reippaat laskijat

Helmikuu päättyi keväisiin tunnelmiin. Lämpötila nousi plussan puolelle ja esiin kaivettiin pitkästä aikaa ämpärit ja lapiot!

Helmikuun viimeisellä viikolla päästiin taas vesileikkeihin.

Talvi on tullut!

Talvi on vihdoin saapunut ja Satusilmutkin ovat päässeet nauttimaan talvisista touhuista. Päiväkodin pihalla on laskettu mäkeä, tehty lumiukkoja, rakennettu lumilinnoja ja kiipeilty lumivuorilla.

Vihdoinkin lunta!
Lumiukko nimeltä Pikku-Norsu
Vuorikiipeilyä
Lumivuoren valloittajat

Lumitutkimuksia on jatkettu sisällä: keräsimme pihalta lunta ja kokeilimme miltä lumi tuntuu paljaissa käsissä. Pohdimme myös, mitä lumelle tapahtuu lämpimässä.

Miltä lumi tuntuu?
Kylmää!

Kokeilimme myös lumimaalausta. Jokainen sai maalata oman lumiastiansa sisällön haluamallaan värillä. Taideteokset vietiin lopuksi Satusilmujen terassille muidenkin ihailtavaksi.

Lumimaalausta
Tästä se lähtee!

Maalausta harjoiteltiin myös perinteisellä töpöttelytekniikalla. Tuloksena oli persoonallinen lumiukkojen joukko.

Päällään seisova lumiukko
Lepäävä lumiukko
Pyörivä lumiukko

Lumiukkojen lisäksi Satusilmuissa maalattiin jääpuikkoja.

Satusilmujen jääpuikot

Tammikuussa Satusilmut ovat jatkaneet seikkailuja talvisessa satumetsässä. Lauluhetkillä olemme tutustuneet Lumipalloherraan ja satumetsän nalletkin ovat olleet mukana talven tunnelmissa.

Lumipalloherra ja nallet satumetsän lauluhetkellä

Talvitouhujen lisäksi Satusilmut ovat jumppailleet salissa tiistaiaamuisin. Lasten käytössä on ollut erilaisia liikuntavälineitä ja salissa on tasapainoiltu, kiipeilty, roikuttu renkaissa, palloteltu ja mahalautailtu.

Tasapainoilua
Mahalautaharjoituksia

Tammikuussa päästiin myös satujumppaan nallekavereiden kanssa. Nallet johdattelivat Satusilmut huvipuistoretkelle, jossa päästiin maailmanpyörän kyytiin, poljettiin polkuautoilla, pompittiin pomppulinnassa ja jännitettiin karusellin kyydissä. Lopuksi nallet otettiin hengityskavereiksi ja rentouduttiin lepäillen pehmolelut vatsan päällä.

Nallet jumppakavereina

Satusilmujen uusi keittiö on ollut ahkerassa käytössä. Keittiöstä löytyvät kaikki nykyajan mukavuudet mikroaaltouunista astianpesukoneeseen.

Emännät työn touhussa
Lounas on katettu!

Tammikuun viimeisellä viikolla Satusilmutkin pääsivät vihdoin luistelemaan päiväkodin viereiselle kentälle. Luisteluharjoitukset jatkuvat helmikuussa!

Luisteluharjoituksia

Satusilmuissa on tammikuussa puhuttu paljon tunteista. Tunnetaitoja ovat meille opettaneet nallet, joiden avulla on harjoiteltu erilaisten ilmeiden tulkitsemista.

Nallet ja tunteet

Nalleja on liikkeellä helmikuussakin!

 

Joulun odotusta…

Joulun odotus käynnistyi Satusilmuissa pikkujoulun lauluhetkellä. Satusilmujen pikkutontut olivat sonnustautuneet asianmukaisesti tonttulakkeihin pikkujoulun kunniaksi.

Pikkujoulun lauluhetki
Tonttuja liikkeellä!

Satusilmujen ruokahuoneen satumetsässä odotellaan joulua. Satumetsään on ilmestynyt joulukuusi ja puiden oksilla on Satusilmujen oma joulukalenteri, 24 pientä jouluista tarinaa.

Satumetsä pukeutuu jouluun.

Jumppahetkillä Satusilmut ovat liikkuneet Korvatunturin maisemissa. Satusilmut ovat toimineet tonttujen apulaisina, jumppahetkillä on harjoiteltu mm. lahjapakettien heittoa rekeen, porojen kunnon tarkistusta, ja lahjojen paketointia.

Lahjapakettien heittoa joulupukin rekeen.
Paketit valmiina lähtöön!
Porojen kunnon testausta

Metsäretkellä Satusilmut ovat seikkailleet tonttujen puuharadalla. Satusilmujen pikkutontut jaettiin kahteen ryhmään ja matkaan lähdettiin suunnistuskartan vihjeitä seuraten.

Tontturadalla suunnistettiin kartan avulla.

Vihjeitä seuraamalla molemmat ryhmät löysivät puiden oksille ripustetut jouluiset tehtäväkassit. Metsässä tasapainoiltiin hernepussitonttujen kanssa, harjoiteltiin muistamista Kim-leikin avulla, etsittiin tonttujen kadonneita lakkeja ja laulettiin joululauluja. Joulupukki käskee -leikissä harjoiteltiin tarkkaavaisuutta ja joulun tietovisassa muisteltiin jouluun liittyviä tärkeitä asioita.

Metsästä etsittiin tonttujen kadonneita lakkeja.
Tontturadan tehtävät löytyivät joulupusseista.
Jouluinen Kim-leikki metsässä.
Pysyykö tonttu jalan päällä?

Satusilmujen aamupiiriin ilmestyi eräänä aamuna hohtava taikavuori. Satumetsän asukkailla oli mukanaan heijastimet, joiden toimintaa päästiin testailemaan taskulampun avulla.

Taikavuori

Taikavuoren hohtava pinta päätyi aamupiirin jälkeen Satusilmujen askartelumateriaaliksi. Heijastinkankaasta leikattiin palasia omatekoisiin heijastimiin, joita tehtiin huopakankaasta. Heijastimet ripustettiin Satusilmujen ikkunaan.

Heijastinpajalla leikattiin…
…ja liimattiin.
Satusilmujen heijastimet
Heijastimien toimintaa testattiin ikkunassa.

Muiden touhujen lomassa Satusilmujen lääkärikeskus jatkoi toimintaansa!

Hoitotoimenpiteet käynnissä

Joulutunnelmiin virittäydyttiin myös pipareita leipomalla. Jokainen Satusilmu sai kokeilla leipurintaitojaan ja valmiita pipareita maisteltiin jälkiruuaksi.

Piparit kuuluvat jouluun.

Satusilmujen aamupiireissä on joulukuussa laulettu joululauluja ja leikitty tonttuleikkejä. Peikkoperhe on saanut vieraakseen viisi tonttua ja pihalla komeilee joulukuusi.

Peikot joulutunnelmissa

Kastun päiväkodin yhteinen joulukalenteri toteutettiin ryhmien yhteistyönä: jouluinen yllätys paljastui joka päivä jonkun ryhmän ikkunasta.

Päiväkodin yhteinen joulukalenteri toteutettiin ryhmien ikkunoissa.

Perinteistä tonttuaskartelua ei tänäkään vuonna Satusilmuissa unohdettu.

Tonttuaskartelua
Hyvää joulua!

Satusilmut toivottavat kaikille mukavaa joulun aikaa!

Satumetsän marraskuu

Satusilmujen marraskuu alkoi peikkojen pihamaalta, josta keräiltiin onnenkiviä isänpäivälahjoiksi. Kivet saivat persoonallisen värityksen ja ne paketoitiin odottamaan isien juhlapäivää.

Peikkojen pihamaalta kerättiin onnenkiviä isänpäivälahjoiksi.

Satumetsän eläimet ovat marraskuussa päässeet mukaan lasten leikkeihin. Oravien retkellä pidettiin leikkien lomassa pieni lepohetki.

Lepohetki oravien kanssa
Oravaonnea

Kotileikki on ollut yksi Satusilmujen suosikkileikki. Kotileikissä sosiaalisten taitojen harjoittelu on ollut tärkeässä osassa. Kotileikissä jokaisella leikkijällä on oma roolinsa ja kodin päätöksentekoa ja asioiden jakamista harjoitellaan leikin lomassa.

Kotileikkiä

Myös lääkärileikkiä on Satusilmuissa leikitty ahkerasti. Potilaina ovat olleet Satumetsän asukkaat ja pehmolelut ovatkin saneet hyvää hoitoa Satusilmujen lääkäriasemalla.

Satusilmujen lääkäriasema
Pingviini saa rokotuksen.

Marraskuussa Satumetsä-teema on jatkunut myös jumpassa. Satumetsässä on kerätty oraville tammenterhoja talvivarastoon, autettu hiiriä jyvänryöstössä ja kieritty pikku kettujen kanssa polkua pitkin pesäkololle. Satumetsän taikaakin on ollut mukana: hiirten jyvälaari muuttui lopuksi pallomereksi!

Oravien tammenterhoja kuljetettiin talvivarastoihin.
Hiiret jyvänryöstössä
Satumetsän taikaa: jyvälaari muuttui pallomereksi!
Pikku ketut kierivät kotipesään.

Metsäretkillä on marraskuussa harjoiteltu mm. erilaisia hyppyjä. Satumetsän hyppypassiin sai leiman, kun koko joukkue oli suorittanut tehtävän. Nallet ja Puput selvisivät tehtävistä hienosti!

Metsäretkellä päästiin kokeilemaan erilaisia hyppyjä.
Suorituksesta sai leiman hyppypassiin.

Marraskuussa Satusilmuissa vietettiin Lapsen oikeuksien viikkoa. Kyselimme lapsilta, mitä he haluaisivat päiväkodissa tehdä. Toiveita oli paljon: kokosimme toiveet käytävän seinälle ja toteutimme niitä parhaamme mukaan viikon varrella.

Marraskuussa vietetiin lapsen oikeuksien viikkoa.

Jumppasalissa lapset saivat itse valita välineet. Monien toiveena olivat pehmopalikat, joista rakennettiinkin kiipeilyalustoja ja esteratoja. Myös voimistelurenkaat ja trampoliini olivat jumppaajien suosikkivälineitä. Liukumäki rakennettiin voimistelupenkistä ja sillä harjoiteltiin myös tasapainoilua ja kiipeilemistä.

Jumppasalissa toteutetiin lasten toiveita.
Tasapainoilutaitoa

Satusilmujen toivelistalla oli myös lasten pitämä aamupiiri. Ensimmäinen lasten aamupiiri pidettiin metsässä. Ohjeiden antaminen muille sujui hienosti ja lopuksi pidettiin vielä pieni aamuveryttely.

Metsän aamupiiri

Vaahtokarkkien paistaminen nuotiolla sujui metsässä leikkinuotion äärellä. Vaahtokarkkeina olivat tikunnokkaan pujotellut lehdet.

Metsäretkellä paistettiin vaahtokarkkeja leikkinuotion äärellä.

Lapsen oikeuksien viikko huipentui viralliseen Lapsen oikeuksien päivään, jolloin saatiin myös ensilumi maahan. Lumileikeistä nautittiinkin täysillä!

Ensilumi saapui Kastuun!
Talven riemua

Lapsen oikeuksien päivää vietettiin Satusilmuissa Satumetsän naamiaisten merkeissä. Satumetsään oli kokoontunut paljon väkeä, vieraiden joukossa nähtiin mm. Elsa, Gekko, Spiderman, Dinosaurus, Leppäkerttuprinsessa, Pääkallo, Batman ja Nalle. Diskotunnelmasta vastasivat Smurffit ja Kikattava Kakkiainen, joiden tahdissa jaksettiin juhlia ruokailuun saakka.

Nallekokous
Satumetsän naamiaisissa oli tunnelma katossa.
Leppäkerttuprinsessa
Spiderman ja Gekko vauhdissa

Satusilmujen kasvomaalausstudiossa riitti väkeä: vieraat saivat valita mieleisensä kuvan muistoksi mukavista juhlista.

Satusilmujen  kasvomaalausstudiossa kuvan sai myös käsivartteen.

Joulukuussa Satusilmujen matka jatkuu jouluisessa Satumetsässä!

Tervetuloa Satumetsään!

Lokakuussa Satusilmujen matka jatkui satumetsän hämärään. Ruokahuoneen satumaisema on rakentunut pikku hiljaa lasten yhteistyönä. Satumetsän maisemassa seikkailevat Satusilmujen mielikuvitusötökät ja syksyinen metsä on saanut ylleen myös tähtitaivaan.

Satusilmujen satumetsä

Satumetsän aamupiirissä oli mukana koko satumetsän väki. Leirinuotion äärellä katseltiin taikapeiliin, josta näkyivät kaikki Satusilmut.

Satumetsän aamupiirissä.

Satumetsän lauluhetkillä pääosassa ovat olleet peikot ja muut satumetsän asukkaat. Peikoista on loruiltu ja laulettu ja ne ovat olleet mukana lasten leikeissä niin päiväkodisssa kuin metsäretkilläkin.

Peikkoleikkejä metsässä.
Peikoille rakennettiin metsään oma pesä.
Peikkoaskartelua
Satusilmujen pikkupeikot

Lokakuu on Satusilmuissakin ollut lukukuu. Satuja on luettu, esitetty pöytäteatterina sekä katsottu satunäytelmiä tutuista kansansaduista.

Lokakuussa Satusilmuissa on luettu ahkerasti.
Peikon talo nukketeatteriesityksenä.

Satusilmujen pöytäteatterissa esiintyivät Kolme pukkia, ensin aikuisen esittämänä versiona ja sen jälkeen lasten omana esityksenä.

Kolme pukkia Satusilmujen pöytäteatterissa.
”Kuka kolistelee minun sillallani?”

Satunäytelmä Hiiri kissalla räätälinä innoitti Satusilmut taiteilemaan omat näkemyksensä tutusta kansansadusta.

Äitihiiri
Hiiret
Hiiri kissalla räätälinä

Satuja on keksitty myös itse: sadutuskivet saivat Satusilmujen mielikuvituksen lentoon ja tuloksena oli yhdessä keksitty huima tarina metsän eläimistä.

Sadutuskivet innoittivat Satusilmut tarinankerrontaan.

Hiirileikkejä on Satusilmuissa leikitty jumpassa ja metsäretkillä. Satusilmujen suosikkileikki on ollut Pii pii hiiri -leikki, jossa kissa piileskelee jauhosäkissä ja hiiret juoksevat sitä pakoon.

Pii pii hiiri -leikki: kissa odottelee jauhosäkissä!

Satumetsän pehmoeläimet ovat seikkailleet päivittäin lasten leikeissä. Satusilmujen mielikuvituksessa saduissa voi tapahtua mitä vaan: peikot, hiiret ja pukit seikkailevat sulassa sovussa Satusilmujen Satumetsässä.

Hiiret Kolmen pukin sillalla.
Peikkoja ja pukkeja.
Yksisilmäpeikko odottelee sillan alla.

Lokakuun lopulla Satusilmujen aamupiirissä odotti yllätys: peikot olivat rakentaneet uuden talon, jota ryhdyttiinkin Satusilmuissa tutkimaan innokkaasti!

Peikkojejen uusi talo

Ötökkäjuttuja

Syyskuussa Satusilmuissa siirryttiin ötököiden maailmaan. Satuhetkillä luimme pienryhmissä satuja ötököistä.

Satuhetkillä luettiin ötökkäsatuja.

Pikku toukka paksulainen toimi innoittajana niin askarteluhetkillä kuin aamupiireissäkin.

Pikku toukka paksulainen.
Toukan aamupala.

Ötököitä syntyi myös muovailuvahasta.

Ötökkämuovailua.

Valmiit ötökät pääsivät Satusilmujen hyllylle lehtipedin päälle.

Satusilmujen muovailuvahaötökät.

Ötököitä tutkittiin syyskuun aikana niin sisällä kuin ulkonakin. Metsäretkillä ja päiväkodin pihalla tehtiin monia ötökkähavaintoja, mutta ötökät kiinnostivat myös sisätiloissa ja leikeissä.

Ötökkätutkimuksia sisätiloissa.
Matkalla lähimetsään tutkittiin kadulla luikertelevaa kastematoa.

Ötökkäkansio oli Satusilmujen ahkerassa käytössä ja valokuvasuurennoksia erilaisista ötököistä tutkittiin innokkaasti.

Ötökkäkansiota tutkimassa.

Myös leikeissä ötökät olivat mukana. Dinosaurusten ja ötököiden yhteisessä maailmassa riitti dramatiikkaa ja vaarallisia tilanteita.

Ötökkäleikissä mukaan pääsivät myös dinosaurukset.

Lauluhetkillä laulettiin teemaan sopivia ötökkälauluja. Mukana lauluhetkillä oli pehmokilpikonna nimeltään Pikku Papu. Pikku Papun laulujen siivin pääsimme soittamaan rytmisoittimilla ja harjoittelemaan rytmitystä rytmirinkulan avulla. Pikku Papu pääsi mukaan myös yhteisille metsäretkillemme.

Pikku Papu oli mukana myös metsäretkellä.

Metsäretkillä tehtiin paljon erilaisia luontohavaintoja. Aamukasteessa kimaltelevat hämähäkinseitit ihastuttivat Satusilmuja ja matkan varrella nähtiin myös leppäkerttuja, kastematoja ja etanoita. Syyskuun viimeisellä retkellä tutkittiin ötökkävalokuvia ja rakennettiin luonnonmateriaaleista mallin mukaan hyttynen ja hämähäkki.

Ötököitä mallin mukaan metsäretkellä: hyttynen.
Hämähäkki

Ötökkäteema näkyi myös jumppahetkillä. Kävimme retkellä Raunistulan koulun kentällä, jossa leikittiin maa-meri-laiva -leikin muunnosta. Leikissä juostiin vuorotellen Leena Leppäketun, Antti Ampiaisen ja Tiina Toukan luo. Kentällä leikittiin myös Värimadot pesiin -leikkiä. Ötökkäleikkejä jatkettiin jumppahetkillä päiväkodin salissa.

Kentällä leikittiin ötökkäaiheisia leikkejä.

Lauluhetkien Viisi sammakkoa pääsivät mukaan myös lasten leikkeihin. Jumppamattolampeen hyppeli innokas sammakkojoukko Satusilmujen avustuksella.

Sammakkolampi

Syyskuun ötökkäaskartelujen päätteeksi tehtiin Satusilmujen ruokahuoneen satumetsään omia mielikuvitusötököitä.

Munakennosta syntyy värikkäitä ötököitä.

Ötökät pääsivät Satusilmujen metsään.

Lokakuussa matka jatkuu Satumetsään!

Minä ja meidän ryhmä!

Syyskausi on Satusilmuissa päässyt jo hyvään vauhtiin. Elokuu on vaihtunut syyskuuksi ja uudet aloittajatkin ovat päässeet kotiutumaan Satusilmujen mukavaan joukkoon.

Satusilmujen kausi aloitettiin teemalla Minä ja meidän ryhmä. Tutustumisen ohella opettelemme yhdessä kaveritaitoja ja toisten huomioon ottamista. Satusilmut kokoontuvat joka aamu aamupiiriin. Aamupiirissä jokainen lapsi huomioidaan ja oma kuvasymboli kiinnitetään aamupiiritauluun paikalla olon merkiksi. Oma merkki onkin jokaiselle tärkeä juttu!

Jokaisella lapsella on oma kuvasymboli.

Satusilmujen toimintaa voi seurata käytävän seinällä olevasta kehkeytyvästä opetussuunnitelmasta. Suunnitelma elää ja täydentyy toiminnan edetessä. Tarkoituksena on kirjata suunnitelmaan se, mitä olemme tehneet, opetelleet ja oppineet. Tärkeää on myös yhteinen arviointi projektin päätteeksi.

Kehkeytyvä opetussuunnitelma: Minä ja meidän ryhmä

Elokuun alkajaisiksi jokainen Satusilmu sai tehdä itsestään omakuvan. Ennen maalaustöitä katselimme iPadilta omia valokuviamme ja mietimme, miltä näytämme. Persoonalliset henkilökuvat koristavat nyt Satusilmujen käytävän seiniä.

Omakuva keltaiselle

Yhdessä toimimista harjoiteltiin jumppasalissa, jossa liikuttiin Liikunnan ihmemaan tunnelmissa.

Patjan sisältä paljastuu yllätys…
Ja sitten rakentelemaan!
Yhteistyöllä syntyy hienoja rakennelmia.

Vauhdikkaan rakentelutuokion jälkeen kokoonnuttiin leikkivarjon päälle rentoutushetkeen.

Rentoutushetki leikkivarjon päällä.

Satusilmujen perjantain ohjelmaan kuuluu lauluhetki. Tänä syksynä lauluhetkillä on vieraillut iloisten eläinystävien joukko. Olemme laulaneet mm. Urposta ja Turposta, Pikku Koirasta, oravasta, hiirestä ja Pikku Jänöstä. Maskottimme Nalle on lisäksi usein mukana Satusilmujen aamupiirerissä.

Lauluhetken kutsuvieraita.

Käden taitoja on Satusilmuissa harjoiteltu mm. älytaulun äärellä.

Älytaululle voi myös piirtää!

Elokuussa Satusilmuissa tutkittiin värejä. Metsäretkellä etsittiin luonnosta eri värisiä asioita ja kuvattiin löydöt iPadilla. Väriasioita käsiteltiin myös perinteisin menetelmin maalauksen merkeissä. Värikokeiluja tehtiin sekoittamalla eri värejä keskenään. Tuloksena oli syksyn väriloistoa parhaimmillaan.

Värikokeiluja.
Satusilmujen syksyn värit.

Syyskuun ensimmäisen metsäretken teemana oli vihreä väri. Metsäpiirissä vieraili Sami Sammakko, jonka kadonneita värimatoja Satusilmut pääsivät etsimään.

Sami Sammakko ja kadonneet värimadot.

Yhteistyöllä innostuttiin rakentamaan majaa ötököille. Majasta tuli lopulta oikea linna, jonne löytyi myös sopiva asukas!

Ötököiden majaa rakennettiin innolla.

Ja majaan muutti etana…

Etana pääsi muuttamaan Satusilmujen ötökkämajaan.

Ötököiden parissa jatketaankin syyskuussa!

 

Hyvää kesää!

Kesä on vihdoin tullut ja Satusilmuissakin on nautittu aurinkoisesta säästä niin pihalla kuin retkeillenkin. Potkupyörät ovat olleet ahkerassa käytössä ja varaston uumenista kaivettiin esille pensselit ja ämpärit vesimaalausta varten.

Potkupyöräily on ollut Satusilmujen lempipuuhaa pihalla.
Maalaushommissa

Sisälläkin on riittänyt monenlaista puuhaa. Salissa on päästy kiipeilemään ja purkamaan energiaa, kädentaitoja ja hahmottamista on harjoiteltu palapelejä kooten, mutta myös pikkulegoilla rakentelu on kiinnostanut.

Kiipeilyharjoituksia
Maa, meri, laiva -leikki salissa
Palapelihetki
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Pikkulegoista syntyy vaikka päätorni!

Alkukesän retkillä olemme tehneet paljon luontohavaintoja. Viime viikkojen väriläiskiin  kuuluvat voikukat, joita olemme tarkkailleet retkillä, pihalla ja myös sisällä maljakossa.  Keltaisia kukkia on ihailtu ja pohdittu mm. sitä, miten paljon voikukka imee vettä päivän aikana läpinäkyvästä lasista. Voikukkatutkimusten loppuvaiheessa ikuistimme kukat maalauksiin.

Kesäinen maalaushetki Satusilmuissa
Voikukkataidetta

Satusilmut ovat alkukesästä retkeilleet ahkerasti. Itäpellon puiston vetonaula on hieno kiipeilyteline, joka on ollut Satusilmujenkin suosikki.

Kiipeilyharjoituksia Itäpellon puistossa

Kiipeilykokeiluja on tehty myös omalla pihalla.

Aina kannattaa yrittää!

Leikkiympäristön kehittämistyön tuloksena käytävään on rakennettu keppihevostalli, jossa asustelee iloisten keppareitten joukko. Hevosilla on myös hoitotarvikkeita, joten heppoja pääsee harjaamaan ja niille voi kiinnittää oikeita riimuja ja taluttimia .

Hevostalli on muuttanut Kastuun.

Älytaulu on kevään aikana ollut käytössä satuhetkillä ja lapset ovat myös päässeet itse kokeilemaan älytaululle piirtämista.

Satuhetken päätteeksi kokeiltiin älytaululle piirtämistä.

Kevätkauden päätteeksi ja kesän kunniaksi vanhempainyhdistys tarjosi kaikille jäätelöt, joita lähdimme nauttimaan päiväkodin viereiseen metsikköön.

Jätskiretkellä

Satusilmut toivottavat kaikille oikein hyvää ja aurinkoista kesää!