Nalleja liikkeellä…

Maaliskuussa Satusilmuissa on jatkettu seikkailuja nallemaailmassa. Tuttu tarina Kultakutrista ja kolmesta karhusta sai uuden ilmeen valokuvatarinana, joka tehtiin lasten ja aikuisen yhteistyönä. Lavasteet ja muu rekvisiitta mietittiin yhdessä lasten kanssa ja lapset saivat myös ottaa valokuvat kertomukseen aikuisen avustuksella. Valmis tarina katsottiin koko ryhmän kanssa aamupiirissä.

Karhuperhe palasi kotiin aamukävelyltä.
”Joku on nukkunut minun vuoteessani ja siellä hän nukkuu yhä!”

Maaliskuun toisella viikolla vietettiin nalleviikkoa. Päiväkotiin sai tuoda oman nallen, joka oli viikon varrella mukana erilaisissa Satusilmujen touhuissa.

Nalleviikolla päiväkotiin sai tuoda oman nallen tai muun pehmolelun.
Nallehetki
Välipalan aika

Nalleviikon alkajaisiksi haastattelimme kaikkia nalleja ja lapset saivat ottaa valokuvan omasta nallestaan tai muusta pehmoeläimestä.

Nallehaastattelu

Nallejumpassa jumpattiin oman nallen kanssa, jumppaohjeita katsottiin nallekorteista.

Nallen jumppakortit
Nallejumpassa jumppailtiin oman nallen kanssa jumppakorttien ohjeiden mukaan.

Nallen kanssa jumpattiin myös salissa. Mukaan pääsivät nallet ja muut pehmot.

Nallejumppaan pääsi mukaan oma nalle tai muu pehmolelu.
Nallet radalla
Nallet valmistautumassa karusellikierrokselle.

Nalleviikolla Satusilmuissa kokeiltiin nallepainantaa: koekarhuksi uskaltautui päiväkodin Urpo-karhu, joka hyppäsi valkoiseen värikylpyyn.

Urpo-karhu valmistautuu värikylpyyn.
Urpo värikylvyssä.
Nallepainantaa yhdellä sormella.
Valmiit nallet seinällä
Urpo-karhun muotokuvia

Nalleviikon lauluhetkellä laulettiin nallelauluja. Omat nallet pääsivät mukaan laulamaan ja leikkimään.

Nalleviikon lauluja

Nalleviikko osoittautui niin suosituksi, että sitä jatkettiin vielä toinen viikko.

Toisen nalleviikon alkajaisiksi nalleista keksittiin omissa pienryhmissä tarinoita. Sateenkaarien ja Kimalaisten tarinoista ei puuttunut vauhdikkaita käänteitä.

Nalletarinoita

Nalleviikoilla harjoiteltiin myös valokuvausta. Nalleja ja muita pehmoeläimiä kuvattiin iPadeilla päiväkodin erilaisissa ympäristöissä. Kuvia katseltiin yhdessä aamupiirissä ja jokainen sai kertoa samalla omasta valokuvastaan.

Valokuvausta harjoiteltiin iPadeilla.
Nallet seikkailivat päiväkodissa.

Nallet ja muut pehmot viihtyivät päiväkodissa mainiosti ja lähtivät nalleviikkojen päätteeksi tyytyväisinä kohti kotejaan. Huhtikuussa nallet ja muut satumetsän asukkaat seikkailevat keväisissä tunnelmissa.