Luontotutkimuksia, liikuntaa ja metsäretkeilyä

Toukokuu on Satusilmuissa ollut luonnossa liikkumisen, tutkimisen ja metsäretkeilyn aikaa. Luontohavaintoja on tehty päiväkodin pihalla ja metsässä. Luupit olivat ahkerassa käytössä aamupäiväulkoilun aikana ja niillä tarkasteltiin mm. maassa kipittäviä muurahaisia.

Tutkimusryhmä työssään
Luupilla voi etsiä elämää myös puun rungolta

Unelmien liikuntapäivää vietettiin Kastun päiväkodissa tiistaina 10.5. Koko päiväkoti oli osallistunut liikuntapäivän suunnitteluun ja toteutukseen ja erilaisia tehtäväpisteitä oli päiväkodin välittömässä läheisyydessä olevassa pikkumetsässä sekä viereisellä kentällä.

Tasapainoilua puiden väliin viritetyllä hihnalla
Hämähäkinverkossa pujottelu vaatii taitoa
Lepakkoleikissä myös aikuiset pääsivät vauhtiin

Suomen lasten metsäretkipäivänä 15.5. Satusilmut lähtivät retkelle tuttuun lähimetsään. Metsäpolun varrella teimme paljon keväisiä luontohavaintoja.

Luontopolulla
Metsän väriloistoa
Lehtokotilot tekivät vaikutuksen taidokkaasti koristellulla kuorellaan
Mustikan kukintoja
Kimalainen pysähtyi hetkeksi kuvattavaksi

Luontoretkellämme pysähdyimme vanhalle retkipaikallemme, jossa oleva risumaja kaipaisi pientä korjausta. Pihapiiriin rakennettiin myös leikkinuotio.

Risumajan remontointia
Leikkinuotiota rakentamassa

Satusilmut osallistuivat myös teemapäivän Metsänsydän-haasteeseen.

Metsänsydän

Satusilmujen Metsänsydän jäi kalliolle auringonpaisteeseen ilahduttamaan muita paikalle osuvia metsässä liikkujia!

 

Vinkkejä ja linkkejä

Päiväkodin lähimetsässä voi tehdä kierroksen ja samalla bongailla kevään merkkejä.  Metsässä on jo nähty sinivuokkoja, fasaani sekä erilaisia pörriäisiä.

Sinivuokot kukkivat lähimetsässä
Fasaani päiväkävelyllä
Pörriäiset ovat jo liikkeellä!

Luontohavaintoja voi tehdä myös omatekoisilla kiikareilla, jotka syntyvät helposti kahdesta wc-paperirullasta. Rullat voi kiinnittää yhteen nitojalla tai teipillä ja kiikarin voi ripustaa kaulaan langalla tai narulla.

Wc-paperirullakiikarit
Kiikareilla voi tehdä hienoja luontohavaintoja

Tyhjistä pilttipurkeista syntyy helposti terraario pikkuötököille. Purkin sisustukseen voi käyttää vaikka pieniä kiviä, tikkuja tai lehtiä (lehtiä voi leikata myös paperista tai kankaasta). Terraarion asukkaan voi askarrella esimerkiksi puuhelmestä ja piippurassista, kuten alla olevassa kuvassa.

Terraariossa asuu hämähäkki

Jos tekeminen loppuu kesken, netistä löytyy paljon luontotehtäviä, liikunta- ja askarteluvinkkejä sekä laululeikkivideoita.  Kastun päiväkodin sivuilla on linkkilista, josta pääsee monille hyödyllisille puuhasivuille. Sivustolle pääset tästä linkistä: http://www.turku.fi/uutinen/2020-04-09_vinkkeja-ja-linkkeja-lapsiperheille

Molla-verkkosivustolta löytyy linkkejä esimerkiksi. Pikku Kakkosen tehtäväsivuille. Materiaalia on paljon ohjatun piirtämisen harjoittelusta tee se itse -tarinoihin, Siinan laululeikkeihin ja tiedonjyvä-tiedekokeisiin. Tässä linkki Mollaan https://blog.edu.turku.fi/molla/oppimateriaaleja/

Lukulumo-sovelluksen maksuton kotiversio on käytettävissä 13.5. asti. Lukulumon voi ladata mobiililaitteeseen sovelluskaupasta. Ohjeet sovellukseen kirjautumiseen löytyvät osoitteesta https://www.iltoppiminen.fi/palvelumme/lukulumo/ 

Lukulumon kirjastossa on runsaasti satu- ja kuvakirjoja luettuina. Sivuja voi käännellä omaan tahtiin mobiililaitteessa, joten kokemus muistuttaa aika paljon perinteistä kirjan lukua.

Mukavia puuha- ja lukuhetkiä kaikille!

 

Leikkiympäristön kehittämistyö jatkuu

Satusilmuissa leikkiympäristön kehittämistyö jatkuu: ruokailuhuoneen nurkkaukseen rajattiin selkeä oma alue eläin- ja autoleikeille. Tila toimii myös muissa leikeissä, joissa on mukana erilaisia hahmoja tai kulkuneuvoja.

Kotileikkialue siirrettiin ruokailuhuoneesta nukkarin viereiseen pikkuhuoneeseen. Siirrolla pyrittiin luomaan kotileikille rauhallinen oma tila. Kodin sisustus on vielä kesken, mutta vauvojen hoito onnistuu nykyisilläkin tarvikkeilla.

 

Kevättunnelmia Satusilmuista

Satusilmuissa on viime viikkoina keskitytty leikki- ja oppimisympäristön kehittämiseen. Eteinen on kokenut melkoisen muodonmuutoksen: Satusilmujen ja Taikaterhojen naulakkojen välissä kiertää kaksikaistainen tie, jonka varrelta voi löytää paloaseman, poliisilaitoksen ja huoltoaseman. Parkkialueella odottelee jo kaksi mopoa innokkaita kuljettajia. Mopoajelun lomassa voi käydä vaikka jäätelöbaarissa tai karkkikaupassa.

Dinosaurusmaassa tyrannosaurukset paistattelevat päivää tulivuoren rinteillä. Läheisessä laaksossa kasvinsyöjädinot mutustelevat lehtiä palmupuun alla.

Leikkiympäristön kehittämistyö jatkuu Satusilmuissa kevään aikana!