Tiimit ja tiimivastaavat

Esittelyssä työväenopiston tiimit ja tiimivastaavat

Kulttuuritiimi: Tiimivastaava Merja Ylitalo, TaM, kuvataiteilija ja jooganopettaja SJL.

Tiimivastaava Merja Ylitalo

Tiimin esittely

Kulttuuritiimissä on laaja kirjo erilaisia kuvataiteen kursseja (mm. maalaus-, piirustus-, kuvanveisto- ja valokuvauskurssit), keramiikkakursseja, jooga- ja itämaisten lajien kursseja, liikunta- ja tanssikursseja. Kulttuuritiimin opettajat ovat alansa ammattilaisia ja esim. kuvataiteen opettajamme ovat ammattitaiteilijoita, jotka myös itse toimivat kuvataiteilijoina. Tällä hetkellä tiimissämme on 69 opettajaa ja kursseja lähes 200 kpl.

Kurssimme ovat hyvin suosittuja ja useat tiimimme opiskelijoista ovat olleet tiimimme monilla kursseilla vuosia, sillä samanlaista korkeatasoista opetusta on vaikea löytää muualta. Jokainen opiskelija on tervetullut kursseillemme vasta-alkajasta pitkään harrastaneisiin!

Tiimivastaavan esittely

Olen Kulttuuritiimin tiimivastaava, Merja Ylitalo, ja opetan piirustusta, maalausta sekä hathajoogaa. Turun suomenkielisessä työväenopistossa olen opettanut vuodesta 2000 alkaen. Pidän työstäni ja haluan koko ajan kehittää sitä ja samoin tiimiämme sekä lisätä tiimini opettajien sekä opiskelijoiden motivaatiota & taitoja.

Opetustehtävien lisäksi toimin itsekin kuvataitelijana. Olen opiskellut kuvataidetta eri ammatillisissa taideoppilaitoksissa 9 vuoden ajan kiinnostuksesta erilaisiin menetelmiin, teorioihin ja tekniikoihin. Teoksiani on ollut esillä mm. kaikissa maanosissa jurytetyissä kansainvälisissä näyttelyissä. Intohimoni on maalaaminen – maalaan öljy- ja tussimaalauksia.

Kevätkauden uutuudet ja suositut kurssit

Suuri osa Kulttuuritiimin suosituista kursseista on koko lukuvuoden mittaisia. Keväällä alkavia uusia kursseja 41 kpl, joista viikonloppukursseista uutuuksia ovat esim. Intialainen päähieronta ja Wanhat maalit sisustuksessa. Koko kevään mittaisia kurssitarjontamme uutuuskursseja ovat mm.: Nykyjongleeraus, Keskusteluja taidekuvien äärellä, Hedelmä- ja kukkamaalaus ja Maalatut muistot. Tervetuloa kursseillemme!

 

***

Taitotiimi: Tiimivastaava Jesse Peltomaa, KM

Tiimivastaava Jesse Peltomaa

Tiimin esittely

Taitotiimi nojautuu vahvasti erilaisiin kädentaitoihin, mutta pitää sisällään myös paljon muuta. Perinteisten puu- ja tekstiilitaitojen lisäksi taitotiimissä pääsee oppimaan monipuolisia kädentaitoja nahankäsittelystä hopeakoruihin, elektroniikkatöistä viulunrakentamiseen sekä lasitöistä kansallispukujen valmistukseen.

Taitotiimistä löytyy taidon lisäksi muuta osaamista. Voit tulla tutustumaan kirjallisuuden ja sanataiteen saloihin tai kehittää itseäsi musiikissa opistomme monipuolisessa opetustarjonnassa. Erilaisten musiikkityylien lisäksi kurssitarjonnasta löytyy kursseja musiikin tuottamiseen ja äänittämiseen. Jos kaipaat elämääsi draamaa, voit opiskella improvisointia tai Stand upia perinteisemmän teatteritaiteen lisäksi.

Tiimimme monipuolisuudesta kielii kurssit historiasta ja arkeologiasta. Luontoihmiselle löytyy erilaisia retki- ja luontokursseja pihanhoitoa unohtamatta. Halutessasi laivurikursseillamme voit valmentautua erilaisiin merenkulkuun liittyviin tutkintoihin. Ajattelijoille on tarjolla filosofiaa, psykologiaa ja opetus- sekä kasvatusasiaa.

Tiimimme kursseilla voi kehittää tietotekniikkataitojaan informaatiotekniikan monipuolisesta tarjonnastamme. Kuvien järjestelyn ja muokkauksen lisäksi tarjolla on erilaisten ohjelmien käytön opiskelua, ohjelmointia ja koodaamista.

Jotta ympyrä sulkeutuisi, taitotiimimme tarjoaa ruokakursseja ruuanvalmistustaitojen ja ravintotiedon kehittämiseen. Kursseilla pääset tutustumaan perinneruokien valmistuksesta monikulttuurisempaan keittiöön.

Tiimivastaavan esittely

Olen Jesse Peltomaa, koulutukseltani kasvatustieteiden maisteri, luokanopettaja sekä käsityönopettaja. Turun suomenkielisessä työväenopistossa olen Taitotiimin vastaava ja kädentaitojen opettaja.

Kevätkauden uutuudet ja suositut kurssit

Taitotiimillä on paljon suosittuja kursseja. Esimerkiksi verhoilu- ja hopeatyökurssit ovat todella suosittuja, samoin laivurikurssit. Perinteiset puu- ja tekstiilityökurssit kiinnostavat ihmisiä ja paikat täyttyvät nopeasti.

Taitotiimiin uutuutena on tullut muun muassa akustisten perinnesoittimen valmistamista, hopealangan virkkausta ja erilaisia tietotekniikan kursseja.

 

***

Esittelyssä työväenopiston tiimit ja tiimivastaavat: Kielitiimi, tiimivastaava Susanna Törnström, FM

Opettaja Susanna Törnström espanjan tunnilla

Tiimin esittely

Kielitiimi on yksi työväenopiston kolmesta tiimistä ja nimensä mukaisesti kielitiimi vastaa kielikursseista opistolla. Vuosittain meillä on tarjontaa yli kahdessakymmenessä eri kielessä alkeiskursseista jo pitkälle edenneisiin. Monissa kielissä tarjoamme useita rinnakkaiskursseja eri päivinä ja kellonaikoina, jotta mahdollisimman monille tarjoutuisi tilaisuus osallistua kursseille. Ikisuosikkeja kielten kursseissa ovat niin espanjan, englannin, italian kuin ranskankin kurssit ja näissä tarjontamme onkin laajin. Maistiaisia kielestä saa esimerkiksi alkeis- ja matkailukursseilla, mutta lukuisat ryhmät ovat jo hyvinkin pitkällä ja oppilaiden kielitaito hipoo jo natiivien kielenkäyttökykyä. Kiitos opettajien ja innokkaiden opiskelijoiden. Meillä on taitavaa ja motivoitunutta porukkaa!

Uusia kieliä toivomme aina valikoimiimme ja otamme mieluusti vastaan ehdotuksia uusista, erilaisista tai erikoisistakin kielistä ja kielikursseista. Ota yhteyttä, jos osaat opettaa tai kaipaat opetusta!

Tiimivastaavan esittely

¡Hola! Olen kielitiimin vastaava Susanna ja espanjankielenopettaja. Intohimoni espanjan kieleen syttyi lukioikäisenä, kun lähdin vaihto-oppilaaksi Meksikoon osaamatta espanjaa sanaakaan. Siellähän sen sitten oppi 😊 Yliopisto-opintojen myötä ajauduin lapsuuden haaveammattiini opettajaksi ja olen ollut onnellinen saadessani opettaa motivoituneita aikuisopiskelijoita työväenopistolla lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Opetuksen ohella yritän tsempata myös opistomme muita opettajia upeassa työtehtävässään eri aineissa. Vapaa-ajallani viihdyn perheeni kanssa luonnossa ja liikkuen sekä hevosten ja koirien kanssa touhutessa. Mielenkiintoni kaikkea muutakin kohtaan on lähes loputon: rakastan lukemista, matkustamista, hyvää ruokaa, taidetta, teatteria, käsitöitä, hyvinvointia ja hyvän tekemistä.

Kevätkauden uutuudet ja suositut kurssit

Kielitiimin kurssivalikoimassa on tänä vuonna mahtava valikoima eri kieliä, on albaniaa, arabiaa, englantia, espanjaa, hollantia, italiaa, japania, kiinaa, kreikkaa, kroatiaa, latinaa, puolaa, ranskaa, romaniaa, ruotsia, saksaa, ukrainaa, venäjää, viittomakieltä ja viroa. Kevääksi saamme vielä uusia kursseja esimerkiksi islannin kielestä ja muinaiskreikasta. Kaikkiaan uusia kielten kursseja on keväällä tarjolla lähes 60, eli valikoimista löytynee jokaiselle jotakin; matkailua, keskustelua, kielioppia, kuunteluharjoituksia ym. ym. Erityisenä uutena asiana kurssivalikoimassamme on myös espanjan alkeiskurssit, joista voi saada opintopisteitä esimerkiksi tutkintotavoitteiseen opiskeluun hyväksyttäväksi. Toiveita opintopistekursseista otetaan myös vastaan. Mitä mieleesi tuleekaan, ota yhteys Susannaan!

Opinto-ohjelman jakelupaikat

Painatejakelupaikat

Pääjakelu on päättynyt, mutta opinto-ohjelmia löytyy varmasti vielä kirjastoista, kirjakaupoista ja tietysti opistotalosta.

Opistotalo, Kaskenkatu 5, ulko-ovien vieressä – 3.8.2024
Akateeminen kirjakauppa, Yliopistonkatu 27 – 7.8.2024
Daily Ladies, Linnankatu 41 – 6.8.2024
Itäisenkadun Taidetarvike, Itäinen Pitkäkatu 31 a – 5.8.2024
Kansallinen Kirjakauppa, Linnankatu 16 – 8.8.2024
Kansallinen Kirjakauppa, Hämeenkatu 7 – 5.8.2024
Kauppakeskus Hansa, Infotori – 3.8.2024
Kauppakeskus Skanssi, K-Citymarketin edessä – 3.8.2024–9.9.2024
Kauppatorin toimipiste, KOP-kolmio, Monitori – 5.8.2024
K-Market Härkämäki – 6.8.2024
Lankamaailma, Humalistonkatu 1 – 5.8.2024
Länsikeskuksen K-citymarket, Markulantie – 3.8.2024
Ohjaamo, Yliopistonkatu 27 – 8.8.2024
Raseko, Eeronkuja 4 a – 5.8.2024
Sale, Jyrkkälä – 6.8.2024
Suomalainen kirjakauppa, Kauppakeskus Hansa – 6.8.2024
Suomalainen kirjakauppa, Kauppakeskus Skanssi – 6.8.2024
TOP-keskus, Lemminkäisenkatu – 5.8.2024
Turun AKK, Artukainen, A-talo – 6.8.2024
Turun ammatti-instituutti, Lemminkäisenkatu – 5.8.2024
Turun ammatti-instituutti, Ruiskadun kampus– 6.8.2024
Turun ammatti-instituutti, Kukkulakuja 3– 15.8.2024
Turun ammatti-instituutti, Peltola, Hamppukatu 2 – 15.8.2024
Turkuseura, Vanha Suurtori – 7.8.2024
Turun Kauppahalli, Eerikinkatu 16 – 3.8.2024
Turun Kauppakorkeakoulun kirjasto, Rehtorinpellonkatu 3 – 5.8.2024
Turun kaupunginkirjasto, Linnankatu 2 – 2.8.2024
Turun Seudun TST ry, Kanslerintie – 6.8.2024
Turun sivukirjastot – 5.–8.8.2024
Turun yliopiston Feeniks-kirjasto – 5.8.2024
Työpiste, Yliopistonkatu 27– 8.8.2024
Varsinais-Suomen TE-toimisto, Itsenäisyydenaukio– 8.8.2024
Varsinais-Suomen Viro-keskus, Vanha Suurtori 3– 7.8.2024

 

Maalauskursseilla ei enää käytetä tärpättiä

Syksystä 2022 alkaen työväenopisto siirtyy puhtaampaan ja myrkyttömämpään opiskeluympäristöön. Maalauskursseilla tämä koskee tärpätin käytön lopettamista opetustunneilla opiston tiloissa eli tärpättiä ei käytetä missään muodossa, ei ohenteena eikä mediumeissakaan (dammar, liquin). Tärpätti on myrkyllistä vesistölle ja haitallista myös hengitettynä (sama koskee myös hajutonta tärpättiä).

Perinteisellä öljyvärillä voi jatkossakin maalata opetustunnilla käyttäen sitä vain pelkästään tai kylmäpuristetun pellavaöljyn kanssa. Vesiliukoisiin öljyväreihin voidaan myös sekoittaa 25 % perinteisiä öljyvärejä, joten esim. vaaleat värit voidaan tehdä käyttäen vesiliukoista valkoista väriä sekoittamalla siihen max. 25 % perinteisiä värejä. Näin oppilaat voivat käyttää perinteisiä värejä uusien vesiliukoisten värien ohella ilman, että heidän tarvitsee ostaa kokonaan uudet värit.

Osaamistavoitteet

Osaamistavoitteet taitotasoittain:

A1:

  • Ymmärtää ja käyttää tuttuja arkipäivän ilmauksia ja perustason sanontoja, joiden tavoitteena on yksinkertaisten, konkreettien tarpeiden tyydyttäminen.
  • Pystyy esittäytymään ja esittelemään muita.
  • Pystyy vastaamaan itseään koskeviin kysymyksiin ja kysymään vastaavia kysymyksiä muilta, esimerkiksi missä he asuvat, keitä he tuntevat ja mitä heillä on.
  • Pystyy käymään yksinkertaisia keskusteluja, jos puhekumppani puhuu hitaasti ja selvästi ja on valmis auttamaan.
  • Ymmärtää ja osaa käyttää kurssilla käsiteltyihin aiheisiin liittyviä sanoja ja ilmaisuja.
  • Pyrkii arvioimaan ja kehittämään kielitaitoaan

 

A2:

  • Ymmärtää lauseita ja usein käytettyjä ilmauksia, jotka liittyvät tavallisimpiin arkipäivän tarpeisiin: kaikkein keskeisin häntä itseään ja perhettä koskeva tieto, ostosten teko, paikallistieto, työ.
  • Pystyy viestimään yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa tehtävissä, jotka edellyttävät yksinkertaista tiedonvaihtoa tutuista, jokapäiväisistä asioista.
  • Pystyy kuvailemaan yksinkertaisesti omaa taustaansa, lähiympäristöään ja välittömiä tarpeitaan.
  • Ymmärtää ja osaa käyttää kurssilla käsiteltyihin aiheisiin liittyviä sanoja ja ilmaisuja.
  • Hakee vieraskielistä tietoa ohjatusti kurssiin liittyvistä materiaaleista ja ohjeista
  • Pyrkii arvioimaan ja kehittämään kielitaitoaan

 

B1:

  • Ymmärtää pääkohdat selkeistä yleiskielisistä viesteistä, joita esiintyy usein esimerkiksi työssä, koulussa ja vapaa-aikana.
  • Selviytyy useimmista tilanteista matkustaessaan kohdekielisillä alueilla.
  • Pystyy tuottamaan yksinkertaista, johdonmukaista tekstiä tutuista tai itseään kiinnostavista aiheista.
  • Pystyy kuvaamaan kokemuksia ja tapahtumia, unelmia, toiveita ja tavoitteita.
  • Pystyy perustelemaan ja selittämään lyhyesti mielipiteitä ja suunnitelmia.
  • Ymmärtää ja osaa käyttää kurssilla käsiteltyihin aiheisiin liittyviä sanoja ja ilmaisuja.
  • Hakee vieraskielistä tietoa kurssiin liittyvistä materiaaleista ja ohjeista.
  • Arvioi ja kehittää kielitaitoaan.

 

 B2:

  • Ymmärtää pääajatukset konkreetteja ja abstrakteja aiheita käsittelevistä monitahoisista teksteistä, myös oman erityisalansa käsittelystä.
  • Viestiminen on suhteellisen sujuvaa ja spontaania, ja opiskelija pystyy säännölliseen vuorovaikutukseen syntyperäisten kanssa ilman että se vaatii kummaltakaan osapuolelta erityistä ponnistelua.
  • Pystyy tuottamaan selkeää, yksityiskohtaista tekstiä hyvinkin erilaisista aiheista, esittämään mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta asiasta ja selittämään eri vaihtoehtojen edut ja haitat.
  • Ymmärtää ja osaa käyttää kurssilla käsiteltyihin aiheisiin liittyviä sanoja ja ilmaisuja.
  • Hakee monipuolisesti kurssilla tarpeellista vieraskielistä tietoa.
  • Arvioi ja kehittää kielitaitoaan oma-aloitteisesti.

 

C1:

  • Ymmärtää erityyppisiä vaativia, pitkähköjä tekstejä ja tunnistaa piilomerkityksiä.
  • Pystyy esittämään ajatuksiaan sujuvasti ja spontaanisti ilman havaittavia vaikeuksia ilmausten löytämisessä.
  • Käyttää kieltä joustavasti ja tehokkaasti sekä sosiaalisiin että myös opintoihin ja ammattiin liittyviin tarkoituksiin.
  • Pystyy tuottamaan monimutkaisia aiheita käsittelevää selkeää, hyvin rakentunutta ja yksityiskohtia sisältävää tekstiä.
  • Osaa jäsentää tekstiä ja edistää sen sidosteisuutta esimerkiksi käyttämällä sidesanoja.
  • Hakee itsenäisesti ja monipuolisesti kurssiin liittyvää vieraskielistä tietoa.
  • Arvioi ja kehittää kielitaitoaan monipuolisesti ja oma-aloitteisesti.
  • Ymmärtää ja osaa käyttää kurssilla käsiteltyihin aiheisiin liittyviä sanoja ja ilmaisuja.

 

 

C2:

  • Ymmärtää yleensä vaikeuksitta kaikenlaista puhuttua ja kirjoitettua kieltä.
  • Osaa yhdistellä tietoja erilaisista puhutuista ja kirjoitetuista lähteistä ja rakentaa niissä esitetyistä perusteluista ja selostuksista sisällöllisesti yhtenäisen esityksen.
  • Pystyy ilmaisemaan ajatuksiaan spontaanisti, erittäin sujuvasti ja täsmällisesti.
  • Pystyy erottamaan merkitysvivahteet mutkikkaissakin tilanteissa.
  • Ymmärtää ja osaa käyttää kurssilla käsiteltyihin aiheisiin liittyviä sanoja ja ilmaisuja.
  • Hakee itsenäisesti ja monipuolisesti kurssiin liittyvää vieraskielistä tietoa
  • Arvioi ja kehittää kielitaitoaan monipuolisesti ja oma-aloitteisesti.

Taitotasot

Ohjeita kielten opiskelijoille

Opintoneuvonta opetusviikkoina

Milla Lastusaari, FM (suomen kieli)
puh. 040658 8189 * milla.lastusaari@edu.turku.fi

Marina Kolomainen, FM (suomen kieli)
puh. 050 308 8865 * marina.kolomainen@edu.turku.fi

Susanna Törnström, FM (muut kielet)
puh. 044 907 4730 * susanna.tornstrom@edu.turku.fi

Kielten opetuksen tavoitteet

Työväenopiston kieltenopetuksen tavoitteena on järjestää yleisimpien kielten kursseja niin, että opiskelija voi edetä tasolta toiselle ja saavuttaa itselleen tarpeelliseksi katsomansa käytännön kielitaidon. Tavoitteena on tarjota myös harvinaisempia kieliä ja niissäkin mahdollisuus laajentaa alkeistietojaan. Kursseilla opiskelijoita kannustetaan käyttämään kieltä alusta asti rohkeasti ja ennakkoluulottomasti sekä annetaan kieleen liittyvää kulttuuritietoutta.

Kielikurssien taitotasot

Kielikurssien tasoryhmitys vastaa Opetushallituksen ja Jyväskylän yliopiston kehittämien Yleisten kielitutkintojen (YKI) ja Euroopan neuvoston kehittämän Yleiseurooppalaisen viitekehyksen (CEF = Common European Framework) tasoluokitusta.
Eurooppalaisen viitekehyksen kielitaidon tasoasteikko

Peruskielitaito / PERUSTASO (A1, A2)

A1
Ymmärtää ja käyttää tuttuja arkipäivän ilmauksia ja perustason sanontoja, joiden tavoitteena on yksinkertaisten, konkreettisten tarpeiden tyydyttäminen. Pystyy esittäytymään ja esittelemään muita. Pystyy vastaamaan itseään koskeviin kysymyksiin ja kysymään vastaavia kysymyksiä muilta, esimerkiksi missä he asuvat, keitä he tuntevat ja mitä heillä on. Pystyy käymään yksinkertaisia keskusteluja, jos puhekumppani puhuu hitaasti ja selvästi ja on valmis auttamaan.

A2
Ymmärtää lauseita ja usein käytettyjä ilmauksia, jotka liittyvät tavallisimpiin arkipäivän tarpeisiin: kaikkein keskeisin häntä itseään ja perhettä koskeva tieto, ostosten teko, paikallistieto, työ. Pystyy viestimään yksinkertaisissa ja rutiininomaisissa tehtävissä, jotka edellyttävät yksinkertaista tiedonvaihtoa tutuista, jokapäiväisistä asioista. Pystyy kuvailemaan yksinkertaisesti omaa taustaansa, lähiympäristöään ja välittömiä tarpeitaan.

Itsenäisen kielenkäyttäjän kielitaito / KESKITASO (B1, B2)

B1
Ymmärtää pääkohdat selkeistä yleiskielisistä viesteistä, joita esiintyy usein esimerkiksi työssä, koulussa ja vapaa-aikana. Selviytyy useimmista tilanteista matkustaessaan kohdekielisillä alueilla. Pystyy tuottamaan yksinkertaista, johdonmukaista tekstiä tutuista tai itseään kiinnostavista aiheista. Pystyy kuvaamaan kokemuksia ja tapahtumia, unelmia, toiveita ja tavoitteita. Pystyy perustelemaan ja selittämään lyhyesti mielipiteitä ja suunnitelmia.

B2
Ymmärtää pääajatukset konkreettisia ja abstrakteja aiheita käsittelevistä monitahoisista teksteistä, myös oman erityisalansa käsittelystä. Viestiminen on niin sujuvaa ja spontaania, että hän pystyy säännölliseen vuorovaikutukseen syntyperäisen kanssa ilman että se vaatii kummaltakaan osapuolelta ponnisteluja. Pystyy tuottamaan selkeää, yksityiskohtaista tekstiä hyvinkin erilaisista aiheista, esittämään mielipiteensä jostakin ajankohtaisesta asiasta ja selittämään eri vaihtoehtojen edut ja haitat.

Taitavan kielenkäyttäjän kielitaito / YLIN TASO (C1, C2)

C1
Ymmärtää erityyppisiä vaativia, pitkähköjä tekstejä ja tunnistaa piilomerkityksiä. Pystyy esittämään ajatuksiaan sujuvasti ja spontaanisti ilman havaittavia vaikeuksia ilmausten löytämisessä. Käyttää kieltä joustavasti ja tehokkaasti sekä sosiaalisiin että myös opintoihin ja ammattiin liittyviin tarkoituksiin. Pystyy tuottamaan monimutkaisia aiheita käsittelevää selkeää, hyvin rakentunutta ja yksityiskohtia sisältävää tekstiä. Osaa jäsentää tekstiä ja edistää sen sidosteisuutta esimerkiksi käyttämällä sidesanoja.

C2
Ymmärtää yleensä vaikeuksitta kaikenlaista puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Osaa yhdistellä tietoja erilaisista puhutuista ja kirjoitetuista lähteistä ja rakentaa niissä esitetyistä perusteluista ja selostuksista sisällöllisesti yhtenäisen esityksen. Pystyy ilmaisemaan ajatuksiaan spontaanisti, erittäin sujuvasti ja täsmällisesti. Pystyy erottamaan merkitysvivahteet mutkikkaissakin tilanteissa.