Seinästä valkotaulu

Viimeisin lisäys (4.3.2014): aiheeseen on löydettävissä ratkaisu myös Suomessa. Katso suomenkieliset sivut http://smartwallpaint.fi/ 

Blogipostauksessani Mietitään myös luokkatilat uusiksi mainitsin, että Bohunt Schoolin monitoimiluokassa oli seinä valkotauluna, johon pystyi kirjoittamaan ja piirtämään valkotaulutussilla. Tiedustelin Tikkurilan maalausneuvonnasta, löytyykö sieltä maalia vastaavaan tarkoitukseen. Sain vastauksen vajaassa parissa tunnissa.

Tikkurilalla ei aivan suoranaista maalia ole tuohon tarkoitukseen, mutta sillä on teollisuuspuolella muutama tuote, joita on kokeiltu ja todettu toimiviksi tähän tarkoitukseen.

Nämä vain on tarkoitettu ruiskutettavaksi, ja vain ammattilaisten käytettäviksi. Lisäksi purkkikoot ovat isoja. Toki isoja määriä maalia menee jos koulusta useamman luokan seinä maalataan kyseisellä tuotteella.

Näitä tuotteita ovat seuraavat:

Näiden ominaisuuksista ja käytöstä neuvonnasta ei osattu kertoa, mutta kehotettiin ottamaan yhteyttä Tikkurilan teollisuustuotteiden asiantuntijoihin info.coatings@tikkurila.com . Lisäksi toki maalin valintaan vaikuttaa käytettävä tussi, ja sen laatu ja ominaisuudet.

Lisäys: Heti, kun olin linkannut tämän postauksen Suomalaiset BETT-messuilla ryhmään, niin Minna Koskinen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta vinkkasi siellä nämä, koska heillä on tarkoitus kokeilla pöytäpintojen käyttöä valkotauluina.

http://www.youtube.com/watch?v=dN18UNAxy6U

http://www.youtube.com/watch?v=-VTBABryQx0

20140129-205028.jpg

Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.