BETT 2020 luokanopettajan näkökulmasta 

Kolme osa-aluetta 

Ymmärtääkseni Turusta on vuosien varrella ollut varsin vähän opettajia mukana BETT-messuilla, niin tälläkin kertaa. Niinpä omassa katsannossani pyrinkin lähestymään aihetta luokanopettajan näkökulmasta ja kertomaan, että mitä annettavaa BETT-messut tarjoavat nimenomaan opettamisen ja oppimisen kannalta. Oma matkani koostui käytännössä kolmesta osiosta. Keskiviikkoaamuna osallistuin Googlen järjestämään Anywhere at School – työpajaan ja iltapäivällä tutustuin messualueeseen. Torstaina vietin koko päivän messuilla ja perjantai meni puolestaan Atean järjestämällä kouluvierailulla Elm Park Primary Schoolissa. Kaikista kolmesta tapahtumasta voisi  kirjoitella omat blogipostaukset, mutta päätän nyt kuitenkin keskittyä BETT-messuista kirjoittamiseen. 

Suuri ja mahtava BETT

BETT-show on kokoluokassaan maailman suurin opetusalan tapahtumaPinta-alaltaan, kävijämäärältään ja näytteilleasettajien lukumäärässä mitattuna BETT on valtava. Se on oikeastaan niin iso, että sitä on mahdoton kuvailla kattavasti. Se pitää kokea itse.   

Koska Educa on monelle suomalaisopettajalle varsin tuttu, niin tässä vertailussa BETT ja Educa lukuina: 

BETT-show 2020                                           Educa-messut 2020
🚶noin 35 000 kävijää, yli 140 maasta.        🚶noin 19 000 kävijää 
💻yli 850 yritystä.                                            ‍  💻 yli 320 yritystä 
🗣 noin 380 eri puhujaa.                                  🗣 noin 170 eri puhujaa 

Karsintaa karsintaa 

Jos BETT-showssa yrittäisi vierailla jokaisen yrityksen standilla ja viettäisi niissä aikaa viisi minuttia, niin laskennallisesti tähän kuluisi kolme kokonaista päivää, siis ilman taukoja ja unta. Jostain siis oli pakko karsia ja rajusti. Karsintaa helpottamaan messualue oli jaettu viiteen eri lohkoon. 

  1. Opetusvälineet 
  2. Oppimisvälineet 
  3. Hallintatyökalut 
  4. Laitteisto 
  5. Eri maiden opetusministeriöt 

Jonkin verran eri alueiden teemat toki sekoittuivat ja esimerkiksi laitteistopuolelta löytyi Googlen ja ClassVR:n standit, kun ne olisivat voineet olla aivan yhtä hyvin myös opetus- tai oppimisvälineiden osastollakin. Eri maiden opetusministeriöt skippasin kokonaan ja laitteistopuolen läpi kävelin kertaalleen todetakseni, että erilaisia robotteja löytyi varmaan kymmeniä ja lähes jokaisen ohjelmointi pohjautui ns. blokkikoodaukseen, jota käytetään mm. Scratchissa. Myös erilaiset kosketusnäytöt olivat isossa roolissa ja tosiaan ClassVR oli mukana isolla näyttävällä messupisteellä. Opettajan näkökulmasta myös hallintatyökalut eivät tarjonneet omaan työhön mitään mielekästä ja niinpä päätinkin keskittyä lähinnä oppimis- ja opetusvälineistöjen tarjontaan 

Havaintoja lohkoilta opetus- ja oppimisteknologiat

Opetusvälineiden suurin ja näyttävin piste löytyi Microsoftilta. Pääteemana heillä oli TEAMS ja sen eri mahdollisuudet. Samalla huomasin, että Microsoftin pisteen ympärille oli ryhmittynyt tukku muita pienempiä yrityksiä, jotka esittelivät omia ohjelmistojaan, jotka oli mahdollista lisätä osaksi TEAMSia. Tällainen oli esimerkiksi Beedle, joka tarjosi työkalun opettajan päiväkirjan ylläpitoon, tuntisuunnitelmien tekemiseen, tallentamiseen ja jakamiseen. Lisäksi Beedle mahdollisti erilaiset ryhmänmuodostamiset arpomalla tai aakkosjärjestykseen laittamalla 

 

 

 

 

Jotain uutta ja jotain vanhaa 

Oppimisvälineistön osastolla kiinnitin huomiota erityisen tuen oppilaille kehiteltyihin ratkaisuihin.  Erityisesti dysleksiaan ja dyskalkuliaan oli esitteillä ohjelmistoja ja olipa messuilla yksi hyväntekeväisyysjärjestökin, joka lähinnä jakoi tietoa dysleksiasta. Lisäksi bongasin kaksi mielenkiintoista ohjelmistoyritystä, jotka tarjosivat apuvälineitä erityisesti matematiikan kertolaskujen oppimiseen. Times Tables Rock Stars perustui kertotaulujen drillaukseen. Kyseinen ohjelmisto myös voitti tämän vuoden alakoulujen sarjan BETT-awardsien oppimisteknologian sarjassa. Harmikseni on tosin todettava, että ohjelmisto on maksullinen, mutta toisaalta kun tarkemmin tutustuin TTRS-ohjelmistoon, niin vertaisin ohjelmaa Ekapelimatikkaan tai Bingeliin, joissa oppilaita motivoidaan avatar-hahmojen kautta. Ekapelin verrattuna TTRS kuitenkin sopii paremmin nimenomaan vanhemmille oppilailleToinen kiinnostava ohjelmistoyritys oli Learning by Questions. Heidän ohjelmistonsa tarjoaa apuvälineitä matematiikan lisäksi kieltenopiskeluun ja tiedeaineisiinLbQ:sta on saatavilla maksuton versio, mutta jos käytössäsi on jo kotimainen ViLLE, niin LbQ ei silloin tuo juurikaan mitään uutta. Joka tapauksessa Learning by Questions voitti BETT-awardsien yläkoulusarjan oppimisohjelmistojen sarjassa, joten tähän peilaten ViLLE:n käyttäjät voivat olla myös tyytyväisiä. 

Edellä mainittujen ohjelmistojen lisäksi kiinnitin huomiota oppilaita aktivoivien välineiden esittelyyn. Hop Spots ja  tarjosivat molemmat toiminnallista välineistöä eri aineiden opetukseen. Hop Spots perustuu lattialle asetettaviin aktiivikiekkoihin, joiden avulla oppilaat voivat pelata esimerkiksi muistipeliä tai opiskella englantia tai matematiikkaa astumalla kiekkojen päälle. Hyvänä ominaisuutena on se, että kiekoista tulevat äänet on mahdollista itse äänittää ja kiekot on helppo siirtää mihin tahansa tilaan. Lü:n laitteisto koostuu puolestaainteraktiivisessa projektorista ja lasersensoreista, joiden avulla mihin tahansa seinälle voidaan heijastaa kosketukseen reagoivia pelialustoja. Projektori on tosin sen verran massiivinen, että se on syytä kiinnittää kiinteästi yhteen paikkaan, esimerkiksi koulun liikuntasaliin, joten tämä on laitteiston pieni heikkous. 

 

 

 

 

 

Omia havaintojani BETT-viikolta 

  • Yritykset, jotka tarjosivat apuvälineitä erityisen tuen oppilaille. 
  • Yritykset, jotka olivat keksineet pyörän uudelleen (LbQ vs. ViLLE). 
  • Yritykset, jotka esittelivät digitaalista aktivointivälineistöä (mm.  ja HopSpots). 
  • Näkemys siitä, missä maailmalla mennään opetuksen, digitalisaation ja teknologian hyödyntämisen osalta. Voisi sanoa, että Turussa asiat ovat hyvällä mallilla. 
  • Havainto, että omalta koulultani ja TOP-keskuksesta löytyy jo kattava määrä näytteillä olevaa laitteistoa omaan opetukseen. 
  • Hyvinvointiteeman, STEAMin, elinikäisen oppimisen ja ohjelmoinnin vahva läsnäolo. 
  • Microsoftin ja Googlen vahva asema opetusalustojen markkinoilla. 
  • Pienet ohjelmistofirmat, jotka tekivät paljon yhteistyötä joko Microsoftin tai Googlen kanssa ja näin ollen olivat suunniteltu toimimaan vain jommassakummassa ympäristössä.
  • BETT-Awards finalistien tarjoamat mahdollisuudet omassa opetuksessa. Lista finalisteista löytyy täältä ja voittajista täältä.
  • Monien yritysten ohjelmistot ja ideologiat oli tarkoitettu yksinomaan brittikouluille, eivätkä sellaisenaan toimi Suomessa. 
Lähteet:
https://herculan.com/en/play-lu-interactieve-gymzaal/
https://www.hopspots.dk/en/
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.