- BETT 2016 tarjosi entistä enemmän suoraan varhaiskasvatuksen puolelle suunnattuja tuotteita. Erityisen paljon tarjontaa oli koodauksen ja/tai loogisen ajattelun taitoja harjoittavien robottien ja rakennussarjojen suhteen. Mielenkiintoinen tuote oli myös kiinalaisfirman ”Interactive Touch Table”, joka on käytännössä kestäviin kuoriiin sijoitettu iso Android-tabletti, johon on mahdollista asentaa omia sovelluksia.
- Lisäksi esillä oli muutamiakin liiketunnistukseen perustuvia oppimispelejä ja muita ratkaisuja, joissa kuva projoisoitiin lattiaan (mm. WizeFloor). Kovin edullisia tai erityisen käytännölisiä nämä tuotteet eivät aina olleet, mutta toki tarjonnan kasvu on sinänsä positiivinen asia. Fyysistä aktiivisuutta tukevia ratkaisuja nähdäään varmaan lisää jatkossakin.
- Kuten Jarkko ansiokkaasti totesi, Raspberry Pi oli erityisen paljon esillä. Laitteelle oli tulossa mm. kuoret, näppäimistö ja näyttö noin sadan euron hintaan. Lisäksi erilaisia oppaita ja lisähärpäkkeitä oli vähintääkin riittävästi.
- Myös BBC micro:bit oli todella mielenkiintoinen: The BBC has unveiled the BBC micro:bit, a pocket-sized codeable computer with motion detection, a built-in compass and Bluetooth technology, which is to be given free to every child in year 7 or equivalent across the UK. Mikropiirin ympärille oli kehitetty mm. kiinnostavia appseja ja erilaisia rakennussarjoja. Valitettavasti en ehtinyt vielä tutustumaan tuotteeseen paremmin eikä esim. saatavudesta ole tietoa.
- Microsoft hakee entistä vahvempaa jalansijaa opetuspuolella: tapahtumassa julkaistiin Minecraft Education Edition. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan peliä kehitetään ja miten uusi versio suhteutuu nykyiseen MinecraftEDU-versioon. Kaiken kaikkiaan koodaus oli jopa viime vuotta enemmän esillä. Muun muassa erilaisia kerhoja ja robotiikkasarjoja oli tarjolla todella paljon.