Lauantaikoulupäivä 16.4.

IMG-20160418-WA0000Lauantaina 16.4. vietettiin Puropellon koulussa avoimien ovien päivää. Päivän teemana oli ”Tulevaisuus”.  Oppilailla oli ohjelmassa kiertopistetyöskentelyä tulevaisuuden teemoilla. Rasteilla pohdittiin mm. oman hyvän tulevaisuuden tekijöitä ja tehtiin tulevaisuuteen liittyviä hyviä päätöksiä. Rastikierroksen lisäksi oppilaille esiintyi juhlasalissa stand up -koomikko Mikko Vaismaa. Hän piti hauskan esityksen esittäen omia näkemyksiään koulusta, nuorten elämästä ja tulevaisuudesta.20160416_093209

Koulun vanhempainyhdistys piti huoltajille vanhempainparkkia, jossa kahviteltiin ja tavattiin muita huoltajia. Vanhempainkahvilassa esiteltiin myös luokkien 7 A ja 7 B  projektikokeilun kokemuksia ja tuloksia opettajien sekä oppilaiden näkökulmista. Vanhemmille järjestettiin myös pieni draamatyöpaja ilmaisutaidonopettajan johdolla. Oppilaskunnan pihakioskin suosiota lisäsi kauniisti paistava kevätaurinko.

20160416_085344

Purisprojekti täydessä käynnissä


Puropellon koulun 7A- ja 7B-luokkien koko seitsemänviikkoisen jakson kestävä monialaisten oppimiskokonaisuuksien ja tiimioppimisen kokeiluhanke, Purisprojekti, on päässyt hyvään vauhtiin. Projektin blogista voi käydä katselemassa kuulumisia ja siellä on myös linkit viikottaisiin videolähetyksiin. Linkki löytyy myös oikean reunan linkkilistasta.

Liikuntaluokille hakevien lajitestit

  • Torstaina 28.1. Yleistestit Kupittaan urheiluhallissa klo 8.15-12.00. Sisävarustus, lenkkikengät ja mahdolliset omat eväät mukaan. Kaikkien jääkiekkolinjalle hakevien on osallistuttava yleistestiin, vaikka he eivät hakisikaan toissijaisesti yleislinjalle.
  • Perjantaina 29.1. Joukkuevoimistelun lajitesti klo 8.00 -10.00 Lintula, Eerikinkatu 7
  • Tiistaina 2.2. Jääkiekon lajitesti klo 13-16 Impivaaran jäähallissa ( klo 13 varusteet päällä).
  • Perjantaina 5.2. Telinevoimistelun lajitesti klo 8.00-10.00 Alfan liikuntahallissa.

    Testeihin ei lähetetä erillistä kutsua.

    Yleistestien varatestipäivä on ti 16.2.2016 klo 12-14 Kupittaan urheiluhallissa.

  • Valinnaisaineilta ja 7AB:n projekti

    7-luokkalaisten vanhemmille tarkoitettu valinnaisaineilta ja 7A:n ja 7B:n vanhempia kiinnostava neljännen jakson projektin esittely on myös täällä.  Valitettavasti kuva jonkin verran pätkii.  Syy oli se, että yritimme välittää mahdollisimman laadukasta kuvaa – illalla se ei usein onnistu, koska USA:ssa on jo ruvettu käyttämään samaa suoratoistopalvelua ja se ruuhkautuu.  Kavalkadista on parempilaatuinen kopio täällä Youtubessa .  Siinä on ainoastaan synkkaongelma: puhe ja kuva eivät ole ihan toistensa tahdissa.

     

    Tallennus meni väärään osoitteeseen

    Tervehdys!

    Puropellon koulun 6-luokkalaisten vanhemmille pidetyn esittelyillan tallenne meni väärään osoitteeseen – mutta ei hätää!  Lataan sen huomenna Youtubeen ja laitan linkin tänne.  Opettaja mokasi, mutta yrittää paikata.

    No niin, esittelyilta kuudesluokkalaisten vanhemmille näkyy täällä!

    Jari Kuusento

     

     

     

    Puropellon koulun esittelyilta kuudensien luokkien oppilaiden huoltajille

    Kuudesluokkalaisten ja heidän huoltajiensa mielissä saattaa pyöriä näin joulukiireidenkin keskellä yläkoulun valinta. Puropellon koulun väki toivottaa kuudesluokkalaisten oppilaiden vanhemmat lämpimästi tervetulleiksi informaatiotilaisuuteen tammikuussa. Informaatiotilaisuus pidetään Puropellon koulussa, Sepänkatu 11, tiistaina 12.1.2016 klo 18.30. Tilaisuus kuvataan ja se on katsottavissa täältä.  Suoratoiston katsominen edellyttää tilin luomista Livestream-palveluun, mutta se on yksinkertainen toimenpide.

    Jos Puropellon koulu on turkulaisen oppilaan oma yläkoulu eikä hän hae koulumme liikuntaluokalle, erillistä hakemusta ei tarvitse tehdä. Mikäli nuori haluaa aloittaa yläkouluopiskelunsa Puropellon koulussa, vaikka hänen oma yläkoulunsa on jokin muu, hakemus muuhun kuin omaan kouluun tehdään Wilma-järjestelmässä. Vieraskuntalaisen on täytettävä vieraskuntalaisten oppilaiden hakemuslomake ja toimitettava se kouluun. Kaikki hakemukset tulee toimittaa haettuun kouluun 25.1.2016 mennessä.

    Edellä mainittujen hakemusmenettelyjen lisäksi koulumme liikuntaluokalle hakevan on toimittava seuraavasti. Liikuntaluokalle hakeminen tapahtuu Turun Wilma-järjestelmässä. Jos käyttöoikeutta Wilmaan ei ole, voi joko ladata hakulomakkeen tai ottaa yhteyttä Puropellon kouluun paperisen hakemuksen saamiseksi. Myös liikuntaluokkahakemukset tulee toimittaa kouluun 25.1.2016 mennessä.

    Joulujuhlat ovat netissä katsottavissa

    Puropellon koulun joulujuhlat ovat nyt internetissä katsottavissa.  Päivänäytökset onnistuimme striimaamaan ja ne näkyvät tämän linkin takaa:

    päivänäytökset

    Keskiviikkona oli ilmeisesti Livestreampalvelussa sellainen ruuhka, että emme onnistuneet sitä lähettämään.  Taltioimme kuitenkin esityksen ja sen on katsottavissa Youtubessa.  Se on piilotettu, eli se löytyy vain jos tietää linkin.  Se on tässä:

    iltanäytös

    Joulujuhla suoratoistona

    Puropellon koulu lähettää joulujuhlan myös suoratoistona, ”striiminä” niille koulumme ystäville, jotka eivät pääse tänään keskiviikkona paikalle.

    Tässä linkki suoratoistopalvelun sivulle.

    Juhla on katsottavissa sivustolla kuukauden.

    Jos linkki ei jostakin syystä toimi, hakeudu livestream.com-sivulle ja hae sieltä Puropellon joulu -hakusanoilla oikeaa lähetystä.

    Valitettavasti livestream-palvelu oli illalla niin ruuhkainen, että suoratoisto ei onnistunut.  Luultavasti syynä oli se, että USA:ssa kello oli itärannikolla 11.30 ja Kaliforniassakin 8.30 kun aloitettiin – eli siellä oli liikenne hyvin vilkasta.    

    Toivottavasti huomisen aamulähetys onnistuu.  Iltanäytöskin toki taltioitiin eli kyllä oppilaat saavat siitä oman kopionsa tammikuussa.

     

     

     

     

    Puriksen perinteinen joulujuhlanäytelmä

    image

    Keskiviikkona 16.12. ja torstaina 17.12. Puriksessa esitetään jo perinteeksi muodostunut kasiluokkalaisten ideoima ja toteuttama joulujuhlanäytelmä. Tänä vuonna näytelmä paljastaa mielenkiintoisia tarinoita Joulupukin lapsuudesta ja nuoruudesta. Miten Pukki ja Petteri aikanaan tapasivat? Entä miten alkoi Pukin ja Muorin rakkaustarina? Miten tähän kaikkeen liittyy Isac Elliot? Tämä selviää, kun tulet katsomaan näytelmää! Esitys sukulaisille, kavereille ja muille Puropellon ystäville on keskiviikkona 16.12. klo 18.30.