Maaliskuun aikana Puropellossa tehtiin monenlaista teatteriyhteistyötä:
Kaikki koulun ysiluokkalaiset kävivät katsomassa Turun kaupunginteatterilla Seitsemän veljestä -esityksen. Teatteriretken rahoitus järjestyi Puriksen vanhempainyhdistyksen ja Elämyspolku-hankkeen kautta.
Kahdeksasluokkalaiset ilmaisutaidon valinnaisaineryhmäläiset kävivät puolestaan Turun Nuoressa Teatterissa katsomassa Klassillisen ilmaisutaitolukion esityksen Too School for Cool. Lisäksi ryhmäläiset pääsivät opastetulle kierrokselle remontoituun Turun kaupunginteatteriin. Kierroksen aikana oppilaat pääsivät tutustumaan teatterin eri ammatteihin ja saivat nähdä ohjelmistossa olevien esitysten lavasteita ja puvustusta. Tutustumiskierros herätti oppilaissa uteliaisuutta, voisiko teatterille päästä suorittamaan tet-jaksoa.
Viime viikkoina sekä kasi- että ysiluokkalaisten ilmaisutaidon tunneilla on myös saatu mukavaa vaihtelua opetukseen, sillä opettajina ovat vierailleen Turun taideakatemian teatteri-ilmaisun ohjaajaopiskelijat.
Yhteistyö on ollut antoisaa ja pyrimme jatkamaan sitä ensi lukuvuonnakin!



Puropellon koulu on juhlistanut ja juhlinut 100- vuotiasta itsenäistä Suomea uuden opetussuunnitelman mukaisella monialaisella teemaviikolla. Olemme yhdessä: tehneet upean lipun koulumme ikkunaan, teimme monien alojen näyttelyitä ja tutustuimme toisiin näyttelyihin, mietimme maamme historiaa ja pohdimme tulevaisuutta, tanssimme ja nauttimme 


Suomen upea koululaitos kiinnostaa kovasti maailmalla. Puropellon koulussa on kuluvana vuotena käynyt oppitunneilla vieraita mm. Belgiasta, Ranskasta, Intiasta, Saudi-Arabiasta ja Kiinasta ( vierailijat kuvassa). Koulun opettajia on taas puolestaan ollut Erasmus+ hankkeen myötä kertomassa suomalaisesta koulusta ( erityisesti omasta Puriksestamme) ja nappaamassa uusia ideoita mm. Englannista, Espanjasta ja Italiasta . Toki perinteiset oppilasvierailut Lontoon ja Riomin kanssa myös ovat kuuluneet ohjelmaan.