Lukuvuoden juhlia alakoulussa

Kahden koronavuoden jälkeen pääsimme tänä lukuvuonna varovaisesti kokeilemaan myös kouluvuoden perinteisiä juhlia lähitapahtumina etätilaisuuksien sijaan.

Juhlakausi alkoi alkuopetusluokkien ”joulukadun avajaisilla”  3. kerroksen käytävällä. Käytävä olikin pieniä tonttuja pullollaan.

Itsenäisyyspäivää vietimme 3.12. kolmessa pienimuotoisessa juhlassa, erikseen vuosiluokille 1-2, 3-4 ja 5-6. Juhlan aikana seurasimme lipun saapumista saliin, kuuntelimme virtuaaliesityksenä niin Maamme-laulun kuin Finlandiankin, saimme seurata oppilasesitystä ja kuunnella sekä perinteisen juhlavalan Suomelle että apulaisrehtorin itsenäisyyspäivän puheen. Tunnelma oli arvokas ja samalla lämmin. Oppilaamme osasivat todella hienosti pitkän tauon jälkeen kokoontua yhteiseen salitilaisuuteen ja käyttäytyä tilaisuudessa kauniisti ja kunnioittavasti.

Myös joulu- ja kevätjuhlissa noudatimme vielä terveysturvallisuusohjeita ja toteutimme ne linjojen omina tapahtumina yhden ison juhlan sijaan. Joulujuhlat pidettiin viimeisellä kouluviikolla ennen joululomaa koulupäivän aikana siten, että jokaisella linjalla oli oma, puolen tunnin mittainen kuusijuhlansa. Oppilaat saivat nauttia toistensa esityksistä, joululauluista ja jouluisesta tunnelmasta. Oli mukava lähteä joululomalle, kun oli saatu yhdessä oman linjan oppilaiden ja opettajien kanssa juhlistaa syyslukukauden päättymistä.

Linjojen kevätjuhlat pidettiin kahdella viimeisellä kouluviikolla ja näihin tilaisuuksiin saimme ensimmäistä kertaa koronapandemian alkamisen jälkeen kutsua myös huoltajat. Monet heistä pääsivätkin ensimmäistä kertaa käymään uudessa peruskorjatussa koulutalossamme. Osalla linjoista kevätjuhla järjestettiin juhlasalissa ja osalla ulkona keväisessä säässä, musiikkiluokkien juhlaa vietettiin Sigyn-salissa kevätkonsertin merkeissä.

Lukuvuosi päättyi juhlien osalta lauantaina 4.6. kuudensien luokkien oppilaille ja heidän huoltajilleen järjestettyyn lukuvuoden päätöstilaisuuteen juhlasalissa.

Yläkoulun itsenäisyysjuhla

Puolalan yläkoulussa Itsenäisyyspäivää juhlittiin 3. 12. 2022 pitkästä aikaa alasalissa tapahtumana, jossa live-esitystä seurattiin yhdessä samassa tilassa. Seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaisten mahduttamisessa saliin oli omat haasteensa, mutta lisäjakkarain ja reippaan yhteishengen siivittämänä tämäkin lopulta onnistui. Partiolaiset  avasivat juhlan tuomalla sisään Suomen lipun, jota tunnelmavalaistu juhlakansa hiljaa ja seisten katseella seurasi. Lipun kantajana toimi Kaarlo Soini ja airuina Alina Vaarno & Niklas Mattila.

Eri vuosikymmenien ilmiasuun pukeutuneet nuoret kuljettivat yleisön läpi vuosikymmenien pienten aikaansa sidottujen kohtausten avulla. Juonessa näkyi ajatus siitä miten eri aikoina viestittiin. 40-luvulla tavattiin aidalla jutellen. 70-luvulla sovittiin tapaaminen urheilukentälle lankapuhelimella soittaen. Paikalle saapunut uusi urheiluvalmentaja olikin rehtori, joka kertoi elävästi omasta juoksuharrastuksestaan.

Taustalle heijastettiin Power Point -esityksenä jokaisen vuosikymmenen leimallinen tunnelma.

Itsenäisyystanssien isäntäparin puhe

Hyvät opettajat ja oppilaat, arvoisa juhlaväki!

Meillä on Iian kanssa ilo ja kunnia toivottaa teidät kaikki tervetulleiksi 9.- luokkalaisten itsenäisyystanssiaisiin.

Me yhdeksäsluokkalaiset olemme kokeneet yläkoulutaipaleemme varrella ennenkuulumattomia asioita, mutta selvinneet kaikesta kunnialla, oli kyse sitten maailmanlaajuisesta pandemiasta tai koulunkäynnistä Teams-yhteyksien avulla. Tämän jälkeen tuntuu erityisen hyvältä pysähtyä juhlimaan meitä yhdeksäsluokkalaisia ja Suomen itsenäisyyttä arvokkaasti omassa koulussa ja omien koulukavereiden kanssa, eikä esimerkiksi etäyhteyden välityksellä.

Pitkät etäopetusjaksot ja tunkkaiset maskit eivät ole kuitenkaan ainoita asioita, joita olemme joutuneet kokemaan viime vuosien aikana. Viimeisen parin viikon aikana emme ole saaneet lämmintä kouluruokaa, mikä on johtanut proteiinipatukkojen ja muiden koulussa tarjottujen välipalojen ahmimiseen. Onneksi nyt kun alamme olla yläkoulu-uramme loppusuoralla, näyttää siltä, että olemme selvinneet myös tästä haasteesta.

Seuraavaa yhteinen askel, joka meitä kaikkia odottaa uuden oppivelvollisuuden myötä, on jatko-opiskelu. Me kaikki päädymme vielä ensi syksynäkin koulunpenkille – osa lukioon, osa amikseen tai kenties jonnekin muualle.  Tulevaisuus tuo mukanaan haasteita ja monia uusia kokemuksia. Yläkouluvuodet ovat koetelleet, mutta myös kasvattaneet meitä. Uskommekin, että me kaikki yhdeksäsluokkalaiset tulemme sopeutumaan ja löytämään paikkamme yhteiskunnassa.

Toivomme meille kaikille onnea jatko-opiskeluihin ja tulevaisuuteen sekä ennen sitä kevään valtakunnallisiin testeihin, kokeisiin ja esseisiin.

Kiitämme lämpimästi kaikkia juhlien järjestäjiä, opettajia ja kahdeksasluokkalaisia. On hienoa, että olemme saaneet tanssiaisiin oman lukiomme opiskelijoista koostuvan Fairplay-bändin. Aloitamme hetken päästä kikapoolla. Sen jälkeen jatkamme vapaasti tanssien ja vähän myöhemmin virvokkeita nauttien.

Arvoisa yleisö, kohottakaamme malja yhdeksäsluokkalaisten, Puolalan koulun ja aivan kohta 104-vuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi!

Iia Lumme ja Noel Ruohonen 9b

Liikkuva koulu

Lukuvuoden 2021-2022 aikana olemme Puolalan koululla liikkuneet päivittäin osana kouluarkea. Koulun pihan telineet ja välituntivälineet ovat innostaneet lapset liikkumaan välitunneilla. Sen lisäksi 6c-luokan välituntiliikuttajat leikittivät pienempiä koululaisia välituntisin ja ohjasivat heitä hienosti pihapelien ja -leikkien parissa.

Koulullamme oli tämän lukuvuoden aikana kolme LiiKe-kerhoa. Yksi kerho 1.-2.-luokkalaisille, yksi 3.-4.-luokkalaisille ja yksi 5.-6.-luokkalaisille. Kerhot pyörivät kuluneen kouluvuoden ajan niin koulumme omien opettajien vetäminä kuin koulun ulkopuolisten seuraohjaajien vetäminä. Innokkaat 3.-4.-luokkalaiset kerholaiset totesivat kerhon parhainta antia olleen mm. jaffa-pallon pelaamisen ja omien toiveiden toteuttamisen mahdollisuudet kerhon aikana. LiiKe-kerhossa oli pelattu mm. futsalia ja halukkaat olivat saaneet kokeilla mm. tennistä ja sulkapalloa.

3.-4.-luokkalaiset itse suunnittelemallaan temppuradalla tasapainoilemassa, hyppimässä ja kiipeilemässä.

Yläkoulussa tavoitteena on ollut saada oppilaat mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan aktiivista koulun arkea. SPIN-oppilaat eli Sportin Innoittamat oppilaat ovat suunnitelleet yhdessä oppilaskunnan jäsenten kanssa tapahtumia lukuvuoteen. Syys- ja kevätlukukaudella järjestettiin oppilaiden toiveesta liikuntatapahtumat, jotka olivat oppilaiden suunnittelemat. Lisäksi välituntien liikettä on lisätty välituntitempauksilla ja tehty päivänavaukseksi sopiva jumppavideo.

Liikuntapäivä

Koko yläkoulu vietti 7.10.2021 liikunnallista iltapäivää Kupittaan puistossa. Koulumme spin-oppilaat olivat liikunnanopettajan johdolla ideoineet hienon päivän. Kiitos teille!

Jokainen luokka sai etukäteen valitun teeman (esim. nopeus, tarkkuus) tai välineen (esim. hyppynaru, koripallo), jonka ympärille luokan tuli kehittää rastipiste. Koulumme oppilaat kiersivät luokittain rastilta toiselle suorittaen upeasti suunnitellut ja toteutetut rastit. Oppilaskunnan hallitus otti vastuun rastien pitämisestä. Rastinpitäjille isot kiitokset!

Syyskeli oli mitä mainioin tälle päivälle. Niin opettajat kuin oppilaatkin tuntuivat olevan hymy huulilla 🙂

Alakoulun kerhotoiminta

Kuvassa on askartelukerholaisten tekemiä kaktuksia erivärisissä ruukuissa.
Askartelukerholaisten tekemiä kaktuksia.

Pitkän tauon jälkeen pääsimme jälleen käynnistämään kerhotoiminnan Puolalan alakoulussa. Koulun opettajien ohjaamat Askartelukerho, Liike-kerho, Mediaklubi ja Näytelmäkerho täyttyivät innokkaista pienistä ja isoista kerholaisista. Muiden toimijoiden ohjaamia kerhoja olivat mm. suositut shakkikerho ja tanssikerho. Kerhoja oli todella kaivattu!

Askartelukerhossa tutustuttiin erilaisiin askartelutekniikoihin ja tehtiin vuodenaikoihin liittyviä teoksia. Mediaklubissa kerholaiset toimittivat yhteensä neljä Puolalan Sanomat -lehteä lukuvuoden aikana. Kerhossa kävi myös vierailijoita kertomassa media-alasta. Liike-kerhossa liikuttiin monipuolisesti ja harjoiteltiin erilaisia urheilulajeja.

Näytelmäkerhossa harjoiteltiin ja esitettiin neljä näytelmää, joista yhden kerholaiset myös käsikirjoittivat itse. Lisäksi kerhossa oli draamaharjoituksia, runojen lukemista ja draamaperusteisiin tutustumista.

Rauhankyyhky

Seinällä iso posteri jossa rauhankyyhky levitetyin siivin edestä kuvattuna. Ympärillä on rauhan symboleja ja oppilaiden kirjoittamia rauhan viestejä.

 

Maaliskuussa Puolalan koulu osallistui 34 muun suomalaisen koulun kanssa Rauhankyyhky-haasteeseen. Haasteen kouluille asetti Korson Ruusuvuoren koulu, ja sen tarkoituksena oli herätellä oppilaissa ajatuksia vallitsevasta sotakriisistä sekä tukea rauhaa.

Haasteessa tuli suunnitella oma rauhankyyhky koulun tilaan. Se asetti pohjan, johon oppilaat ja opettajat saivat ilmaista tukensa Ukrainalle omalla allekirjoituksellaan, tekstillään tai kuvituksellaan. Oppilaskunnan hallitus valitsi kyyhkylle paikan päärakennuksemme käytävän seinältä. Kuvataidetunneilla eri luokkien oppilaat piirsivät ja leikkasivat kartongista yhteistyönä suuren kyyhkyn, ja taustaksi muodostettiin Ukrainan lippu. Lisäksi kaikki halukkaat oppilaat saivat piirtää ja maalata kuvataidetunneilla rauhanaiheisia teoksia, jotka kiinnitettiin lisänä kyyhkyn yhteyteen. Aihe oli oppilaille selkeästi tärkeä: se herätti paljon osallisuutta, innostusta ja keskustelua.

Kuudesluokkalaiset yrityskylässä

Yrityskylä-päivä järjestettiin jälleen lähitoteutuksena. Koulumme kaikki kuudennet luokat osallistuivat siihen helmikuussa. Ennen varsinaista Yrityskylä-päivää oppilaat harjoittelivat opettajiensa johdolla työelämä- ja taloustaitoja ja kirjoittivat työhakemuksen tai kuvasivat työhakemusvideon.

Yrityskylä-päivän aikana kuudesluokkalaiset hoitivat ammattiinsa kuuluvia työtehtäviä ja esittelivät työnsä tuloksia toisilleen. Tehtävissä harjoiteltiin käytännönläheisiä tiimityöskentely- ja vuorovaikutustaitoja, toimimista joustavasti eri tilanteissa sekä luovaa ongelmanratkaisua. Monelle päivän kohokohta oli oikeiden ostosten tekeminen itse ansaituilla palkkarahoilla.

Yrityskylä-päivän järjestää Talous ja nuoret TAT.

Yhdeksäsluokkalaiset yrityskylässä

Puolalan koulun yhdeksäsluokkalaiset osallistuivat lukuvuoden aikana Yrityskylään. Yrityskylä on peruskoulun kuudensille ja yhdeksänsille luokille suunnattu yhteiskunnan, talouden ja työelämän oppimiskokonaisuus, jota hallinnoi ja koordinoi Talous ja nuoret TAT.

Oppilaista muodostettiin tiimejä, joiden tehtävänä oli johtaa yritystä mahdollisimman hyvin, myydä tuotteita hyvällä hinnalla ja toimittaa tuotteet ajoissa asiakkaille. Hyvistä matemaattisista taidoista oli tiimin jäsenille hyötyä. Osa myyntineuvotteluista käytiin englannin kielellä. Myytävänä tuotteena yläkoulun Yrityskylässä oli esim. Elovenan tumma suklaa välipalakeksi. Voittajatiimi oli lopulta se, joka oli saanut kasvatettua liiketuloksen lisäksi eniten mainettaan.

Oppilaiden mielestä parin tunnin pelikokonaisuus oli mukavaa vaihtelua tavalliseen kouluarkeen. Koulumme oppilaat suoriutuivat erinomaisesti pelin tarjoamista haasteista. He olivat hyvin innokkaita, kekseliäitä, ja lisäksi hyvät argumentointitaidot saivat järjestäjiltä kiitosta.

Kuvassa on yhdeksäsluokkalaisia Yrityskylässä. Näljä oppilasta istuu pyörän pöydän ympärillä neuvottelemassa. Taustalla lukee tiimi 1.
9C –luokan oppilaita (vasemmalta) Alex Mukkulainen, Edgar Seferyan, Kaarlo Soini ja Julia Tanskanen

 

Taidetestaajat

Tämän vuoden kahdeksansien luokkien Taidetestaaja-vierailu tehtiin WAMiin eli Wäinö Aaltosen museoon, jossa oli esillä kierrätysteemaista taidetta. WAMissa Taidetestaajat kokivat kaksi hyvin erilaista näyttelyä: taiteilijapariskunta Pekka ja Teija Isorättyän robotit sekä Anu Tuomen maalaustaiteen.

Anu Tuomen teokset olivat värikkäitä ja monipuolisia. Taiteilijana häntä onkin luonnehdittu koloristiksi. Tuomi on laajentanut maalauksen käsitettä perinteisten maalaustaiteen rajojen yli. Taideteoksissa on käytetty materiaalina rohkeasti mm. tekstiilejä, metallia ja oksia.

Taidetestaajat tutustuivat myös Pekka ja Teija Isorättyän monipuoliseen näyttelyyn, jossa teosten lähtökohtana oli kierrätysmateriaalit mm. romurauta, erilaisten koneiden osat, jätemuovi ja eläinten nahkat. Teoksissa käsitellään leikitellen ihmisen suhdetta teknologiaan ja luontoon.

Nuorten keskuudessa suosittu oli Pekka ja Teija Isorättyän uusin teos Robohemians, jossa kolme robotisoitua veistosta istuu ison baaritiskin ääressä. Nuorten mielestä vaikuttava installaatio oli myös Liljan puutarha, jossa teoksessa käytetyt infuusioletkut ovat peräisin kahdeksanvuotiaalta Liljalta, jonka sairauden hoitoon tarvitaan infuusioletkuja. Taideteos kasvaa infuusioletkujen lisääntymisen myötä.

Taustalla tyttö katselee etualalla rollaattorilla kulkevaa robottimummoa.
Jenna katselemassa Invalid Robot -teossarjan rollaattorilla kulkevaa mummoa.
Katosta roikkuva letkuista rakennettu valtavan kokounen liljankukka etualalla, taaempana kaksi samanlaista. Jättiläisliljojen alla seisoo ryhmä oppilaita. Liljat ovat 5 - 6 metriä korkeita.
Pekka ja Teija Isorättyän teos Liljan puutarha, jossa on käytetty 1300 infuusioletkua.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vierailulla nuoret tutustuivat nykytaiteen monipuolisuuteen ja miettivät tehtävien kautta, mitä taide oikeastaan on. Jokainen Taidetestaaja osallistui myös itse taideteoksen tekemiseen, sillä jokainen vierailija valitsi näyttelystä jonkin mielenkiintoisen yksityiskohdan, jonka työsti taidepajassa piirtäen paperille. Kaikkien WAMin Taidetestaajien työt kootaan yhdeksi isoksi taideteokseksi.