Hyvät oppilaat ja koulun henkilökunta, hyvä kotiväki,
koulun lukuvuosi on päättynyt ja on ansaitun kesäloman aika. Vuosikertomusblogissamme kerromme sanoin ja kuvin koulumme toiminnasta kuluneen lukuvuoden aikana. Perinteiseen tapaan monet juhlat, tapahtumat ja konsertit ovat katkaisseet koulutyön ja tuoneet vaihtelua lukujärjestyksen mukaiseen arkeen. Syyslukukauden alkaessa juhlistimme saksan kieliluokkiamme, joiden toiminta on jatkunut jo 30 vuotta.
Yläkoulussa kansainvälinen toiminta on ollut tänäkin lukuvuonna vilkasta. Englannin ja saksan kieliluokilla sekä suomalais-venäläisillä luokilla on jo vuosien ajan ollut oppilasvaihtoa eurooppalaisten kumppanikoulujen kanssa. Tänä vuonna lähiluokkamme aloittivat kansainvälisen yhteistyön Franconvillessä Ranskassa sijaitsevan koulun kanssa. Koulujamme yhdistää vilkas STEAM-toiminta.
Kuluneena lukuvuonna Turun kaupungin kaikissa peruskouluissa on ollut kolme painopistealuetta: hyvinvointi, lukeminen ja liikkuminen. Nämä painopistealueet ovat näkyneet myös Puolalan koulussa osana kouluarkea.
Hyvinvointi on kaiken oppimisen perusta. Kun oppilaat voivat hyvin, opiskelu ja oppiminenkin sujuvat. Hyvinvointi tarkoittaa sitä, että jokaisen Puolalan koulun lapsen, nuoren ja aikuisen on turvallista tulla kouluun ja olla koulussa, ja että viihdymme täällä. Hyvinvointi syntyy siitä, että koemme olevamme hyväksyttyjä juuri sellaisina kuin olemme ja että meillä on ystäviä, joiden kanssa on hyvä olla. Hyvinvointia ovat meidän jokaisen hyvät kaveri- ja tunnetaidot.
Näitä kaveri- ja tunnetaitoja on harjoiteltu erityisesti alakoulussa Hyvinvoinnin vuosikellon avulla. Luokissa on pidetty säännöllisesti tunne- ja kaveritaitotunteja. Erityisopettajamme sekä koulukuraattorimme ovat jalkautuneet luokkiin opettajien avuksi ja tueksi ohjaamaan oppilaita hyviin sosiaalisiin taitoihin. Kevään monialainen oppimiskokonaisuus pidettiin juuri ennen talvilomaa ja se toteutettiin niin ala- kuin yläkoulussakin Hyvinvointi-teeman ympärille.
Kun liikumme, voimme paremmin. Tänä lukuvuonna meitä ovat liikuttaneet koulussa mm. Välkkis-liikuttajat (alakoulu) ja Spin-oppilaat (yläkoulu), sekä oppitunnin välillä keskeyttäneet pulssihetket. Alakoulussa oppilaita on kannustettu liikkumiseen myös Liike-kerhojen avulla. Toukokuun alussa lähes koko alakoulu osallistui Unelmien liikuntapäivä-tapahtumaan Kupittaalla.
Lapset ja nuoret tarvitsevat kannustusta lukemisen pariin niin koulussa kuin kotonakin. Te huoltajat osallistuitte syyslukukauden alussa vanhempainiltaan, jossa valotettiin lasten ja nuorten lukutaidon tasoa ja annettiin vinkkejä sekä meille koulun aikuisille että teille huoltajille siitä, miten voimme tukea lasten ja nuorten lukutaidon kehitystä. Täällä koulussa syyslukukauden monialainen oppimiskokonaisuus toteutettiin juuri ennen joululomaa lukemiseen keskittyen. Sekä ala- että yläkoulussa oppilaat osallistuivat lukuhaasteeseen: yläkoululaiset lukivat joululomaan mennessä yli 500 kirjaa ja alakoululaiset talviloman ja vapun välissä yli 1500 kirjaa. Upea suoritus, Puolalan koulun oppilaat! Lukemista on tänä lukuvuonna tukenut myös Lions Club Turku/Aninkainen-Linna ry., joka lahjoitti 4. luokkien lukukampanjaan 3000 euroa. Sen avulla saatiin toteutettua luokkakohtaiset sanataidetyöpajat ja kirjailijavierailu sekä hankittiin hienoja, uusia luokkalukemistoja. Kiitos tästä tuesta!

Lukuvuoden päättyessä onnittelemme teitä oppilaitamme siitä, että olette sinnikkäästi jaksaneet opiskella koko lukuvuoden ja saatte käteenne lukuvuositodistuksen, joka osoittaa, että olette valmiita siirtymään ensi elokuussa seuraavalle vuosiluokalle.
Erityisesti haluamme onnitella peruskoulunsa päättäviä yhdeksäsluokkalaisia ja toivomme heille menestystä jatko-opinnoissa.
Lukuvuoden päättyessä äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorimme Eija Tammisto siirtyy eläkkeelle. Kiitämme häntä yhteisistä vuosista ja toivotamme mukavia eläkepäiviä.
Kiitämme kaikkia hyvin sujuneesta lukuvuodesta ja toivotamme hyvää kesää.
Kaisu Metsä-Tokila Meija Peltonen
rehtori apulaisrehtori