Talvitunnelmia

Osa oppilaista vietti lukukauden viimeistä koulupäivää koululla Talvitunnelmia -tilaisuudessa. Kiitos tilaisuuden suunnittelusta ja toteutuksesta kuuluu muutamalle reippaalle elämänkatsomustiedon opiskelijalle.

Kuvakulma ison salin takaa kohti näyttämöä. Edessä rehtori toivottaa tilaisuuden alkavaksi. Näyttämölle on heijatettu tunnelmallinen talvimaisema. Salissa istuu kymmeniä oppilaita tuoleissaan keskikäytävän molemmin puolin.
Talvitunnelmia 2022 tilaisuus on alkamassa.

Saimme tapahtumaan esiintymään raisiolaisen Ilari Aallon. Hän on tietokirjailija ja arkeologi.

Aalto tunnetaan erityisesti keskiaikaa ja arkeologiaa käsittelevistä kirjoistaan.  Hän piti luennon aiheesta ”Talviurheilua keskiajan Suomessa”. Saimme mielenkiintoista lisätietoa hiihdosta, luistelusta, hevosajoista ja lumisodasta.

Liikuntapäivä

Koko yläkoulu sai viettää aivan ihanan liikunnallisen iltapäivän torstaina 22.9.2022. Kokoonnuimme Urheilupuistoon, jonne luokat olivat suunnitellet erilaisia rasteja. Oppilaat toimivat rastien ohjaajina ja opettajat kulkivat luokan kanssa kiertäen rastilta toiselle.

Oppilaat olivat olleet varsin luovia rastitehtävien suunnittelussa. Puistossa kisattiin mm. paperilennokin lennättämisessä, bottle flip -kisassa, sokkona pallojen kuljettamisesta ja hyppynarun alittamisesta.

Viime kevään liikuntapäivä piti valitettavasti peruuttaa sateen vuoksi, mutta tänään keli oli täydellinen! Aurinko, iloinen mieli, nauru ja into – näistä saatiin nauttia koulun syksisessä liikuntapäivässä.

Pilvetön sininen taivas. Keskivaiheilla rehevä puusto. Etualalla viheriötä, hiekkakenttää ja 1/4 punaista juoksurataa (tartan). Siellä täällä oppilaita ryhminä.
Urheilupuistossa

Taidepäivä ja retkipäivä

Viimeisen viikon torstaita vietettiin taidepäivän merkeissä.  Oppilaat  toteuttivat luokittain teoksen, missä saattoi ottaa kuvan kaverin kanssa, yksin tai koko luokkana ”photobooth”-tyyppisesti.

Laatoitukselle on piirretty pastillinsävyisiä planeettoja, tähtiä ja iso jäätelötöttörä. Tässä "avaruudessa" leijuu myös yksi oppilas.
8c luokan taideteos ylsi raadin arvioimana voittajaksi.

Kiertokävelyillä seitsemännen luokan oppilaat tutustuivat Turun patsaisiin, kahdeksasluokkalaiset kiersivät Sotiemme Turku-reitin ja yhdeksäsluokkalaiset ArkkitehtTOURin. Kaikki pääsivät katsomaan ja kuulemaan omia ja lukion bändejä Vimmaan, kevään bändikatselmukseen.

Lukuvuoden viimeistä perjantaita vietettiin jo perinteisin menoin retkipäivän muodossa. Peruskoulunsa päättävät viettivät päivää luokanohjaajansa kanssa itse valitsemallaan tavalla. Yksi luokka lähti retkeilemään Ruissaloon ja toinen Linnanmäelle. Osa oppilaista halusi viettää päivää tutuksi tulleessa koulussamme.

7- ja 8-luokkalaiset viettivät päivän Kupittaan kauniissa puistossa. Aloitimme koulupäivän kävelemällä koululta reippaasti puistoon. Jokainen luokka oli etukäteen miettinyt kivaa yhteistä tekemistä. Koulu-Laurikin oli kehitellyt pientä ohjelmaa, johon sai päivän mittaan osallistua. Ainakin norsupallon pelaajia oli runsain mitoin.

Tällä kertaa sää ei hellinyt retkeilijöitä, mutta onneksi iloinen mieli ja mukava seura lämmitti!

 

Liikuntapäivä

Koko yläkoulu vietti 7.10.2021 liikunnallista iltapäivää Kupittaan puistossa. Koulumme spin-oppilaat olivat liikunnanopettajan johdolla ideoineet hienon päivän. Kiitos teille!

Jokainen luokka sai etukäteen valitun teeman (esim. nopeus, tarkkuus) tai välineen (esim. hyppynaru, koripallo), jonka ympärille luokan tuli kehittää rastipiste. Koulumme oppilaat kiersivät luokittain rastilta toiselle suorittaen upeasti suunnitellut ja toteutetut rastit. Oppilaskunnan hallitus otti vastuun rastien pitämisestä. Rastinpitäjille isot kiitokset!

Syyskeli oli mitä mainioin tälle päivälle. Niin opettajat kuin oppilaatkin tuntuivat olevan hymy huulilla 🙂

Retkipäivä

Koulumme 7. – ja 8. -luokkalaiset pääsivät viimeisen kouluviikon perjantaina 3.6.2022 viettämään retkipäivää Ruissaloon. Vanhimmat oppilaat aloittivat  päivän itse suunnittelemassaan 9-gaalassa, jonka jälkeen jokainen luokka kokoontui vielä kerran luokanohjaajansa kanssa. Heillä oli tunteikas päivä.

Ruissalossa luokat jakautuivat 2-3 ryhmään ja kulkivat Kansanpuistosta Honkapirtin kautta aina Saarronniemeen asti. Kansanpuistossa ryhmät suorittivat leikkimielisiä tehtäviä.

 

Sää suosi retkipäivää. Saarronniemessä oli mukava nauttia retkieväät ja  pelailla mm. krokettia ja jalkapalloa upeassa auringonpaisteessa.

 

 

9.-luokkalaisten itsenäisyystanssiaiset

Itsenäisyyspäivän aattona, 5.12.2018, pääsivät 9.-luokkalaset kokemaan tanssiaisten riemua. Puutarhakadun historiallinen juhlasali tarjosi upeat puitteet juhlavaatteisiin pukeutuneille yläkoulun vanhimmille. Tanssisaliin mennessä juhlaväki kätteli päivän isännän Leimu Laineen ja emännän Asma Mannain. Isäntäväen arvokkaan puheen jälkeen nostettiin malja itsenäisyydelle.

Tansseja, kuten valssia, foxia ja kikapoota, oli harjoiteltu etukäteen liikunnan tunneilla. Nuorilla oli liikkeet hienosti hallussa, ja tanssisalin tunnelma kohosikin nopeasti erittäin lämpimäksi. Musiikkia juhlaväelle esitti Puolalanmäen lukiolaisista koostuva bändi, jonka solistina oli koulumme 8.-luokkalainen Aleksandr Kähar.

Juhliville nuorille oli katettu kahvipöytä. Herkut oli leivottu kotitaloustunneilla, ja niitä tarjoilivat iloiset 8.-luokkalaiset.